tldr

Sivun näyttöjä yhteensä: 1023.



Jotain kammottavaa on tapahtunut. En tiedä mitä. En halua tietää.

En tahdo googlata blogiani, koska pelkään, että joku tekstini (arvaus: "Joonas Konstig") kiertää jossain päin Internetiä. Että jossain - vapisen hallitsemattomasti tätä kirjoittaessani - jotkut todelliset - onko tämä sairauskohtaus? - jotkut kunnolliset, normaalit, todelliset ihmiset silmäilevät lauseitani, toteavat tekstin liian pitkäksi, liian tunteelliseksi, liian hataraksi, nostavat esiin jonkin "faktan" ja korjailevat virheellisiä käsityksiäni, esittävät maanläheisiä kommentteja ja perusteita - ennen kaikkea keskustelevat. En tiedä mitään niin ahdistavaa kuin keskustelu. En halua olla missään tekemisissä keskustelun kanssa. Voin juuri ja juuri hyväksyä sen, että joku käy keskustelua minusta tai ajatuksistani, mutten missään nimessä halua antaa sellaista erheellistä käsitystä, että olisin itse aktiivinen osa kyseistä tai mitään muutakaan keskustelua. En halua ottaa osaa keskusteluun. Keskustelu saa ruumiini (ilmeisesti) kouristelemaan.

Uskokaa siis tämä: kaikki, mitä kirjoitan, on toisten silmien eteen perverssein päämäärin vuodatettua verta. Tai oksennusta. Tai muuta eritettä - mutta asiallisia kannanottoja juttuni eivät ole. Älä koe tarvetta vastata niihin asiallisesti tai hyväksyttävästi. Älä koe tarvetta keskustella. Oksentaa voit. Ole kiltti ja oksenna. Suojelkoon Allah minua päivältä, jona "osallistun yhteiskunnalliseen keskusteluun".

En tiedä, miksi kirjoitin Allah. Tämä on sekavaa.

Jatkan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

En ole nukkunut moneen yöhön, koska päässäni kasvaa kasvain. Tämä kasvain on yhteiskuntaepäkelpoinen persoonallisuus. Varmaan se on jonkinlaista hulluutta. Tervejärkiset ihmiset eivät kirjoita tällaisia lauseita. Tuntuu, että pääni sisältö muotoutuu joka päivä älykkäämmäksi ja monitahoisemmaksi, että liikun joka päivä kaummas siitä henkisestä kehitystasosta, jolla oikeat ihmiset, normaalit homo sapiensit, elävät läpi elämänsä (onneksi aivojeni fyysisen kasvun pitäisi jo lähiaikoina loppua - vai?). Ja koska minut on kirottu sydämellä, en voi käyttää tätä älyä yhteiskunnan rakentamiseen, teurastamoiden suunnitteluun, vaan olen tuomittu olemaan turmeltunut, nolo, epäkelpo TUHOAJA. Minun on purettava murhaajien ja raiskaajien yhteiskuntaa, hajotettava, rikottava... En tiedä, sama se, mitä väliä. Olen tuhoon tuomittu. Olen tuhoajaksi tuomittu.

[HUOMIO kaikki Internetin "keskustelijat": Äskeinen ei tarkoita, että olen aikeissa ryhtyä terroristiksi, räjäytellä rakennuksia tai muuta lihallista. Olen siitä melko varma. Tai en tiedä, en hallitse sormiani.]

Tähän väliin ilmoitan - varoitus: tämä ei liity mitenkään mihinkään edellä mainittuun, rakkaat rationaaliset keskustelijani - että olen yrittänyt lukea kirjallisuutta. Voinkin siis julistaa: SUURIN OSA KIRJALLISUUDESTA ON TYLSÄÄ. Olen löytänyt vain pari hyvää kirjaa, ja ne ovat hyviä siksi, että niitä luettuani tunnen oloni pelokkaaksi ja maaniseksi. Juuri tuohon tunnetilaan kirjailijan on ajettava lukijansa. Se on jutun ydin ja tarkoitus. Kirjallisuus on ihmeellistä: jonoon asetellut pienet merkit paperilla toimivat porttina toisiin maailmoihin, jonkun toisen psyykeen. Hauskaa. Sitten kun kirjoitan kirjoja - nyt kun kirjoitan kirjoja - haluan ehdottomasti tehdä lukijoistani säikkyjä, tyytymättömiä, onnettomia, säpsähteleviä, maanisia ihmisiä. Sitten olen saanut jotain tärkeää aikaan ja voin huokaista helpotuksesta ja mennä viimein nukkumaan.

(Entisinä aikoina nuoret hullut kirjoittivat tällaisia tekstejä turvallisesti salaisiin päiväkirjoihinsa. Elämme raadollisia aikoja.)

Päivä päivältä ajatus kanssakäymisestä tavallisten ihmisten kanssa käy yhä epämukavammaksi. En tiedä miten kommentoida ilmaveiviä, koska mikään osa minussa ei kykene uskottelemaan aivoilleni että kyse olisi mistään millään tasolla vähääkään merkityksellisestä. Tavalliset ihmiset puhuvat säästä, urheilusta, siitä mitä ovat tehneet viime aikoina.

Kerron siis mitä olen tehnyt viime aikoina: menin parkkihalliin ja nojasin sen seinään. Asento oli hankala mutta tunsin näyttäväni hienolta, merkitykselliseltä, salaperäiseltä - siltä että läsnäolollani oli joku tarkoitus. Että olin tullut tekemään jotain. Että autoistaan nousevat ihmiset saattoivat vilkaista minua ja ajatella että siinä on KIEHTOVA, MONITAHOINEN HENKILÖ jolla on LUOJA TIETÄÄ MILLAISIA AIKEITA.

Tällaista on elämäni. Poseeraamista.

Siksi siitä ei tarvitse eikä kannata kirjoittaa enempää.

Sinä Internetin kasvoton: ole kiltti ja kommentoi jotain. En halua lukea mitään "asiallista" tai "järkevää". Haluan, että jaat hulluuttasi. Eritä jotain outoa. Todista, että olen olemassa.


HYVÄÄ YÖTÄ


En nuku enää koskaan, en vastaisuudessakaan