Taikatemppuja

Vietän jo kolmatta yötä kahdestaan koirani kanssa. Katson musiikkivideoita MTV:ltä ja olen selittämättömästä syystä niin onnellinen että tekisi melkein mieli tappaa itsensä. Miley Curys laulaa I came in like a rainbow (tiedän että se on oikeasti I came in like a wrecking ball mutta en kuule sitä) ja haluaisin suudella häntä, en siksi että hän on alasti vaan siksi että hän kokeilee nyt limaista törkyimagoa ja kaikki vakavasti itsensä ottavat ihmiset vihaavat häntä, ja mulla on taipumus rakastaa niitä joita kaikki muut vihaavat.

Olen viime päivinä tarkastellut hiusrajaani ja se näyttää erilaiselta kuin joskus ennen. Varmaan sen on tarkoituskin, mutta mulla on typerä pelko että tästä se sitten lähtee nousemaan, tästä se lähtee nousemaan kunnes 25-vuotiaana olen täysin kalju. Voisin ihan hyvin olla niitä ihmisiä jotka kaljuuntuvat heti kun ovat täyttäneet 20. Kenelläkään (miespuolisella) sukulaisellani ei ole sellaisia hiuksia kuin mulla, joten en oikein voi ennustaa mistään kuinka hiukseni tulevat käyttäytymään.

Näytänkö James Deanilta? on kysymys jonka kysymisen haluan lopettaa. Kyllä, näytän vähän James Deanilta kun haluan näyttää James Deanilta, mutta en merkittävästi, vain sen verran että voisin näytellä hänen pikkuveljeään elokuvassa, ja siihen ei vaadita paljon. James Deanin sukulaiset olivat aika ruman ja oudon näköisiä, mutta jostain syystä hänen naamassaan kaikki vain osui kohdalleen, hänen perimänsä menninkäislook asettui kauniiseen järjestykseen. Oma naamanikin voisi olla tosi nätti mutta siinä on jotain pielessä, vaikea paikantaa mitä mutta jotain siinä on pielessä ja sen takia tulen aina olemaan hyvännäköinen korkeintaan jollain vääristyneellä ja epämääräisellä tavalla; vähän niin kuin Harry Houdini oli hyvännäköinen vääristyneellä ja epämääräisellä tavalla.

Joka tapauksessa: aion alkaa keskittyä omaan naamaani. Aion kantaa omat kasvoni ja elää oman elämäni.

Elämässäni kaikki on mennyt alusta alkaen vähän pieleen, varmaan asiat alkoivat mennä vähän pieleen jo ennen kuin olin edes syntynyt, ja nyt pitäisi alkaa nauttia tästä. Jos opin itse rakastamaan omia vikojani, ne lakkaavat olemasta vikoja ja niistä tulee jotain muuta.

Olen varautunut viettämään koko seuraavan kevään jonkinasteisessa kännissä. Siitä tulee kivaa.

Ajelin yhtenä iltana metrolla edestakaisin ja näytin James Deanin 14-vuotiaalta pikkuveljeltä. Puolet metrovaunun penkeistä oli varattu, joten en istunut vaan seisoin ovien vieressä ja nojasin vaunun metallitankoihin. Jossain vaiheessa panin merkille että sisään tanssi, siis kirjaimellisesti tanssi, kaunis ja pääasiallisesti aika normaalin näköinen tyttö. Huomasin hänet ja sitten unohdin hänet, mutta kohta tajusin että hän käveli metrovaunun käytävää minua kohti. Pidin katseeni tiukasti lattiassa, ja hän ilmestyi häilymään epämääräisesti eteeni, en usko että hän oli HUUMEISSA vaan vain hiukan HUMALASSA, ja sitten hän sanoi "Hei... sori..." ja olin jostain syystä täysin valmistautunut siihen että lause jatkuisi näin: "...ootko sä se Q?"

Onneksi lause ei jatkunut niin. Vaan näin: "...mun pitäis tehdä yks pikku temppu." Astuin taaksepäin ja tyttö otti käsillään kiinni välitilan metallitangoista. "Mä teen sen sitku tää vähän hidastaa", tyttö sanoi ja hymyili minulle häilyvästi. Hymyilin takaisin, ja sitten metro hidasti ja tyttö kiristi otettaan tangoista ja heitti ilmassa vaikuttavan kuperkeikan. Olen aika varma että hänellä oli jonkinlainen tanssija- tai akrobaattitausta, hän liikkui sillä tavalla vaikka oli humalassa. Pikku tempun tehtyään hän kumarteli epämääräisesti, ja koska kaikki muut matkustajat tuijottivat jäykistyneinä ulos mustista ikkunoista, minä aploodeerasin yksin. Sitten tyttö teki tempun uudestaan ja jäimme pois samalla asemalla ja seurasin hänen jalanjäljissään jonkin matkaa kunnes menin jonnekin muualle

