Pimeitä kohtia ihmisessä

"Tommi Liimataisen kalaporukka rikkoi ruotsalaisten pääsiäisunelman 

Manageri Tommi Liimatainen oli mukana, kun vuoden ensimmäisen lohi nostettiin Ruotsissa.

Musiikkimanageri Tommi Liimatainen on parhaillaan Ruotsissa Mörrum-joella kalareissulla. Reissu ei olisi voinut sujua paremmin, sillä Tommin kaveri Mikko Jutila nosti Mörrum-joesta kevään ensimmäisen lohen Liimataisen sitomalla perholla.

- Tämä oli itselleni oikea jackpot, ei voi paljon enempää lohimies pyytää. Olo on kuin rokkitähdellä. Nythän tämä on yhtä juhlaa, mutta ei auta kuin nollata pää. Lisää duunia vaan, eiköhän toinen löydy vielä, Jutila naurahtaa.

Kala oli sen verran iso, että sen saaminen rantaan kesti jopa 45 minuuttia. 

- Tommi teki tässä ison työn, hän nosti kalan, minä pitelin vapaa. Kotiuttaminen oli kyllä huikea, siinä tunteet purkautuivat suomipojalla. Siinä oli viikon paineet alla, kun joessa ei ollut ollut kalan kalaa. Se oli todella iso hetki. Kyllä meinasi itku päästä, Jutila kertoo.

Tommin ja Mikon porukka kalastaa catch and release -periaatteella eli kalat päästetään takaisin mereen.

- Tällä kertaa jouduimme kuitenkin valitettavasti ottamaan kalan ylös. Jouduin puuduttamaan sitä aika kauan ja paikallinen väki sanoi, ettei suosittele enää päästämään sitä vapaaksi. ---, Jutila nauraa."

_________________

Katseen pitäisi pysähtyä noissa lihavoiduissa kohdissa. Jotain on pahasti pielessä.

Yksi kysymys: miksi?

Miksi? Miksi? Miksi? Miksi? Miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi miksi?

Tätä ei voi oikeuttaa edes millään pyhällä ravinnonhankinnalla. Tätä ei voi oikeuttaa... millään.

Kaikki eläinten vahingoittaminen on ongelmallista, mutta matka ihmisestä, joka mökkirannassa vetäisee vedestä kalan ja kolauttaa sen välittömästi hengiltä (ja sitten syö sen), tähän on suunnilleen valovuoden mittainen.

No niin. Yksi tulevien vuosikymmenten haasteista tulee olemaan kalojen kohtelun kääntäminen "ekologisesta kysymyksestä" eettiseksi kysymykseksi. Vuonna 2014 muiden selkärankaisten eläinten kohteluun liittyy eettinen puoli, mutta kaloja kohdellaan järjestelmällisesti jonkinlaisina kasveina. Todellisuudessa kyse on eläimistä, joiden henkiset lahjat lyövät toisinaan jopa ihmisapinat laudalta.

Valitettavasti ihmiset arvottavat eläinten moraalisen aseman yleensä ulkonäön mukaan. Söpöt ja muuten vain jännittävän näköiset ovat turvassa.

Vuonna 2014 asiat ovat pervolla tavalla pielessä. Lehdissä esitellään jatkuvasti näyttelijä Jasper Pääkköstä, jota pidetään jonkinlaisena "kalojen puolestapuhujana":

Kalojen puolestapuhuja?

Hmm. Pääkkösen mielestä kaloja on toki suojeltava lajeina (yksilöinä niitä saa ilmeisesti kohdella miten tahansa; vaikka tehotuottaa barbaarisesti, tehdä aivan mitä tahansa, kunhan vedessä riittää kaloja). Kun perusteluja tälle suojelun tarpeelle katsoo, eivät nekään paljastu kovin uljaiksi.

Pääkkösen ekologiset argumentit nimittäin palautuvat ihmisten "oikeuteen" kiskoa vedestä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monenlaisia eläimiä. Kaloja on oltava paljon, jotta ihmisillä riittää leikkikaluja, ja se siitä.

Pääkkönen itse matkustelee ympäri maailmaa huvikalastamassa eksoottisissa kohteissa. Suurin osa saaduista kaloista viskataan kylmäverisesti takaisin veteen. Eläimet päästetään hengestään vain jos niiden koko ja ulkoinen olemus miellyttää kalastajaa, ja silloinkaan ei välttämättä. Pienemmät kalat heitetään takaisin veteen "kasvamaan". Sama "liian pieni" eläin voidaan repiä elementistään vaikka kuinka monta kertaa ihmisten mielivallan mukaan.

Pääkkösen mukaan kalat ovat "Suomen kultaa". Tänne on saatava mahdollisimman paljon turisteja viskomaan eläimiä ympäriinsä. Koska raha.

