Helsinkiläinen kupla on ihan jees

Kävin äänestämässä. Se tuntui inhottavalta ja vastenmieliseltä, mutta monet tärkeät ja tekemisen arvoiset asiat ovat melko inhottavia ja vastenmielisiä, joten hoidin homman. Pääsinpähän kävelemään vanhan kouluni käytävillä. (Sekin oli inhottavaa ja vastenmielistä.)

Keskusta ja perussuomalaiset voittivat vaalit. Ne edustavat kuulemma "maalaisia arvoja". Helsingin Sanomien jutussa näyttelijä Krista Kosonen ihmetteli vaalitulosta ja kertoi, ettei henkilökohtaisesti tunne ketään joka äänestäisi perussuomalaisia. "Tulos ei edusta minun Suomeani", Kosonen sanoi. "Minun Suomeeni kuuluvat tasa-arvoiset ihmisoikeudet ja kaikille hyvinvointivaltio ja kaikenlainen rasismi pois. Minusta se on vain rikkaus, että tänne tulee ihmisiä, eikä vain suljeta ovia."

Tästä kommentista nousi "kohu". Onhan kerta kaikkiaan pöyristyttävää, syvästi suvaitsematonta ja aivan valtavan epäpullantuoksuista, että Krista Kosonen sanoi näin. Tasa-arvoiset ihmisoikeudet? Mitä paskaa! Kaikille hyvinvointivaltio? Hyi! Häpeä, Krista Kosonen!

Tämä "kohu" on tietysti lähtökohtaisesti aivan feikkiä. Kommentissa ei yksinkertaisesti ole mitään loukkaannuttavaa. Se on kiltin näyttelijän vilpitöntä ihmettelyä. Krista Kososella on tietääkseni täysi oikeus ilmaista omat arvonsa, siinä missä Timo Soinilla, joka lienee heittänyt kymmenen toisia äänestäjäryhmiä selvästi härskimmin leimaavaa kommenttia vaalituloksen jälkeen, eikä kukaan ole loukkaantunut, koska, no, heittäköön.

Pöljä ja provosoiva on (tarkoituksella) ainoastaan Hesarin jutun nettiversion otsikko:

(Ihmisillä on suuri tarve raivostua internetissä + Lehtien nettiversiot elävät klikkauksista --> Journalismista ja etenkin otsikoista tulee paskaa, jonka ainut tarkoitus on synnyttää voimakkaita tunnereaktioita ja täten tehdä rahaa. -> Ihmiset ovat tietämättömämpiä asioista kuin aikoihin.)

Tämä tässä on kaikkein ärsyttävintä: kukaan ei ole loukkaantunut. Vahvat tunteet on revitty tyhjästä.

Kaikkein äänekkäimmin Kososen kommentista "loukkaantuneet" ovat kulttuuri-ihmisiä ja/tai kaupunkilaisia, jotka yrittävät todistella että he itse ovat reippaita joka aatteen ystäviä eivätkä suinkaan elä punasinivihreässä kuplassa juomassa lattea ja kannattamassa ihmisoikeuksia. Esimerkkinä kirjailija Jari Järvelän twiitti:

Keskivertopersu vaikuttaa minusta erilaisuutta ymmärtävämmältä kuin Krista Kosonen. http://t.co/JciiA80Ng5
— Jari Järvelä (@JarvelaJari) 21. huhtikuuta 2015

Häh? Siis millä perusteilla? Onko "keskivertopersu" esimerkiksi jossain kohtaa tätä keskustelua osoittanut olennaisesti ymmärtävänsä liberaalien näyttelijöiden maailmankuvaa? Linkki?

Kaikella kunnioituksella "keskivertopersulle" ja Jari Järvelälle, mutta ei tällaista voi heittää vilpittömästi. Nämä ihmiset lähinnä röyhkeästi ratsastavat tilanteella retweettien perässä, koska heille sosiaalinen hyväksyntä > kaikki muu. Älykkäiden ihmisten älyllinen epärehellisyys on välillä hurjaa.

