Muslimin viha ja ateistin viha ja kasvissyöjän viha ja voi vittu mikä otsikko

Mukavaa kun jostain videosta mukamas suuttuneet muslimit riehuvat ja sytyttelevät autoja palamaan ja tappavat suurlähettiläitä. On lohdullista tietää että maailmassa on tuhansittain vihaisia nuoria miehiä jotka ovat valmiita takertumaan johonkin mitättömään tekosyyhyn lähteäkseen kadulle käyttäytymään kuin hurjistuneet apinat. En siis ole yksin. (Silti rauha tielle osuneiden, epämääräiseen raivoon liittymättömien suurlähettiläsihmisten muistolle.)

Olen alkanut harjoitella jonkinlaisen Sisäisen Rauhan saavuttamista. Ajattelin alunperin kirjoittaa Hesarissa esitellyistä metsästäjälapsista ja kauhusta jonka heidän ja heidän vanhempiensa olemassaolo minussa aiheuttaa ("Ei eläinten tappaminen tunnu pahalta. Se on kuitenkin vain ruokaa" - mikä ihastuttava ja kirkaskasvoinen lapsi) ja seuraavassa lehdessä esitellystä, lapsensa menettäneestä perheestä, jonka isä sanoi ettei koiran kuolemaa saa verrata lapsen kuolemaan (mitä kusipäistä tietämättömyyttä). Ajattelin raivota monesta muustakin asiasta, mutta sitten löysin jonkinlaisen Sisäisen Valon ja tajusin ettei minun tarvitse. Aurinko ei sammu vaikka antaisin joskus olla.

Nyt kun kuitenkin tulin kirjoittaneeksi noista kahdesta ärsyttävästä asiasta - hups - voin kuitenkin olla ylpeä siitä, että kirjoitin niistä vain hyvin, hyvin lyhyesti.

Oikeastaan voisin vain ryhtyä kokopäiväiseksi anarkistiseksi hulluksi ja valittaa vähemmän ja tehdä mitä huvittaa. Voisin hymyillä ja näyttää keskisormea enemmän ja kieriskellä räkäisessä vihassa ja katkeruudessa vähemmän. Ehkä voisin saada asioita paremmin aikaan jos suhtautuisin maailmaan AUTUAAN AGGRESSIIVISESTI ja toisinaan anteeksiantavasti sen sijaan että reagoin kaikkeen putoamalla pimeään kaivoon. Olen jo hulluuden partaalla, joten voin yhtä hyvin tehdä siitä hauskaa.

Ei koskaan pitäisi tutkia omaa internet-menneisyyttään. Olen lueskellut jotain vanhoja nettiprofiileitani ja kirjoituksiani, ja lupaan itselleni etten enää ikinä kokeile sitä uudestaan. Tunnen valtavaa itseinhoa lukiessani vanhoja juttujani. Olin yksinkertaisesti vastenmielisen vaivaannuttava ihminen. Joskus 13-vuotiaana kirjoittamassani esittelyssä kerron mm. pitäväni hevosista "jalostettuna makkaroiksi". (Väitän myös pitäväni autoista.) Voi vittu mikä epävarma idiootti.

Paskasti kirjoitetussa "mielipidekirjoituksessani" vuodelta -09 taas muka kumoan loogisesti Jahven olemassaolon mahdollisuuden. Muistan kuinka sen kirjoitettuani istuin lattialla ja katsoin TV:tä ja ajattelin että huh, vihdoinkin kristinusko on voitettu. Nyt tekstin kirjoittajaa on vaikea tunnistaa. Plussaa kuitenkin tästä: "Ihmisen lisäksi muita eläimiä hän loi ihan muuten vain, ihmisen ravinnoksi ja leluksi, kuitenkin samalla tehden näistä muista eliöistä tuntevia olentoja ilmeisesti kärsimykset maksimoidakseen." Olin nähtävästi jo eksynyt näkemään videokuvaa lihateollisuudesta ja muuttanut mieltäni tietyistä asioista, mikä sentään on sympaattista.

(Tähän väliin asiaan hatarasti liittyvä kuva)

Epämiellyttäväksi nämä kirjoitukset tekee erityisesti ristiriita niiden ja niiden kirjoittajan välillä: mitä kauemmas kohti esipuberteetti-iän tekstinpätkiä palaan, sitä selvemmin hikinen epävarmuus näkyy.

Miltä yritin vaikuttaa teksteissäni: itsevarmalta ja sarkastiselta, taloudellisesti ja sosiaalisesti menestyvältä ja normaalilta 25-vuotiaalta Mieheltä.

Mitä oikeasti olin: tuskallisen epävarma, sairaalloisen herkkä ja kiltti, finninaamainen, hikinen ja lähes puhekyvytön, yksikseen kiusallisesti hihittävä ja sosiaaliselta arvoltaan olematon yläasteikäinen pikku hylkiö.

Kaikille niille joita epävarmuudessani vahingoitin: olen hyvin, hyvin pahoillani.

...

Ehkä tämän takia vihaan niin paljon 14-vuotiaita kovistelevia pikkupoikia. Näen itseni heissä. (Toiveikas ajatus: ehkä heistäkin voi siis lopulta tulla jotain hyvää ja kaunista niin kuin minusta.)

Okei. En varsinaisesti vihaa 14-vuotiasta itseäni. Pikemminkin säälin häntä. Elämä jota silloin elin tulee niin vahvasti mieleen että haluan vain tappaa suurlähettiläitä ja oksentaa.