keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ulottuvuuksia

Mistä johtuu, että suurin osa ihmisistä on nelitasoisia mutta joillakuilla yksilöillä on neljätuhatta tasoa? Miksi joillakuilla on ulottuvuuksia aivan eri tavalla kuin muilla? Voiko tätä selittää sanoin, biologisesti, mitenkään?

Onko se taidetta?

En tiedä. En ole taiteilija. Olen kivuliaan rationaalinen.

Tai en tiedä.

Vietin sunnuntain ja maanantain välisen yön lukemalla maanisia ja hourupäisiä mielipiteitä Internetistä. Kuuntelin samalla kiehtovaa sellomusiikkia, ensimmäistä kertaa elämässäni. Lähdin pimeyden väistyessä kävelemään maanantaiaamuun. Ihmiset kiirehtivät töihinsä ja kouluihinsa, ja minä kävelin nopeasti ja nauroin ääneen. Olin valmis keskustelemaan kenen kanssa tahansa. Teki mieli aloittaa keskustelu jokaisen pahantuulisen karvahattusedän kanssa. Tunsin itseni kaksimetriseksi.

Kukaan ei ainakaan voi soimata minua koulutetuksi kaupunkilaiseksi. Karkaan täältä heti kun voin. Ensin vuokraan auton ja kierrän paikasta toiseen ja sitten soudan saarelleni ja jään sinne.

Huh. Internet on kammottava paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano mulle jotain tai kuolen