Work in progress.

Päivä päivältä rintakehässäni alkaa voimistua tunne, että pitäisi yksinkertaisesti pysähtyä ja todeta että nyt loppuu tämä helvetin pelleily. Tarkoitan tätä koko juttua. Sitä mitä olen. Koko tätä projektia olla olemassa tällä tavalla. Pitäisi lakata kirjoittamasta, unohtaa kaikki kunnianhimo ja ihanteet ja maailman ja yhteiskunnan suuret kuviot, lakata pyrkimästä sankaruuteen ja alkaa keskittyä vaikka puutarhanhoitoon, teen juomiseen ja lähipiirin sosiaalisiin tapahtumiin. (Täh? Eläisinkö siis jossain viktoriaanisessa Englannissa?)

Suhteellisuudentajuni sanoo, että jos jatkan tällä radalla, päässäni naksahtaa lopulta. Asennoituminen koko maailmaan suuruudenhullulla taistelumentaliteetilla tulee päättymään pimeään vaatekomeroon, jonka lattialle lopulta romahdan keinumaan sekopäisenä.

En tiedä miksi juuri minä kaikista ihmisistä olen ylipäätään päättänyt olla Sankari. Syystä tai toisesta nyt kuitenkin olen ottanut itselleni raskaan messiaanisen tehtävän olla maailman ainut ihminen, joka oikeasti kohtelee muita järjestelmällisesti niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan ja tekee siinä sivussa parhaansa pelastaakseen kaikki pienet ja potkitut.

Voi sanoa että musta on tullut piinattu sielu. Se kuulostaa romanttiselta, mutta yllättävää kyllä piinattuna sieluna oleminen ei ole ollenkaan kivaa.

Hyvänä ihmisenä oleminen tekee mut usein syvästi onnettomaksi. Hyvänä ihmisenä olemisesta tulee ennen muuta yksinäinen olo. Johonkin kuuluminen on inhimillisistä tarpeista luultavasti kaikkein pakottavin. Kymmenen kertaa pakottavampi kuin joku 'seksuaalivietti'. Jos tuntuu että olet repinyt itsesi yksinäiselle saarelle irti muusta ihmiskunnasta, olet enemmän tai vähemmän onneton.

Viime aikoina olenkin tarkoituksella alkanut korostaa ja liioitella kaikkia huonoja ja vastenmielisiä puoliani. Niitä kyllä riittää. En ole synnynnäisesti mikään sankari, vaan hyvyydessä on kyse ennen muuta tietoisesta päätöksestä yrittää kaikesta huolimatta.

Hyvyyteen pyrkiminen ei muuta sitä tosiasiaa, etten ihmisenä ole mitenkään täydellinen vaan mussa on monia ominaisuuksia, joita pidän epämiellyttävinä. Olen muun muassa

1) ylimielinen. (Huono lähtökohta mihinkään.)

2) kohtuuttoman kostonhimoinen. (Miksi en vain voi päästää irti ja antaa anteeksi?)

3) ailahteleva. (Olisi kiva olla edes yksi kokonainen päivä tasaisesti hyvällä tuulella.)

4) impulsiivinen. (Miksi teen kaikkea älytöntä?)

5) idioottimaisen melodramaattinen. (Miksen voi vain hengittää ja ottaa rennosti?)

6) henkisesti epäkypsä. (Olen 19.)

Epätäydellisyys on luonnollista ja tärkeää. En edes haluaisi tai jaksaisi olla täydellinen. Olen siis kokeillut leikkiä limaista paskiaista eri yhteyksissä, mutta ei sekään tee minua yhtään onnellisemmaksi. En ole limainen paskiainen yhtään enempää kuin pyhimysmäinen pelastajahahmo. Ensinnäkin vedän kaiken aina överiksi ja kun yritän olla terveesti virheellinen ja inhimillinen, päädyn liioittelemaan huonoja puoliani niin että muutun tunnistamattomaksi.

Viime yönä join kammottavaa palvikinkulta maistuvaa viskiä paljon ja nopeasti ja kirjoitin sitten kaikenlaista idioottimaista. Idioottimaista ja ärsyttävää siinä oli ennen kaikkea se että se en ollut minä vaan fiktiota. Yksi väite jota esim. joskus heittelen on että olisin muka alkoholisoitumassa kovaa vauhtia. Se ei ole totta. Olen kännissä varmaan kolmesti vuodessa. Miksi tarkoituksella keksin kaikenlaista paskaa? Joskus tuntuu että olen outo huijari, joka heittelee lauseita totuudesta piittaamatta kunhan ne vitun lauseet vain kuulostavat tarpeeksi hyvältä.

Väitän aina vakaasti olevani sitä tai tätä. Vedän näitä juttuja oikeasti ihan hatusta. Todellisuudessa mulla ei ole aavistustakaan että mitä tai millainen olen. Olen yksinkertaisesti teiniurpo, joka tuntee suurta hämmennystä maailman edessä. Vai olenko? Mistä minä sen voisin tietää? Olen ihan pihalla.

Väitän aina olevani joku muu. Kuka tahansa James Deanista Jeanne d'Arcin kautta Sauli vitun Niinistöön. Mistä häiriöstä tässä oikein on kyse? Todellisuudessa olen minä. Voi jumalauta, miksei se riitä?

Olisin mielelläni oma itseni, jos vain tietäisin kuka olen. Minne pitää soittaa että saisi tähän vastauksen?

Missä vaiheessa edes päätin tehdä elämästäni jonkinlaisen naurettavan show'n? En koskaan päättänyt. Aloin vain ajelehtia tahdottomasti siihen suuntaan, and here we are.

Mutta jos nyt lopettaisin olemisen tällä tavalla, niin mitä sitten olisin? Voisinko muka vain päättää muuttua joksikin aivan toiseksi? Eihän se ole mahdollista. Raivokas kirjoittaminen ja sankarin leikkiminen ovat kaikki mitä minulla on. Myös se, että torpedoin tätä kaikkea älyttömällä pelleilyllä ja outoilulla kuuluu asiaan. Voisinko muka olla jotain muuta?

Tai siis äh. Miksi edes kirjoitan tätä? Mitä vittua yritän sanoa? Ja kenelle?

No joka tapauksessa: jos aloitan lauseen sanalla "olen" ja laitan perään mitä tahansa, älä usko. Kaikki saattaa olla huijausta. Todellisuudessa mulla ei ole aiheesta mitään tietoa. Ja jos joskus satutan sinua, voit olla varma että se ei ollut tarkoitus. Se ei ole koskaan tarkoitus.

Kuka tahansa olet, niin arvostan ihan valtavasti sitä että olet siellä ja jaksat katsella jotain näin keskeneräistä ja idioottimaista.