!

En osaa selittää synkistelyäni millään järjellisellä näkyvän maailman tekijällä. Jättäkää angstini huomiotta. Todellisuudessa kaikki on hyvin. Jos pysähdyn ja katson elämääni nyt, käsitän että kaikki on paremmin kuin pitkään, pitkään aikaan.

Sydämellä vain kestää aikaa hyväksyä se.

Tämä on niin, en tiedä, argh:

Miksi niin moni kaunis laulu pilataan rumilla ja kömpelöillä lyricvideoilla?

The Sundaysin kauneus on paitsi tuossa oudossa aavemaisen kauniissa äänimaisemassa myös lyriikoiden henkilössä. Pidän hänestä, hän on kiinnostava ja epämääräisellä tavalla kaunis sielu. Oikeastaan rakastan häntä.
 
Huomenna kello 11.30 nousen bussiin ja lähden kohti saarta, jossa aion viettää reilun viikon eristyksissä muusta ihmiskunnasta. Se on paras paikka maailmassa. Siellä oikeasti näkee suunnilleen moottoriveneen jossain kaukaisuudessa kerran kahdessa päivässä. Voit vain istua pienessä mökissä ja kuunnella universumin hiljaisuutta, tai maata laiturilla ja huojua järven ja taivaan mukana.

Aion kuunnella levyjä ja kirjoittaa hotellista ja ukkosmyrkystä, joka salaman iskiessä paljastaa päivällisvieraiden luurangot kuin röntgen. Sieltä voi paeta vain surullisen ja elävän tytön kanssa ulos sateeseen.

Olkaa minuun yhteydessä. En voi vastata saaresta, mutta palattuani sieltä olen valmis kaikkeen. Haluan mennä katolle. Haluan mennä hautausmaalle. Haluan kokoontua uudestaan ja vain olla. Kutsukaa minut jonnekin ja tulen sinne.

Sietäkää nämä rasittavat pikku neuroosit. Vaikuttaa siltä että olen kaiken tapahtuneen ja tapahtumattoman jäljiltä täynnä arpia, mutta kuka helvetti ei olisi. Lupaan yrittää toipua vähitellen. Se on mahdollista vain jos annan elämän iskeä ylitseni yhä uudestaan ja uudestaan mahdollisimman monta kertaa täsmälleen sellaisena kuin elämä on.

No niin. Ilman kipua kaikki on tylsää. Nähdään taas.

Terveisin
Erik Weisz.