Kävelin sisään aamuöiseen Subwayhin. (-hyn?) Edelläni oli kaksi humalaista älämölöä. Toinen älämölöistä oli kaksimetrinen, toinen keskimittainen. Kun tuli heidän vuoronsa tilata, keskimittainen älämölö tilasi kanasubin. Sitten oli kaksimetrisen älämölön vuoro: "Vegepihvi." Välittömästi tämän sanottuaan (ennen kuin keskimittainen älämölö ehti sanoa mitään) hän alkoi puolustautua: "Vegepihvi - tai siis vegepihvi! Tai siis... se on hyvää! Tai siis... mä syön mitä haluan!"
On hienoa että haluat vegepihvin, arvelen että jonkin eettisen/ekologisen syyn takia (tällainen eettinen/ekologinen syy on tietysti pidettävä top secretina), mutta täysin naurettavaa on että alat puolustautua. Toimit oikein. Syytä puolustautua ei ole.
Älämölöillä on usein huono, poikkeuksellisen vahvasti sosiaaliseen hyväksyntään ja normaaliuteen kiinnittyvä itsetunto. He vahtivat tekemisiään koko ajan hysteerisesti. Onneksi en ole älämölö. Se olisi kamalaa olemassaoloa.
(Sanan 'älämölö' omaksuin muutama ilta sitten bussissa. Kaksi kolmekymppistä kännikalaa riiteli keski-ikäisen naisen kanssa. Nainen käski heitä lopettamaan kännisen mekastamisen, sillä se "häiritsi kaikkia bussissa". "MITÄ SE SUA HAITTAA ETTÄ ME OLLAAN ÄLÄMÖLÖJÄ?" toinen kännikaloista kysyi. "ÄLÄ NYT NOIN VIHANEN OO.")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano mulle jotain tai kuolen