Okei, aion nyt pitää parin viikon tauon tästä blogijutusta. Tähän menee liikaa aikaa. Haluan jo saada ton saatanan (Saatanan) kirjan valmiiksi, en jaksa enää elää tätä odotteluelämää, haluan alkaa elää vaikka jotain mustalaiselämää tai jotain. Joka tapauksessa yritän nyt käyttää pari viikkoa johonkin vähän hyödyllisempään, kirjoittaa vähän juonellisempia asioita. Tämä tarkoittaa sitä että yritän olla yrjöämättä tänne uusia merkintöjä, mutta jos kaipaatte minua (kukapa ei kaipaisi minua koko ajan), kommentoikaa jotain, mitä tahansa, niin vastaan varmasti.

Susi on iso vain koska pelkäät sitä

Olen muutaman päivän kuluttua kirjoittanut tätä blogia kaksi vuotta. Tässä on blogin ensimmäinen merkintä. Tunnistan itseni syksyn 2011 merkinnöistä, mutta en ole enää sama ja siksi niiden lukeminen on vähän kivulloista. Missä vitussa olen kaksi vuotta tästä yöstä eteenpäin? Toivottavasti jossain paremmassa, luultavasti jossain paremmassa.

Luulin jotenkin vihaavani Ruben Stilleriä, mutten jaksakaan. Hän on ajatteleva ja tietyssä mielessä ihan viisas ihminen, jolta vain puuttuu emotionaalista älyä. Se puute tekee hänestä mustavalkoisen huutelijan, mutta on niitä pahempiakin juttuja mitä ihminen voi olla.

En vihaa ketään muutakaan jota olen tässä blogissa kahden vuoden aikana väittänyt vihaavani. En muistaakseni koskaan sanonut vihaavani Joonas Konstigia, mutta enää en ole edes ärtynyt häneen. En vain jaksa, loppujen lopuksi hän on varmaan ihan hyvä ihminen. En vihaa Tuomas Enbuskea, oikeastaan hänessä on paljon mistä pitää ja mitä arvostaa. Ja niin edelleen.

Ja kaikille Radio Helsingin toimittajille, joita olen väittänyt vihaavani: lol, miksi ihmeessä vihaisin teitä? Radio Helsingin toimittajia? Olen vain tullut avanneeksi radion jonain huonona hetkenä ja te olette olleet silloin siellä. Pauliina Siniauer, Harri Niemi jne., anteeksi.

Ärsyttäviä asioita

Asioita jotka ovat tänään vituttaneet:

1. Radiomainoksessa esitettiin seuraava kysymys: "KUKA ON SUOMEN ENSIMMÄINEN THE VOICE KIDS?" Tunsin melkein fyysistä kipua. Miten kukaan voi "olla" The Voice kids?

2. Helsingin Sanomissa oli juttu Jussista, josta tuli isä 17-vuotiaana (ja jonka lapsi on nyt parivuotias). Hänkin vaikutti sympaattiselta ja miellyttävältä hahmolta, mutta pari yksityiskohtaa aiheuttivat tuttua puolifyysistä vitutusta. (Vitutus ei siis liity itse jutun henkilöön vaan laajempiin ongelmiin, joita juttu siinä sivussa tuo esille.)

Ensimmäinen yksityiskohta: "Jaksaahan sitä nuorena valvoakin vauvan kanssa paremmin kuin joskus kolmekymppisenä", Jussi toteaa.
Onko tämä vitsi? Kuinka vanhoina teinit oikein pitävät kolmekymppisiä ihmisiä? Olen kuvitellut että käsitys vääristyneen ikäperspektiivin omistavista teini-ikäisistä on pelkkä klisee, mutta onko se sittenkin totta?
Olen 19 ja olen aina pitänyt itsestään selvänä että 30-35-vuotiaat ihmiset ovat vielä selvästi nuoria, 36-40-vuotiaat joko nuoria tai nuoruuden ja hyvin varhaisen keski-iän rajalla ja nelikymppiset yleensä ihmisen henkis-fyysisen kestävyyden huipulla; nuoria ja toimintakykyisiä mutteivät enää teiniangstin uuvuttamia.
Törmäsin kerran pariin yksittäiseen teiniin, jotka eivät yksinkertaisesti pystyneet kuvittelemaan mitä eroa 60-vuotiaalla ja 90-vuotiaalla voisi olla. Luoja, ovathan he yksittäistapauksia?