Otetaan joku todellista erilaisuutta edustava henkilö: katsotaan kun mielenterveysongelmista kärsivä puoliksi irakilainen yksijalkainen transnainen pyytää tukea ja ymmärrystä sekä "keskivertopersulta" että Krista Kososelta. Pitääkö joku oikeasti todennäköisenä, että "keskivertopersulta" irtoaisi enemmän empatiaa? (Yksittäinen persu ja "keskivertopersu" ovat tietysti eri asioita. Yksittäisillä ihmisillä on erilaisia syitä äänestää perussuomalaisia, mutta käsittääkseni "keskivertopersun" määritelmään kuuluu jo lähtökohtaisesti tietty varautuneisuus kaikkein erilaisimpia kohtaan.) (Uskon silti että merkittävä osa perussuomalaisiakin äänestäneistä äänesti ennen muuta ihan ymmärrettävällä logiikalla tyyliin "Hyvä, viimein löytyi ehdokas joka haluaa laittaa tämän seudun tiet kuntoon", ei siksi että esim. raivoisasti vastustaisi muita ihmisiä.) 

Nimenomaan mielenterveysongelmista kärsivä puoliksi irakilainen yksijalkainen transnainen on henkilö, jonka ymmärtämisessä myötätunto erilaisia kohtaan lopulta mitataan. Tällaisen yksilön erilaisuus ja hätä on niin räikeää ja ilmiselvää, että yksi yhteiskunnan moraalisen sivistystason tärkeimmistä mittareista on se kuinka se häntä kohtelee.

Tällaisten asioiden perusteella minä päätän ketä äänestän.

Yhteiskunnallisessa muutoksessa on tiettyjä mekanismeja.

Olisi todella hyvä, jos tavalliset ihmiset ajattelisivat itse. Toisin sanoen olisi hyvä, etteivät he identifioituisi puolueiden mukaan. Se on nimittäin vaarallista ainakin kahdesta syystä: 1) Oikeistolaiseksi itsensä katsova ei kuuntele vasemmistolaiseksi itsensä katsovaa ihmistä, ja toisinpäin. Ihmiset ovat irrationaalisia: he kuuntelevat lähinnä ihmisiä, jotka laskevat omaan ryhmäänsä. 2) Oikeistolaiseksi, vasemmistolaiseksi, konservatiiviksi, liberaaliksi tai vihreäksi identifioituessasi otat yleensä sisään ison joukon mielipiteitä, jotka joku muu on ajatellut puolestasi. Jos ottaisit itse asioista selvää, voisit huomata että moni omaksumistasi mielipiteistä voi olla melkoista roskaa.

Minä en ole oikeistolainen, vasemmistolainen, konservatiivi, liberaali tai vihreä. Olen jotain mieltä ainoastaan niistä asioista, joista tiedän tarpeeksi ollakseni niistä jotain mieltä. Monista asioista en vielä tiedä tarpeeksi. En siis ole niistä vielä mitään mieltä. Yritän koko ajan sivistyä lisää, jotta voisin olla asioista jotain mieltä.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa pitäisi toteutua ainakin kaksi asiaa, jotta "länsimainen sivistys" olisi enemmän kuin vitsi: 1) Päätöksenteon pitäisi perustua tutkittuun, puolueettomaan tietoon. Sen tulisi olla ennakkoluulotonta ja rationaalista. Jos ideologia on ristiriidassa tieteen kanssa, ideologia on väärässä. 2) Rationaalisuus ei tarkoita psykopatiaa. Päätöksenteossa on välttämätöntä sydämen sivistys. On kunnioitettava ihmisten vapautta, arvoa, virheellisyyttä ja erilaisuutta. Ilman armoa ja myötätuntoa sivistystä ei ole.

Valitettavasti valtava enemmistö ihmisistä on niin järjettömiä tunneolentoja, että käytännössä todella harva poliitikko toimii noiden periaatteiden mukaan. Jotkut kuitenkin toimivat niiden mukaan enemmän kuin toiset. Tämä on olennaista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen sivuuttaminen on yksinkertaisesti epätieteellistä ja vaarallista, eikä ihmisen tarvitse jotenkin erikseen identifioitua "vihreäksi" sen tunnustaakseen. Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen oikeuksien polkeminen taas on yksiselitteisesti inhimillisesti väärin. (Ainakin näyttäisi olevan mahdotonta eettisesti perustella kuinka se voisi olla oikein.) Miljoonien ja taas miljoonien villieläinten kiduttaminen pienissä ritiläpohjaisissa häkeissä osoittaa myös aivan suunnatonta sydämen sivistyksen puutetta, varsinkin nyt kun tiedämme monen nisäkkään olevan tuntemisen suhteen ja kognitiivisesti ihmislapsen tasolla. Monen asian voi perustella siitä saatavalla rahalla, mutta johonkin on vedettävä raja. Taloudellisen hyödyn nimissä ei voi hyväksyä mitä äärimmäistä hirveyttä tahansa. Turkistarhaus on erinomainen esimerkki äärimmäisestä hirveydestä.

