Valkoista ilmaa

Äsken kun nousin bussista, huomasin että pari penkkiriviä taaempana istui äänettöminä kaksi huppupäistä esiteinijäbää, jotka tuijottivat minua viistosti, naamoillaan tällaiset ilmeet: :)) Se oli hämmentävää ja epätodellista. Mietin, että roikkuiko musta vaikka joku vaikuttava vessapaperihäntä tai jotain. Tutkin asiaa enkä huomannut mitään vessapaperihäntää. Kun kävelin pysäkiltä poispäin, huomasin ihan vilpittömästi toivovani että virnistävät esiteinijäbät olivat olleet pelkkä skitsofreninen harha ja että olisin vain menettämässä järkeni ja luisumassa turvaan jonnekin täyteen psykoosiin.

Että niin vitun huonosti mulla menee.

Ehkä näytin esiteinijäböjen mielestä vampyyrilta. Tunnenkin itseni vampyyriksi kun kävelen noilla kuumilla kaduilla huonoryhtisenä paksussa mustassa takissa. Ihmiset ohuissa t-paidoissa kävelevät vastaan ja väistävät kaukaa.

Meitsi

Viime päivinä on tuntunut että kaikki menee järjestelmällisesti päin persettä. Putoan bussipysäkkien penkeiltä kun yritän tehdä tilaa väsyneille somaliäideille. Lukitsen kännykkäni puk-koodiin. Myöhästyn asioista täpärästi viidellä minuutilla. Kaikki ihmiset käyttäytyvät tylysti ja lannistavasti.

Toissapäivänä täysin nukkumattoman yön jälkeen menin terveyskeskukseen. Käsivarrestani piti ottaa verikoe. En ole ihan varma että miksi. Joka tapauksessa astelin sinne odotushuoneeseen ja se oli täynnä hiljaa odottavia hauraita vanhuksia. Otin vuoronumeron ja menin sivummalle odottelemaan.

Leijuin siinä sitten puoliunessa terveyskeskuksen tunkkaisessa valkoisessa ilmassa. Tuntui että kaikki siellä odottivat vain kuolemaa. Aloin lukea jotain neurologian erikoislehteä ja teki mieli yrjötä. Kaksi painajaismaista tuntia kului ja lopulta, LOPULTA pääsin sisään näytteenottohuoneeseen, missä odotti maireasti hymyilevä leipääntynyt painajaismainen nainen. Hän kysyi, olenko vielä täyttänyt viittätoista. Sitten kävi ilmi, ettei verikoetta voinut edes ottaa. Raahauduin ulos terveyskeskuksesta. Kun pysähdyin hetkeksi jalkakäytävälle terveyskeskuksen ulkopuolelle, takaa marssi keski-ikäistyvää Vicky Pollardia* muistuttava nainen, joka tiuskaisi: "HEI, SUN HOUSUT PUTOO." Hän marssi pois ja minä jäin miettimään että mitä helvettiä se keski-ikäistyvälle Vicky Pollardille kuuluu että mun housut putoo

*Kuules hulttio, nostapas niitä housujasi

No sitten ryömin kotiin ja menin nukkumaan. Nukuin n. 14 tuntia ja heräsin kello 4 aamuyöllä. Aamu ja toivo olivat nousemassa taivaalle. Käänsin radion päälle ja siellä soi

ja siinä hetkessä tiesin että on olemassa jokin voima joka saa asiat järjestymään.

Täynnä outoa onnea lähdin sitten ulos ja kävin torkkumassa Pikkukosken kallioilla lähellä taivasta ja odottelin että kello tulee 9 että pääsen ostamaan S-marketista kaljaa. Alempana laiturilla makaili joku alaston mies, meillä oli tosi mukavaa yhdessä kun hyväksyimme toisemme täydellisesti