Toinen yksityiskohta: Jussin lapsi on alle 2-vuotias, mutta hän kertoo ostavansa tälle lähes yksinomaan vain vaaleanpunaisia vaatteita ja käyttää tästä järjestelmällisesti nimitystä prinsessa. "Tytölle pitää olla nättiä, mieluiten pinkkiä." "Jussia pelottaa, miten 'isin prinsessa' reagoi hänen poissaoloonsa."
70-90-luvuilla, joista en luonnollisesti muista mitään mutta joista silti tiedän asioita, pyrittiin kuulemma jossain määrin välttämään lasten syntymästä alkavaa sukupuolittamista. Tämä ihanne on nähtävästi poistunut toistaiseksi muodista (siksikö että talous on epävarma ja ihmiset etsivät irrationaalisesti turvaa älyttömistä asioista?). Viime keväänä melkein oksensin kauhusta kun yhtenä päivänä tajusin että kaikilla, KAIKILLA bussin ikkunasta näkyvillä 0-10-vuotiailla tytöillä oli lähes kokonaan vaaleanpunaiset vaatteet.
On pelottavaa kun käsissäsi on yhtäkkiä tuntematon, outo, huutava olento, jonka olemassaolosta ja selviämisestä olet tästä lähtien täydellisesti vastuussa. Luulisin että siksi monet vanhemmat turvautuvat tunkkaisiin stereotypioihin: kun et tiedä ihmisestä vielä mitään ja olet kontrolloimattoman uudessa tilanteessa, tuntuu varmaan helpottavalta takertua illuusioon että tiedät kuitenkin jotain: tämä laite on mallia vagina, eikö se kerro jo aika paljon?
On kuitenkin väkivaltaa katsoa vastasyntyneen ihmisen jalkoväliä ja päättää sen perusteella millainen sielu lapsesta on kehittyvä. Vagina. Selvä. Tämä henkilö on siis hempeä, pinnallinen, sipsutteleva pikku prinsessa, joka rakastaa mekkoja ja kiiltäviä asioita. Siitin. Tämä henkilö on potra, uhmakas, riehakas pikkumies, joka rakastaa autoja ja haluaa tuhota asioita. No ei jumalauta ole. Jos on, niin sitä on täysin mahdoton sanoa limaisesta, rääkyvästä, 2 minuuttia sitten maailmaan työntyneestä sikiöstä. Anna hänen kasvaa ja näyttää sinulle itse mitä hän rakastaa ja millainen sielu hän on. Prinsessaa toistelevat vanhemmat eivät tarkoita mitään pahaa, eivät tietenkään tarkoita, mutta sillä on vaikutus jos ensimmäisestä sekunnista lähtien nimittelet muovautuvaa ihmistä äärimmäisen latautuneilla ja sukupuolittuneilla määreillä ja estät tyttöä kiipeämästä puuhun koska "prinsessat eivät kiipeä puuhun". Silloin käytännössä rakennat ahtaan kehän jonka sisällä lapsi voi kasvaa. Älä tee niin. Ihmisen pitää saada hengittää.

Oliko vielä muuta? Ei kai. Tänään oli ihan kiva päivä.

Epärehellisyydestä

Tää on muuten hyvä kolumni. (Maria Pettersson kirjoittaa siitä, miten keskiverto hommaforumilainen näyttää vastustavan eläinten, homojen tai naisten kaltoinkohtelua yleensä vain siinä tapauksessa, että kaltoinkohtelija on muslimi; puolustaa siis sorrettuja vain silloin kun sorrettujen puolustamista voi käyttää lyömäaseena muslimeja kohti.)

Olen usein ajatellut näitä juttuja. En tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Itse asiassa kirjoitin tästä 2-3 viikkoa sitten merkinnän, mutta jostain syystä jätin sen julkaisematta. (Mistä lähtien olen jättänyt näitä merkintöjä julkaisematta? Ja miksi?)

Joka tapauksessa tuntuu hyvältä katsella kun arvoiltaan perussuomalainen henkilö x alkaa yhtäkkiä avoimesti ja kiihkeästi puolustaa esim. eläinten oikeuksia. Se tuntuu ihan oikeasti hyvältä ja tulee tunne, että ehkä ihmisiin todella on syytä uskoa. Ehkä kaikki me pyrimme hyvään. Ehkä kaikilla on sydän.