Väitän, että nämä ovat kaikki kantoja, joihin ihminen saapuu kun tieteellinen tieto yhdistyy eettisesti vastuulliseen ajatteluun. Toisin sanoen, kun yhteiskunta kehittyy moraalisesti, se alkaa suhtautua ympäristö-ongelmiin vakavammin, kannattaa vähemmistöjen oikeuksia ja vastustaa eläinten huonoa kohtelua. Kaikki muutos ei todellakaan lähtökohtaisesti ole hyvää. Osa on. Esimerkiksi tämä.

Isossa kaupungissa ollaan esimerkiksi näissä asioissa vähän pidemmällä kuin pienemmillä paikkakunnilla keskimäärin.

Modernien yhteiskuntien lähihistoriassa voi erottaa tiettyjä kehityskulkuja, jotka myöhemmin on helppo arvioida "järjen" ja "hyvyyden" voitoiksi. Hyvä esimerkki on esimerkiksi se, että ihmistä ei enää tuomita orjaksi tai kakkosluokan kansalaiseksi siksi että hänellä on tumma iho.

Nykyään meille on ilmiselvää, että tässä on voittanut järki ja hyvyys. Kehitys ei kuitenkaan selity sillä, että ihmiset yksilöinä olisivat kovinkaan järkeviä. Yksilöt eivät ole kovinkaan järkeviä. Kaikki eivät vetäytyneet yksin vuorille filosofoimaan ja tulleet itsenäisesti siihen johtopäätökseen, että rotuerottelu on perseestä. Jos lukee tutkimustietoa siitä, kuinka ihmiset tekevät päätöksiä, reagoivat epäkivaan tietoon ja muuttavat mieltään, on ilmiselvää että ihmisen kognitiiviset prosessit ovat usein aivan helvetillistä, epärehellistä ja pelokasta mössöä.

Merkittävä enemmistö ihmisistä ei ole ajattelijoita. Yhteiskunnalliseen muutokseen riittää, että jotkut ovat.

Ajattele yläastetta. Uskon, että yläasteet ovat merkittävän samanlaisia minne tahansa menetkin länsimaailmassa. Yläasteella on tärkeää olla riittävän samanlainen kuin muut, ja syvällinen ajatteleminen on noloimpia asioita mitä voit tehdä. Älyköt, taiteilijat ja ylipäätään ne ihmiset, joilla on ratkaisevasti erilaiset arvot ja intressit kuin muilla, ovat yläasteen sosiaalisessa järjestyksessä usein hylkiöitä ja outolintuja. Vaikkeivät olisi, oudoista ideoista ja uusista ideologioista on paras pysytellä enimmäkseen hiljaa.

Iso kaupunki eroaa pienemmästä paikkakunnasta siinä, että yläasteen jälkeen maailma avautuu enemmän. Pienempienkin paikkakuntien hylkiöt ja outolinnut usein muuttavat tänne, koska täällä on enemmän tilaa olla erilainen. Koska ihmisiä on paljon enemmän, tiettyä naapuripainetta ei ole. Erilaisten on helpompi löytää muita erilaisia. Muodostuu alakulttuureja. Miltei poikkeuksetta, elävät alakulttuurit vaikuttavat vähitellen valtakulttuuriin.

Kaupungissa vaihtoehtoja sosiaalisessa ympäristössä on enemmän. Yhtäkkiä esimerkiksi ympäristötietoisuus onkin hyväksyttävä vaihtoehto. Siihen päätyäkseen ei tarvitse enää ajatella itse, riittää että imitoi, näkee että työkaveri on tehnyt hyvät johtopäätökset ja tekee perässä. Uudet ideat saavat varttua ja hengittää, ja jos niissä on jotain järkeä ja sydäntä johon tarttua, ne alkavat myös levitä.

Keskimääräinen kaupunkilainen on ihan yhtä typerä ei-ajattelija kuin keskimääräinen pikkupaikkakuntalainen. Mutta siellä missä on ihmisiä, on myös ajattelijoita, ja kaupungissa heille on enemmän tilaa.

Koko maa tulee liikkumaan siihen suuntaan mihin Helsinki liikkuu. Siihen vain menee jonkin verran enemmän aikaa.

Asiaa

Lopetan mahdollisesti lähiaikoina tämän blogin kirjoittamisen. En välttämättä lopullisesti, mutta kuitenkin. On tietty joukko asioita, jotka haluan tehdä elämässä. Juuri nyt tämä blogi on tiellä. Sitä paitsi tämä juttu on alkanut polkea paikallaan.

Minulla on tehtävä elämässä. Mikään korkea voima ei tietääkseni ole määrännyt sitä, vaan olen löytänyt sen itse. Siinä tehtävässä on monta osaa. Minä hengitän sille. Tehtävän toteuttaminen tulee olemaan helvetin vaikeaa, ja siihen tarvitaan paitsi useita pitkälle kehittyneitä taitoja myös todella paljon toivoa. Ilman toivoa en ottaisi mitään näistä askeleista, en eläisi yhtään päivää.

Tässä blogissa oli tietty vallankumouksen meininki vielä vuosi sitten, mutta en ole koskaan ajatellut että tämä blogi itsessään olisi mikään suuri juttu. Tai en tiedä, tämän avulla pääsin ihmisten maailmaan sisään. Opettelin tartuttamaan vallankumousta.

Suurimmat päämääräni vaativat sitä, että keskityn täydellisesti niihin tarinoihin jotka haluan kertoa. Haluan kertoa ne niin hyvin, että pääsen sinne asti minne olen tässä elämässä ajatellut päästä. Haluan elää tämän tarinan hyvin, se on paljon kreisimpi kuin tiedättekään ja haluan nähdä miten se jatkuu. Haluan pelastaa eläimiä. Haluan auttaa luomaan kansainvälisen eläinoikeusliikkeen, jolla on psykologisesti nerokas strategia ja oikeat, realistiset mahdollisuudet mullistaa yhteiskuntaa. Haluan auttaa mullistamaan koulujärjestelmän. Haluan nähdä koulujärjestelmän, joka perustuu täsmälliselle. tieteelliselle. tiedolle. siitä miten ihmiset oppivat. (Ihmiset ovat luonnostaan addiktoituneita oppimiseen. Kaikkea todellista oppimista ohjaa kiinnostus. Pakota lapsi lukemaan kirja jota hän ei halua lukea, toista tämä monta kertaa, ja olet luonut ihmisen joka vihaa ja pelkää lukemista ja oppimista eikä oikein osaa ajatella.) Haluan nähdä yhteiskunnan, jossa kaikilla ihmisillä on mahdollisuudet oppia kokemaan ja ajattelemaan syvällisesti, ja jossa opitaan paitsi "kuinka pärjätä" myös kuinka olla kunnon ihminen. Kuulostaa haastavalta mutta tieteen valossa tämä on lopulta aika helppoa. Jos vain halutaan. Miksei haluttaisi?

Voin omalla työlläni, enemmän tai vähemmän, vaikuttaa eläinoikeusliikkeeseen, voin vaikuttaa siihen mitä kirjallisuus tarkoittaa, voin vaikuttaa siihen mitä koulu tarkoittaa. Ensin pitäisi luoda tilanne, jossa sillä mitä sanon olisi jotain painoarvoa.

Pitäisi vain osata kirjoittaa tarpeeksi hyviä kirjoja. Siis sellaisia, että niillä olisi mahdollista saavuttaa äärimmäisen harvinaista kansainvälistä menestystä. Sellaista, mihin ainakaan kukaan suomalainen ei ole pystynyt aikaisemmin. Pitäisi toisin sanoen osata olla poikkeus.

Uskon että osaan. Uskon että ne kirjat jotka aion kirjoittaa ovat kultaa. Tämä saattaa olla harhaa, mutta suurenmoisella harhallakin voi päästä yllättävän pitkälle elämässä. Parempi se on kuin ei mitään.

Hieno juttu on, että jos joku hullu sanoo tarpeeksi vakuuttavasti ja tarpeeksi monta kertaa että "minä pystyn tähän", ennemmin tai myöhemmin muutkin saattavat alkaa uskoa siihen.

Suuri osa minulle tärkeistä ihmisistä kavahtaa tällaisia pyrkimyksiä olla jokin poikkeuksellinen menestystarina. Se kuulostaa cheekmäiseltä kusipäiseltä roistokapitalistiselta paskalta. Mutta jos et ole cheekmäinen kusipäinen roistokapitalisti vaan nimenomaan kaikkea muuta, niin eikö ole vain ihan vitun hienoa, että taistelet sinulle pyhien asioiden puolesta yhtä suurella päättäväisyydellä kuin pahojen asioiden puolesta on tapana? En halua vain juoda teetä ikkunan ääressä ja katsoa kun maailma vääntyy yhä lähemmäs painajaista, jossa kaikkein eniten valtaa on kaikkein pahimmilla, eläimet tungetaan pieniin kulhoihin ja häkkeihin ja monelta ihmiseltä puuttuu kyky nähdä toisen ihmisen kärsimys.

Vaikka minun taisteluni olisi lopulta pieni vaatimaton tarina muiden joukossa eikä tästä tulisi oikein mitään eikä "olli branderia" googlaamalla löytyisi 60 vuoden kuluttua muuta kuin joku pieni artikkeli siitä että autoin istuttamaan puita hautausmaalle, niin... sentään kerran nuorena yritin.

Tämän merkinnän konsepti on älytön, tai siis en tajua miten nämä kuvat joissa seison kohtalokkaasti ulkona liittyvät mihinkään. No joo.

Vielä vähän aikaa sitten olin epävarmempi kuin nyt. Nyt moni muutaman kuukauden takainen epävarmuus tuntuu kaukaiselta ja järjettömältä. Muutama viikko sitten jotenkin kyllästyin ajattelemaan omaa rumuuttani yms. ja heti kun lopetin sen niin huomasin että näytänkin aika pitkälti siltä miltä haluankin näyttää. Ihan sopiva havainto nyt kun kirjoitan kirjaa mm. hyvännäköisyydestä, sen merkityksestä ja voimasta.

Useilla perinteisillä mittareilla minä olen "ruma". Moni on pitänyt minua viime aikoina "hyvännäköisenä". Katsokaas, lapset, vetovoima on aika monimutkainen juttu.

Tietysti itsestä pitämään oppiminenkin on taistelu, joka vaatii usein vuosikymmeniä. Mutta olen ihan hyvässä alussa.

Sitten numeroitu lista ajatuksia ja havaintoja ja muita juttuja JOTKA VAIN PITÄÄ SANOA viime aikojen öiltä ja päiviltä

1) Olen jossain määrin pahoillani että haukuin sitä palestiinalaislasten kuolemalle bussissa kikattanutta söpöläistä paskaidiootiksi. Eihän se välttämättä ole paskaidiootti. Enhän minä tiedä siitä ihmisestä mitään. Ehkä se on suuri taiteilija. Teinikriisissä tai mitä tahansa jne.

2) Olen jo pitkään halunnut olla dorka, joka ylipukeutuu puvuntakkiin ja solmioon jne. Viime päivinä olen kokeillut ja se on tosi mukavaa. Omistan tasan yhden puvuntakin ja yhden solmion. Aion täten pukeutua samoihin vaatteisiin joka päivä. Se ei haittaa, koska monet hienot ihmiset tekevät niin (esim. Homer Simpson).

3) Tärkeimpiä juttuja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on tämä: kysy kysymyksiä. Yritä oppia tuntemaan se jonka kohtaat. Ehkä ensin ei kiinnosta. Mutta kunhan kyselet vähän, alkaa kiinnostaa. Jopa monet hienot fiksut ihmiset puhuvat huomaamattaan järjestelmällisesti ja koko ajan itsestään. Esim. minä olin sellainen aika pitkään, mutta se on tosi typerä veto. Jos haluaa puhua keskeytyksettä vain itsestään, voi aina luoda blogin. (Totta kai kaikki riippuu tilanteesta. Jos jotain suurta tai kauheaa on vaikka tapahtunut, niin puhu, puhu, puhu vaikka kymmenen tuntia, kuuntelen.)

4) Tunnen aitoa kiintymystä ja suojelunhalua ja rakkautta elämäni ihmisiä kohtaan. Sellainen kehitys vaatii usein aikaa. Ensin näkee vain itsensä ja haluaa tulla nähdyksi.

5) Jos haluan vielä joskus hengittää vapaasti tässä maailmassa, pitää oppia antamaan nopeasti anteeksi. Jos en opi vilpittömästi hyväksymään sitä, että kaikissa niissäkin ihmisissä, jotka ovat kriteerieni mukaan Poikkeuksellisen Hienoja Ihmisiä, on ominaisuuksia joista en pidä (esim. taipumus ottaa ei-nolouden ihanne niin vakavasti, ettei koskaan voisi julkisella paikalla laulaa rakastamansa biisin mukana vaikka haluaisi, tai taipumus ikuistaa kaikki liikkeensä sosiaaliseen mediaan, tai taipumus luiskahtaa välillä outoon sadistiseen tilaan, tai taipumus uskoa pseudotieteeseen, tai taipumus käsittämättömästi arvostella muita ihmisiä yhdentekevien fyysisten ominaisuuksien takia, tai rumat viikset), jos en opi rakastamaan sitä ettei kukaan koskaan milloinkaan voi olla täsmälleen sellainen kuin haluaisin ihmisten olevan, elämä on ja tulee aina olemaan mahdotonta.

6) Yksi toistuvista tavoista suhtautua minuun on jotenkin perverssin innokkaasti ja hyväntahtoisesti odottaa, että todistan olevani "oikeasti kiinnostava", ja samalla suhtautua vihamielisesti siihen mahdollisuuteen että olen.

7) Tähän mennessä kaikki keskustelut, joissa olen tullut yrjönneeksi sanat "The Great Gatsby", ovat olleet kauheita ja kiusallisia.

8) On tuskastuttavaa, kun tylsä ihminen, joka on liian tylsä tajutakseen olevansa tylsä, kaappaa keskustelun seurueessa pitkiksi ajoiksi. Tällaiset ihmiset ovat usein miehiä, joilla on rumat viikset.

9) Kaikki vaikuttavat tylsiltä joskus.

10) Useimpia poikkeuksellisen hienoja ihmisiä yhdistää se, että he saivat jonkin poikkeuksellisen huonon kortin elämässä.

11) Olen ollut hämärissä baareissa yllättävissä seurueissa ja ajatellut että tämän pitäisi tuntua taas jotenkin absurdilta, mutta se onkin ollut inhimillistä ja lämmintä ja itsestään selvää.

12) Kerroin Olavi Uusivirralle, että kultakalan muisti on kuukausia ellei vuosia. Olen halunnut sanoa sen jollekulle jo jonkin aikaa, koska ihmiset viittailevat kultakalan muistiin väärin.

13) Antti Nylén ei lue tätä blogia, koska pelkää turhaan että tämä on hyvä.

14) Jonkin aikaa sitten villi nuorisojengimme kävi Helsinki Poetry Connectionin jameissa katsomassa kun ihmiset joivat kaljaa ja lukivat runoja mikin (siis ei Mikin, vaan mikin) edessä. Esitykset olivat ihan jees, mutta huomasin taas ettei lavarunous ole minun juttuni. Mutta sitten lavalle ilmestyi tyttö nimeltä Laura, ja hän puhui yleisölle ihmeellisellä kirkkaudella ja herkkyydellä ja varmuudella siitä että on ja ei ole musta, ja melkein itkin ilosta ja tajusin että lavarunoudella voi tehdä uskomattomia asioita. Runoudella voi tehdä uskomattomia asioita. On järisyttävää, kun jonkun sanat tulevat anteeksi pyytelemättä suoraan sydämestä. Useinhan se on se juttu, jolla vallankumous sytytetään.

15) Melkein itkin ilosta myös kun Pertti Kurikan nimipäivät voitti Suomen euroviisuehdokkuuden. Katselin kun yhtyeen jäsenet kävelivät voiton jälkeen järkyttyneinä käytävää ja basistin huulilta erottuivat sanat "MITÄ TAPAHTUU" ja se on sellainen fiilis johon voin vahvasti olemassaolon edessä samastua.

16) Sain itseni kiinni hihittämästä Radio Helsingin Paskalistalle ja tajusin yhden tärkeimmistä kiusaamisen mekanismeista: kiusaajat ovat usein hauskoja. Kyllä me kaikki tajuamme että on ihan vitun perseestä että Ari Peltonen valitsee jonkun hevosen syntymästä kauniin biisin kirjoittaneen Satu Kostiaisen ja sitten haukkuu ja pilkkaa sitä ihmistä radiossa säälimättömästi viikkotolkulla vain siksi että Satu lausuu sanan "amazing" niin että kuulostaa kuin hän sanoisi "mazing"... mutta kun se on samalla niin kauhean hassua, se oikeasti naurattaa, ja protestoimalla tuomitset itsesi "huumorintajuttoman" "ilonpilaajan" rooliin. Ja koska kukaan ei halua olla ilonpilaaja, niin kukaan ei sano mitään.

Kukaan ei protestoi. Mekanismeja, mekanismeja.

Entä jos olisi kaikkien pilkattujen, kaikkien tallottujen ja häkkeihin vangittujen puolella, niin anteeksi pyytelemättömästi että koko jutun noloudesta tulisi valtavaa, pitelemätöntä, vaikuttavaa voimaa... Entä jos. Se olis tavallaan tän branderjutun ytimessä

Haun avainsanat tänään:

rouvan jättimäiset rinnat
mikropenis vauva
runkkaaminen

Laatublogi

Nuoren Branderin kärsimykset

Kuulostaa siltä että joku ammuskelee aseella ulkona.

Pääni on ollut viime kuukaudet todella sumussa. En näe kirkkaasti, aina on kymmenen ylimääräistä huolestunutta ajatusta tiellä. En pysty olemaan se ihminen joka haluaisin olla. En tiedä miksi teen mitä teen. Asioita voi ymmärtää vain teoriassa, käytännössä olemassaolo on kaaosta. Kohtelen ystäviä vihollisina. Tuhlaan loputtomasti aikaa kaikkeen turhaan räpiköimiseen ja paskanjauhantaan, vaikka haluaisin olla kirkas ja reilu ja vilpitön ja uskollinen kauniille periaatteille. Haluaisin hymyillä universumin huumorille. Joskus kaikki on hauskaa. Joskus otan kaiken niin vakavasti että vaikutan häiriintyneeltä. Haluaisin vain kirjoittaa kirjan ja päästä ylös täältä, mahdollisimman korkealle ylös täältä, mutta päällä on monta metriä mutaa.

Miksi esimerkiksi otsikoin tämän "Nuoren Branderin kärsimyksiksi"? Pitävätkö ihmiset ongelmiani vitseinä siksi että naamioin ne itse sellaisiksi?

En ole mitä haluaisin olla, eivätkä muut ole mitä haluaisin heidän olevan. Minun onnettomuuteni on epäonnistunutta viihdettä. Ihmiset sanovat ihan pokkana että kirjoita jostain muusta. Aina joku on vihainen, tai sitten minä olen vihainen.

Ja silti nämä ovat hienoimpia ihmisiä joita olen koskaan tavannut.

Viime yönä itkin enkä oikeasti osannut kunnolla paikantaa että miksi, ja nauroin sille että itkin.

Voin jatkaa näiden merkintöjen kirjoittamista, mutta se on lopulta epäonnistumaan tuomittu yritys löytää selkeyttä. Oikeasti on sumu. Totuuksia on liian monta. Voi aina ottaa yhden totuuden, mutta se ei koskaan riitä. Todellisuus on sumu. Meditaatio voisi auttaa, terapia voisi auttaa, mutta se on liian uuvuttavaa ja vittu en jaksa.

Epätoivoista kun ei vain jaksa pelastaa itseään.

Merkittävä osa niistä jotka tuhoutuvat tuhoutuvat nimenomaan siksi.

Haluan tuntea onnea, tiedän hyvin miltä se tuntuu ja se on ihmeellistä ja haluan pitää siitä kiinni. Haluan löytää seikkailua. Pitääkö mennä johonkin toiseen todellisuuteen, jos nämä asiat haluaa löytää? Haluaisin että joku kirjojeni henkilöistä pysäyttäisi autonsa viereeni seuraavan kerran kun kävelen baarista kohti bussipysäkkiä ja sanoisi että sinä tiedät kuka olen, lähdetään vittuun täältä, tiedän täsmälleen mitä etsit ja kaikki ne suuret asiat ovat tässä.

En ole vieläkään oppinut sietämään ihmisten epätäydellisyyttä. Kirjojeni henkilöt ovat epätäydellisiä, mutta tavoilla joita voin itse kontrolloida, eivätkä tämän maailman ihmiset toimi niin. En voi sietää sitä. En voi sietää sitä etten voi sietää sitä.

Kipua sielussa on vaikeampi ottaa vakavasti kuin murtunutta sääriluuta, vaikka molemmat ovat yhtä todellisia biologisia tosiasioita, joita ei voi korjata vain päättämällä että nyt minä vittu olen ehjä.

Tarvitsen apua. Tarvitsen apua ihan oikeasti. Pysäytä auto viereeni ja tee jotain, anna jotain.

Pizzeria

Lol oon kauhee

Kaunis biisi. En tiedä kuunteleeko kukaan näitä biisejä oikeasti koskaan. No, kuuntele tämä, Oradise Paskar esittää kauniin biisin Bettinan show'ssa syksyllä 2013. Voiko maailma olla vaikuttamatta vähän kauniimmalta paikalta kun tuo pianomelodia soi? Tiesittekö että Bettina Sågbom-Ek on oikeasti ihan tosi hyvä ja kaunissieluinen ihminen

Haluan uskoa ystävyyteen ja myötätuntoon ja sankaruuteen. Haluan uskoa kauniisiin ja ihmeellisiin puoliin ihmisissä. En tiedä uskonko niihin aina, en tiedä uskoiko Dumbledorekaan aina, mutta tuhansien kokemusten ja tieteellisten tosiasioiden perusteella tiedän että ne ovat olemassa. Itse asiassa ne ovat aika vahva ja irrottamaton osa ihmiseläimyyttä. Niitä kuitenkin pitää toisinaan etsiä.

Se etsiminen vain on ihan vitun väsyttävää toimintaa joskus.

Kyynelehdittyäni ongelmiani käsiini ja pilattuani muiden tunnelmaa jälleen pari tuntia lähdin taas kohti aamuöistä bussipysäkkiä. Nousin bussiin, ja kohta sinne nousi hyvin hyvin etäisesti tuntemiani ihmisiä jotka olivat aikaisemmin sattuneet samaan baariin. "Hei, tuu meidän kaa tonne taakse istumaan." "Ääähfff. Okei"

Helvetti, en jaksa olla epämääräisen sieluttomasti hymyilevä naamio. Olen liian usein nimenomaan sellainen. Elämäni on pizza joka on jaettu vähintään kahteen hyvin erilaiseen osioon, joissa kummassakin olen joku ihan muu kuin toisessa.

Hymyilin tämänkin tilanteen läpi neutraalisti, vaikka tuntui taas lätäköltä joka näyttelee ihmistä.

"Tänäänkin Palestiinassa on kuollut paljon lapsia", sanoi suosittu poika ja nauroi koska se oli hyvä vitsi. Juttelin tytölle, joka näytti siltä miltä eräs äitini ystävä on luultavasti näyttänyt nuorena. Hän vaikutti sympaattiselta, mutta sitten hän sanoi haluavansa viiltää kaulani auki. (Annoin sen anteeksi, koska tiedän että äitini ystävä varasti nuorena pyöriä ja oli kauhea, ja nyt hän on yksi lempeimmistä ihmisistä jonka tiedän.) Tämä on huumoria, ajattelin, hymyile. Siis hymyilin. Ja sitten he häipyivät ja jäin yksin. Olin ollut heidänkin läsnä ollessaan yksin, joten yhdentekevää

Lasten kuolemalle ja kaulojen viiltämiselle kikattaminen on tietysti kreisihauskaa hassuttelua, ja pääsen sellaiseen kyllä ihan mielelläni mukaan, mutta en sellaisilla hetkillä kun tuntuu siltä että haluaisin jonkun vain nojaavan poskensa hartiaani ja ymmärtävän suruni ilman että tarvitsee edes sanoa mitään, ja muuta kaunista. (Masennus herkistää oudosti ja imee energian jaksaa nauraa muiden mukana, mikä on itsessään rasittavaa koska se tekee sinusta ärsyttävän kylmäsilmäisen ilonpilaajan. Olet muissa tunnelmissa ja etsit jotain parempaa todellisuutta ja iso osa iloisten ihmisten huumorista muuttuu etäiseksi pahviksi. Se on ihan helvetin iso menetys)

Sosiaaliset tilanteet vaativat usein nimenomaan valehtelemista. Hymyilet vaikka ei hymyilytä. Näin on erityisesti nopeissa ohimenevissä sosiaalisissa tilanteissa. Nouset samaan bussiin jonkun kanssa ja hengität hetken aikaa samassa tilassa ja sitten olette vapautuneet toisistanne. Ihan sama olitko hänelle totta.

Mutta en tiedä, mulla on outo ihanne. Et voi tietää, onko vastaantulijan hymy totta. Ehkä hänen isoäitinsä kuoli tänään. Sano siis jotain kaunista, kosketa nopealla vaatimattomalla lämmöllä.

Toinen ihanne: haluaisin olla totta, hyvässä ja pahassa. En haluaisi hämätä niin paljon, haluaisin hymyillä vain silloin kun hymyilyttää.

Joo. Hienoja ihanteita. Kun vain osaisi elääkin niiden mukaan. Näitä harjoittelen seuraavat vuosikymmenet, jos vain saan elää

Minulla on "vaikea persoonallisuus". Lol. Miksi kirjoitan "lol" vaikken edes hymyile? Kuinka monta miljoonaa kertaa läpikotaisin synkät ihmiset ovat tänään maailmassa kirjoittaneet "lol"? Lol