Kalojen puolestapuhuja?

Mietitääs. Mikäli kalat osaisivat puhua, vaatisivatko ne todella sitä mitä Jasper Pääkkönen vaatii? No eivät helvetissä. Veikkaisin, että minä olen huomattavasti lähempänä kalojen puolestapuhujaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Saatte kutsua minua tästä lähtien kalamieheksi. (Kyllä, poseeraan mielelläni Imagen kannessa. Voitte laittaa ruman naamani alle otsikon Olli Brander: Kalamies.)

Eläinoikeusnäkökulmasta tulee toivoakseni vielä jonain kauniina päivänä valtavirran näkökulma (niin kuin ihmisoikeuksistakin on ensimmäistä kertaa lajimme historiassa tullut valtavirran näkökulma).

Sen näkökulman mukaan kalat eivät ole "Suomen kultaa". Kalat ovat kaloja eikä Jasper Pääkkönen omista niitä. Minä en omista niitä. Ne omistavat itse itsensä. Eikä meidän tarvitse häiritä niitä niin millään tavalla.

(Olen aika varma, että ihmiset kalastavat ja metsästävät lopulta ennen muuta ihan muista syistä kuin kalastuksen ja metsästyksen itsensä takia. Kun kalastuksen ja metsästyksen harrastajilta kysyy, mitä he harrastuksissaan rakastavat, he puhuvat miltei aina samoista asioista: yhdessäolo, läheisyys, ystävät, luonnon kauneus, luonnossa olemisen jännittävyys, rauha, lepo, hiljaisuus. Oikeastaan eläimet voisi poistaa kuviosta täydellisesti.

Aina aikaisemmin ihmislajin 200-tuhatvuotisessa historiassa kalastusta ja metsästystä on harjoitettu yksinomaan tarpeen takia. Kehittyneessä nykymaailmassa tarve on kadonnut. Miksi ihmiset siis kehittyneessä nykymaailmassa kalastavat ja metsästävät? Yllä luetellut syyt.

Nykyaikana ihmiset yksinkertaisesti kuvittelevat, ettei luontoon tai minnekään voi lähteä ihan vain muuten vain. Jasper Pääkkösestä tuntuisi oudolta ja nololta ehdottaa kavereilleen, että hei, lähdettäiskö järven rannoille ihan vain istuskelemaan ja olemaan yhdessä ja nauttimaan kauneudesta ja juomaan kaljaa. Sellainen ei-minkään-suorittaminen ei käy päinsä. Siksi eläinten pitää kärsiä. Jotta yhdessäololla ja rauhalla olisi joku tarkoitus.

Saanko heittää ehdotuksen? Ai en? Heitän silti:

Menkää melomaan. Oikeasti. Menkää melomaan. Tehkää pitkä melontaretki. Tai menkää vaikka rullalautailemaan johonkin hyvään paikkaan. Kokeilkaa jos se riittää.)

On todennäköistä, että melko läheisessä tulevaisuudessa (veikkaus: 35 vuoden sisällä) nisäkkäiden ja lintujen oikeudet aletaan ottaa yleisesti sen verran vakavasti, että kalojen kohteluun liittyvät eettiset kysymykset saavat viimein tilan jonka tarvitsevat.

Siinä vaiheessa aktivismi on syytä aloittaa asioista, jotka ovat kaikkein selvimmin perseestä. (Aktivismi pitäisi aina aloittaa siitä.) On luotava kulttuuri, jossa "kalojen hyvinvointi" on asia. Vielä se ei ole.

Kaupallinen kalastusteollisuus kalafarmeineen on tietysti ylivoimaisesti suurin ongelma. Mutta veikkaisin, että myös catch and release on toimintaa jota vastaan yleinen mielipide on verrattain helppo saada käännettyä; jos sitä ei itse harrasta, harva jaksaa vaivautua keksimään sille mitään perustetta. (Paitsi raha tietysti, mutta tässä kohtaa tulevaisuutta eläimet on jo useita kertoja laitettu päätöksenteossa rahan edelle, joten sama temppu vain tehdään uudelleen.) Kalojen vangitseminen pieniin kulhoihin lienee myös suhteellisen helppo fokuksen kohde.

En osaa sanoa milloin tähän päästään, mutta tähän päästään. Ennemmin tai myöhemmin. Mieluiten tietysti ennemmin. "Lisää duunia vaan."

(Ja kun in vitro -kalanlihasta tulee realistinen vaihtoehto ja lopulta mainstreamia... voimme lopulta saada enemmistön taaksemme. Niin kauniin hullulta kuin se kuulostaa: voimme lopulta saada enemmistön taaksemme. Pelataan vain nämä kortit oikein.)