Toisaalta se tuntuu epämiellyttävältä. Samalla olen nimittäin tuskallisen tietoinen siitä että tällaista tapahtuu vain silloin kun pahantekijöinä ovat muslimit. On vaikea uskoa paskan vertaa puhujan rehellisyyteen, kun on katkerasti huomannut että kaikissa muissa tapauksissa, KAIKISSA MUISSA TAPAUKSISSA, henkilö x asennoituu eläinten oikeuksia vastaan. Halal-teurastusmenetelmistä puhuessaan x käyttää sellaisia sanoja kuin "kärsimys", "julmuus" ja "oikeudet" ja näyttää oikeasti sydämessään tajuavan mistä jutussa on kysymys, mutta heti kun aletaan puhua vaikka kotimaisesta turkisteollisuudesta, kärsimys ja oikeudet lakkaavat merkitsemästä mitään. Silloin niitä ei voi enää käyttää mitenkään.

Tai siis voi vittu, tietysti on päivänselvää että ainut syy että nyt puolustat eläimiä on se että siitä saat helposti sulavan syyn vastustaa ählämejä. Viisautesi ja myötätuntosi on feikkiä, jos ne toimivat vain perusteena vihamielisyydellesi. Sydämessäsi et välitä.

Äärihartaat muslimit ovat oman maailmansa arvokonservatiiveja. Jos he olisivat syntyneet suomalaisiksi, he olisivat Suomen arvokonservatiiveja. Sekä harras muslimi että perussuomalaisesti suuntautunut suomalainen vastustavat oikeuksia, joita ei vielä ole yleisesti ympäröivässä yhteiskunnassa annettu, ja eettistä kehitystä, jota ei vielä ole tehty.

(Tää ei varsinaisesti ole kannanotto sellaisiin aiheisiin kuin islam ja hommaforum. En ole toistaiseksi opiskellut aihetta tarpeeksi osatakseni antaa siitä varmaa mielipidettä; on vittumaista ja uuvuttavaa kun ihmiset heittävät varmoja mielipiteitä asioista, joista eivät tiedä mitään, ja tutkimusten mukaan he tekevät niin koko ajan.
En ole vielä saanut syitä pitää islamia aitona uhkana länsimaiselle sivistykselle, varsinkaan siksi etten kykene havaitsemaan länsimaalaisissa juuri minkäänlaista sivistystä, mutta syy tälle saattaa olla se etten yksinkertaisesti tiedä islamista, maahanmuutosta ja maailman rakenteesta tarpeeksi. Olisi väärin asennoitua niin, ettei mikään informaatio edes teoriassa voisi kääntää minua vastustamaan muslimien maahanmuuttoa. Älyllinen rehellisyys, se on niinku mun juttu.
Tietty prosentti hommaforumilaisista on ihan aitoja rasisteja ja höyrypäitä, mutta tarvitsen faktoja sanoakseni edustavatko he kymmentä vai yhdeksääkymmentäyhdeksää prosenttia kirjoittajista. Tietty osa ihmisistä on rasisteja ja höyrypäitä, ja on outo ajatus, ettei heidän prosentuaalinen osuutensa olisi hommaforumilla korkeampi kuin kansassa keskimäärin. Jos olisin rasistinen höyrypää, hommaforum olisi luonnollinen paikka mennä. Tämä vastaavasti ei tarkoita, että kaikki jotka sinne menevät menisivät sinne siksi että ovat rasistisia höyrypäitä. Olen törmännyt liian moneen fiksuun yksittäistapaukseen.
Mun pitäisi jutella jollekulle, jonka motiivina vastustaa maahanmuuttoa EIVÄT ole alitajuiset rodulliset ennakkoluulot vaan rationaaliset ja humaanit faktat. Jos siis ylipäätään juttelisin ihmisille.
Miksi vielä kirjoitan tätä? On niin paljon tehtävää.)

Miley Curys

Kuuntelin radiota. Tässä havaintoja: Stellan laulajan ja Anastacian äänissä on joku sellainen heikkouden ja vahvuuden yhdistelmä, joka yleensä saa mut tykkäämään asioista. Heikkouden ja vahvuuden yhdistelmä. Sitä etsin ihmisissä.

Sitten on myös laulajia joiden ääni ei yksinkertaisesti tunnu mussa missään. Esim. Jenni Vartiainen. Mahdoton sanoa miksi.

Inhimillinen älykkyys esiintyy alhaisimmillaan n. 13-vuotiaassa hiphopia kuuntelevassa varhaisteinipojassa.

Varmasti on poikkeuksia.

Kirjoitin äsken paljon sisällökkäämmän merkinnän mutten jaksakaan julkaista sitä. Julkaisen sen myöhemmin.