En tajua

En tiedä kenen elämää elän. Olen ilmeisesti varastanut jonkun Lollin elämän. Joka tapauksessa kontrasti kaikkeen entiseen on valtava.

Kiitos hyppyrimäen ihmiset. Ja öisen keskustan ihmiset. Huojuin hyppyrimäen rakenteiden huipulla ja hölisin taas jotain. Istuin pimenevässä illassa rakenteiden alla ja olisi pitänyt hölistä vähemmän ja kuunnella enemmän. Seurassani oli ihmisiä, joita en oikeastaan koskaan ajatellut oikeasti tapaavani, ja olin onnellinen että olin ollut väärässä. Melkein nukahdin bussipysäkillä enkä jaksanut sanoa puoleen tuntiin mitään. Kaura(?)jäätelö oli kiteistä mutta ihan hyvää. Keskustelimme suhteestamme mm. universumiin. Akseli näytti post mortem -kuvalta. Sanoin että voisimme mennä makaamaan ruoholla lojuvan juopuneen parivaljakon viereen. Lotta kysyi miksi ehdotan tällaisia mutten koskaan toteuta niitä. Menimme makaamaan ruoholla lojuvan juopuneen parivaljakon viereen.

Musikaalia kuunteleva nainen heitti käsivartensa harteilleni. Hankin itselleni hetkeksi oman veneen. Kuuntelin norjalaista bisnesjäbää, joka kertoi elämän tarkoituksesta. Kerroin hänelle oman käsitykseni elämän tarkoituksesta ja hän läimäytti minua selkään outo intensiivinen tuijotus humalaisissa silmissään. Käytin vilttiä huivina. Aivan viimeiseksi halasin risteyksessä kaksi kertaa, ensimmäinen halaus oli hyvä, toinen epäonnistui.

Kaikki tämä ainakin 2 kokoa liian pienissä kengissä. Onnuin varhaisen aamun bussipysäkille Hakaniemessä ja romahdin maahan. Ajoin bussilla lentokentälle ja ostin sieltä ruisleivän ja sitten vain istuin pitkään ja katselin ohi kulkevia ihmisiä kaikkialta maailmasta. Ajattelin että tässä sitä taas ollaan, takaisin vanhassa elämäntyylissäni. Sitten ajelin kotiin. Sanoin vanhemmilleni, että muutan pois. He sanoivat, etten voi lähteä jonkin typerän riidan takia. Sanoin, etten lähdekään sen takia. Otin kenkäni pois viimeistä kertaa, riisuin verestä märät sukat ja katselin varpaitani, joiden kynnet olivat painuneet viereisten varpaiden lihaan ja katkoneet verisuonia.