Me kylmin käymme sydämin

En koskaan lue vanhempia merkintöjä tässä blogissa. Persoonallisuuteni muovautuu niin nopeasti että arvelen että pääni saattaisi kirjaimellisesti räjähtää häpeästä (tällaista tapahtuu) jos yrittäisin lukea juttuja joita olen kirjoittanut 5 kuukautta sitten.

Olen käyttänyt tätä biisiä täällä kerran ennenkin. Nyt teen sen uudestaan. Pakotan sinut kuuntelemaan sen: kuuntele se. Ihan puhtaasti lauluntekijänä Josiah Leming on paras jonka tiedän. Hän on nero, mutta en tiedä tuleeko hänestä koskaan mitään tämän suurempaa. Hän on nuori, kaikki on mahdollista, mutta hänen päänsä ei näytä kestävän edes sitä julkisuutta jota hänellä on tähän mennessä ollut.

Jos joskus itse "saan julkisuutta" (niin kuin on tähän mennessä ollut tarkoitus), mulla ei ole hajuakaan tuleeko pääni kestämään sitä.

Aion joskus kirjoittaa erillisen merkinnän kaikista niistä nuorista lauluntekijöistä, jotka tiedän mutta joita juuri kukaan muu ei tiedä ja joista pitäisi tulla jotain suurempaa. Sen merkinnän kirjoitan todennäköisesti tuonne toiseen blogiin. Jos joskus menestyn niin kuin olisi tarkoitus, myös muut kuin suomenkieliset ihmiset vääjäämättä palavat halusta lukea teini-ikäistä blogimölinääni.

Olen nyt Tampereella koska kirjassani pysähdytään Tampereella ja haluan tutkia asioita. Olisin voinut jäädä tänne vain muutamaksi tunniksi, mutta haluan nukkua hotellissa.

Eilen illalla kävelin sisään isoon kirkkoon ja totesin että siellä oli nähtävästi jotakin merkittävää alkamaisillaan. Sadoittain ihmisiä virtasi sisään. Istuin siis tunniksi alas ja lauloin kauneimpia joululauluja kirkon katon alla Tampereen seurakuntalaisten kanssa. Ihmiset vilkuilivat minua, en tiedä miksi. Kenties näytin ojasta kiivenneeltä. Jos kävelisin itseäni vastaan kadulla, karjuisin: "MENE PARTURIIN." Jos siis olisin niin törkeä että ylipäätään karjuisin vastaantulijoille.

Käsittämätöntä että "Enkeli taivaan" on ilmeisesti laulettu ensimmäisen kerran vuonna 1535. (Ei siis suomeksi mutta silti.)

Aina silloin äärimmäisen harvoin kun laulan yhdessä muiden kanssa, ääneni tavallaan mukautuu täsmälleen jollekin sellaiselle matalalle taajuudelle jolla äänet keskimäärin soivat, niin ettei omaa ääntäni kuulu erillisenä ollenkaan. Outoa. Täysin päinvastaista kuin käytökseni yhteiskunnassa yleensä.

Ensimmäistä kertaa joululaulujen sanat oikeasti puhuttelivat minua:

Turhuuden turhuus kaikki on,

niin turhaa touhu tää;

me kylmin käymme sydämin,

laps' sivuun vain jos jää.

Me lahjat jaamme runsahat,

Laps' —tyhjät kätes ihanat.

tai

Kiitävi aika,

vierähtävät vuodet,

miespolvet vaipuvat unholaan.

Kirkasna aina

sielujen laulun

taivainen sointu säilyy vaan.

Näissä on järkeä vaikkei jaksaisikaan uskoa Vapahtajaan.

Mun piti sanoa paljon enemmänkin, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin.