Asiaa

Lopetan mahdollisesti lähiaikoina tämän blogin kirjoittamisen. En välttämättä lopullisesti, mutta kuitenkin. On tietty joukko asioita, jotka haluan tehdä elämässä. Juuri nyt tämä blogi on tiellä. Sitä paitsi tämä juttu on alkanut polkea paikallaan.

Minulla on tehtävä elämässä. Mikään korkea voima ei tietääkseni ole määrännyt sitä, vaan olen löytänyt sen itse. Siinä tehtävässä on monta osaa. Minä hengitän sille. Tehtävän toteuttaminen tulee olemaan helvetin vaikeaa, ja siihen tarvitaan paitsi useita pitkälle kehittyneitä taitoja myös todella paljon toivoa. Ilman toivoa en ottaisi mitään näistä askeleista, en eläisi yhtään päivää.

Tässä blogissa oli tietty vallankumouksen meininki vielä vuosi sitten, mutta en ole koskaan ajatellut että tämä blogi itsessään olisi mikään suuri juttu. Tai en tiedä, tämän avulla pääsin ihmisten maailmaan sisään. Opettelin tartuttamaan vallankumousta.

Suurimmat päämääräni vaativat sitä, että keskityn täydellisesti niihin tarinoihin jotka haluan kertoa. Haluan kertoa ne niin hyvin, että pääsen sinne asti minne olen tässä elämässä ajatellut päästä. Haluan elää tämän tarinan hyvin, se on paljon kreisimpi kuin tiedättekään ja haluan nähdä miten se jatkuu. Haluan pelastaa eläimiä. Haluan auttaa luomaan kansainvälisen eläinoikeusliikkeen, jolla on psykologisesti nerokas strategia ja oikeat, realistiset mahdollisuudet mullistaa yhteiskuntaa. Haluan auttaa mullistamaan koulujärjestelmän. Haluan nähdä koulujärjestelmän, joka perustuu täsmälliselle. tieteelliselle. tiedolle. siitä miten ihmiset oppivat. (Ihmiset ovat luonnostaan addiktoituneita oppimiseen. Kaikkea todellista oppimista ohjaa kiinnostus. Pakota lapsi lukemaan kirja jota hän ei halua lukea, toista tämä monta kertaa, ja olet luonut ihmisen joka vihaa ja pelkää lukemista ja oppimista eikä oikein osaa ajatella.) Haluan nähdä yhteiskunnan, jossa kaikilla ihmisillä on mahdollisuudet oppia kokemaan ja ajattelemaan syvällisesti, ja jossa opitaan paitsi "kuinka pärjätä" myös kuinka olla kunnon ihminen. Kuulostaa haastavalta mutta tieteen valossa tämä on lopulta aika helppoa. Jos vain halutaan. Miksei haluttaisi?

Voin omalla työlläni, enemmän tai vähemmän, vaikuttaa eläinoikeusliikkeeseen, voin vaikuttaa siihen mitä kirjallisuus tarkoittaa, voin vaikuttaa siihen mitä koulu tarkoittaa. Ensin pitäisi luoda tilanne, jossa sillä mitä sanon olisi jotain painoarvoa.

Pitäisi vain osata kirjoittaa tarpeeksi hyviä kirjoja. Siis sellaisia, että niillä olisi mahdollista saavuttaa äärimmäisen harvinaista kansainvälistä menestystä. Sellaista, mihin ainakaan kukaan suomalainen ei ole pystynyt aikaisemmin. Pitäisi toisin sanoen osata olla poikkeus.

Uskon että osaan. Uskon että ne kirjat jotka aion kirjoittaa ovat kultaa. Tämä saattaa olla harhaa, mutta suurenmoisella harhallakin voi päästä yllättävän pitkälle elämässä. Parempi se on kuin ei mitään.

Hieno juttu on, että jos joku hullu sanoo tarpeeksi vakuuttavasti ja tarpeeksi monta kertaa että "minä pystyn tähän", ennemmin tai myöhemmin muutkin saattavat alkaa uskoa siihen.

Suuri osa minulle tärkeistä ihmisistä kavahtaa tällaisia pyrkimyksiä olla jokin poikkeuksellinen menestystarina. Se kuulostaa cheekmäiseltä kusipäiseltä roistokapitalistiselta paskalta. Mutta jos et ole cheekmäinen kusipäinen roistokapitalisti vaan nimenomaan kaikkea muuta, niin eikö ole vain ihan vitun hienoa, että taistelet sinulle pyhien asioiden puolesta yhtä suurella päättäväisyydellä kuin pahojen asioiden puolesta on tapana? En halua vain juoda teetä ikkunan ääressä ja katsoa kun maailma vääntyy yhä lähemmäs painajaista, jossa kaikkein eniten valtaa on kaikkein pahimmilla, eläimet tungetaan pieniin kulhoihin ja häkkeihin ja monelta ihmiseltä puuttuu kyky nähdä toisen ihmisen kärsimys.

Vaikka minun taisteluni olisi lopulta pieni vaatimaton tarina muiden joukossa eikä tästä tulisi oikein mitään eikä "olli branderia" googlaamalla löytyisi 60 vuoden kuluttua muuta kuin joku pieni artikkeli siitä että autoin istuttamaan puita hautausmaalle, niin... sentään kerran nuorena yritin.

Tämän merkinnän konsepti on älytön, tai siis en tajua miten nämä kuvat joissa seison kohtalokkaasti ulkona liittyvät mihinkään. No joo.

Vielä vähän aikaa sitten olin epävarmempi kuin nyt. Nyt moni muutaman kuukauden takainen epävarmuus tuntuu kaukaiselta ja järjettömältä. Muutama viikko sitten jotenkin kyllästyin ajattelemaan omaa rumuuttani yms. ja heti kun lopetin sen niin huomasin että näytänkin aika pitkälti siltä miltä haluankin näyttää. Ihan sopiva havainto nyt kun kirjoitan kirjaa mm. hyvännäköisyydestä, sen merkityksestä ja voimasta.

Useilla perinteisillä mittareilla minä olen "ruma". Moni on pitänyt minua viime aikoina "hyvännäköisenä". Katsokaas, lapset, vetovoima on aika monimutkainen juttu.

Tietysti itsestä pitämään oppiminenkin on taistelu, joka vaatii usein vuosikymmeniä. Mutta olen ihan hyvässä alussa.

Sitten numeroitu lista ajatuksia ja havaintoja ja muita juttuja JOTKA VAIN PITÄÄ SANOA viime aikojen öiltä ja päiviltä

1) Olen jossain määrin pahoillani että haukuin sitä palestiinalaislasten kuolemalle bussissa kikattanutta söpöläistä paskaidiootiksi. Eihän se välttämättä ole paskaidiootti. Enhän minä tiedä siitä ihmisestä mitään. Ehkä se on suuri taiteilija. Teinikriisissä tai mitä tahansa jne.

2) Olen jo pitkään halunnut olla dorka, joka ylipukeutuu puvuntakkiin ja solmioon jne. Viime päivinä olen kokeillut ja se on tosi mukavaa. Omistan tasan yhden puvuntakin ja yhden solmion. Aion täten pukeutua samoihin vaatteisiin joka päivä. Se ei haittaa, koska monet hienot ihmiset tekevät niin (esim. Homer Simpson).

3) Tärkeimpiä juttuja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on tämä: kysy kysymyksiä. Yritä oppia tuntemaan se jonka kohtaat. Ehkä ensin ei kiinnosta. Mutta kunhan kyselet vähän, alkaa kiinnostaa. Jopa monet hienot fiksut ihmiset puhuvat huomaamattaan järjestelmällisesti ja koko ajan itsestään. Esim. minä olin sellainen aika pitkään, mutta se on tosi typerä veto. Jos haluaa puhua keskeytyksettä vain itsestään, voi aina luoda blogin. (Totta kai kaikki riippuu tilanteesta. Jos jotain suurta tai kauheaa on vaikka tapahtunut, niin puhu, puhu, puhu vaikka kymmenen tuntia, kuuntelen.)

4) Tunnen aitoa kiintymystä ja suojelunhalua ja rakkautta elämäni ihmisiä kohtaan. Sellainen kehitys vaatii usein aikaa. Ensin näkee vain itsensä ja haluaa tulla nähdyksi.

5) Jos haluan vielä joskus hengittää vapaasti tässä maailmassa, pitää oppia antamaan nopeasti anteeksi. Jos en opi vilpittömästi hyväksymään sitä, että kaikissa niissäkin ihmisissä, jotka ovat kriteerieni mukaan Poikkeuksellisen Hienoja Ihmisiä, on ominaisuuksia joista en pidä (esim. taipumus ottaa ei-nolouden ihanne niin vakavasti, ettei koskaan voisi julkisella paikalla laulaa rakastamansa biisin mukana vaikka haluaisi, tai taipumus ikuistaa kaikki liikkeensä sosiaaliseen mediaan, tai taipumus luiskahtaa välillä outoon sadistiseen tilaan, tai taipumus uskoa pseudotieteeseen, tai taipumus käsittämättömästi arvostella muita ihmisiä yhdentekevien fyysisten ominaisuuksien takia, tai rumat viikset), jos en opi rakastamaan sitä ettei kukaan koskaan milloinkaan voi olla täsmälleen sellainen kuin haluaisin ihmisten olevan, elämä on ja tulee aina olemaan mahdotonta.

6) Yksi toistuvista tavoista suhtautua minuun on jotenkin perverssin innokkaasti ja hyväntahtoisesti odottaa, että todistan olevani "oikeasti kiinnostava", ja samalla suhtautua vihamielisesti siihen mahdollisuuteen että olen.

7) Tähän mennessä kaikki keskustelut, joissa olen tullut yrjönneeksi sanat "The Great Gatsby", ovat olleet kauheita ja kiusallisia.

8) On tuskastuttavaa, kun tylsä ihminen, joka on liian tylsä tajutakseen olevansa tylsä, kaappaa keskustelun seurueessa pitkiksi ajoiksi. Tällaiset ihmiset ovat usein miehiä, joilla on rumat viikset.

9) Kaikki vaikuttavat tylsiltä joskus.

10) Useimpia poikkeuksellisen hienoja ihmisiä yhdistää se, että he saivat jonkin poikkeuksellisen huonon kortin elämässä.

11) Olen ollut hämärissä baareissa yllättävissä seurueissa ja ajatellut että tämän pitäisi tuntua taas jotenkin absurdilta, mutta se onkin ollut inhimillistä ja lämmintä ja itsestään selvää.

12) Kerroin Olavi Uusivirralle, että kultakalan muisti on kuukausia ellei vuosia. Olen halunnut sanoa sen jollekulle jo jonkin aikaa, koska ihmiset viittailevat kultakalan muistiin väärin.

13) Antti Nylén ei lue tätä blogia, koska pelkää turhaan että tämä on hyvä.

14) Jonkin aikaa sitten villi nuorisojengimme kävi Helsinki Poetry Connectionin jameissa katsomassa kun ihmiset joivat kaljaa ja lukivat runoja mikin (siis ei Mikin, vaan mikin) edessä. Esitykset olivat ihan jees, mutta huomasin taas ettei lavarunous ole minun juttuni. Mutta sitten lavalle ilmestyi tyttö nimeltä Laura, ja hän puhui yleisölle ihmeellisellä kirkkaudella ja herkkyydellä ja varmuudella siitä että on ja ei ole musta, ja melkein itkin ilosta ja tajusin että lavarunoudella voi tehdä uskomattomia asioita. Runoudella voi tehdä uskomattomia asioita. On järisyttävää, kun jonkun sanat tulevat anteeksi pyytelemättä suoraan sydämestä. Useinhan se on se juttu, jolla vallankumous sytytetään.

15) Melkein itkin ilosta myös kun Pertti Kurikan nimipäivät voitti Suomen euroviisuehdokkuuden. Katselin kun yhtyeen jäsenet kävelivät voiton jälkeen järkyttyneinä käytävää ja basistin huulilta erottuivat sanat "MITÄ TAPAHTUU" ja se on sellainen fiilis johon voin vahvasti olemassaolon edessä samastua.

16) Sain itseni kiinni hihittämästä Radio Helsingin Paskalistalle ja tajusin yhden tärkeimmistä kiusaamisen mekanismeista: kiusaajat ovat usein hauskoja. Kyllä me kaikki tajuamme että on ihan vitun perseestä että Ari Peltonen valitsee jonkun hevosen syntymästä kauniin biisin kirjoittaneen Satu Kostiaisen ja sitten haukkuu ja pilkkaa sitä ihmistä radiossa säälimättömästi viikkotolkulla vain siksi että Satu lausuu sanan "amazing" niin että kuulostaa kuin hän sanoisi "mazing"... mutta kun se on samalla niin kauhean hassua, se oikeasti naurattaa, ja protestoimalla tuomitset itsesi "huumorintajuttoman" "ilonpilaajan" rooliin. Ja koska kukaan ei halua olla ilonpilaaja, niin kukaan ei sano mitään.

Kukaan ei protestoi. Mekanismeja, mekanismeja.

Entä jos olisi kaikkien pilkattujen, kaikkien tallottujen ja häkkeihin vangittujen puolella, niin anteeksi pyytelemättömästi että koko jutun noloudesta tulisi valtavaa, pitelemätöntä, vaikuttavaa voimaa... Entä jos. Se olis tavallaan tän branderjutun ytimessä