Ihan tavallisia asioita

 

Rakas päiväkirja,

törmäsin sattumalta sellaiseen satunnaiseen faktaan että aikoinaan oli olemassa Aleksander Lauréus, 1783-1823. Hän oli joku taidemaalari tai jotain, mutta sillä ei ole nyt merkitystä. Merkitystä on sillä, että jonakin päivänä vuonna 1783 syntyi ihminen, joka nimettiin Aleksander Lauréukseksi, ja sitten hän eli jonkin aikaa ja näytti komealta ja sitten hän kuoli, läts. Ja nyt on vuosi 2012 eikä kukaan enää muista miltä hänen äänensä kuulosti. Kukaan ei muista iltaa jona suuteli häntä ensimmäisen kerran tai sisäpiirin vitsiä jota venytti hänen kanssaan, eikä kukaan tunne enää surua tai ylipäätään mitään sydämessään kuullessaan hänen nimensä. Hän ei kuollut vuonna 1823 vaan sinä päivänä jona kuoli viimeinen ihminen, joka muisti hänen hymynsä.

(Tajusin tässä muuten että tilanteeni on melkein vastaava. En tosin ole ollut kahtasataa vuotta kuollut, mutta hyvin harva ihminen tässä kaupungissa tai tässä maassa tai tällä planeetalla muistaa olemassaoloani. Lakkasin hiljalleen olemasta missään yhteisessä muistissa, kun koulusta häipymisestäni oli kulunut 3 kuukautta, 7 kuukautta, 13 kuukautta.

Tai ehkä se punasteleva tyttö muistaa minut. En tiedä. Rakastin häntä, mikä on outoa.)

En tajua, miten kukaan ylipäätään jaksaa käydä lukiota tai ammattikoulua tai mitään koulua loppuun. En tajua, miten jaksoin käydä peruskoulun loppuun. Se on hullua. En tajua miten kukaan viitsii opiskella tai hankkia uran tai lapsia tai muita rasittavia juttuja. En tarkoita, että opiskeleminen tai uran hankkiminen tai lasten hankkiminen olisi tuomittavaa, mutta en vain yksinkertaisesti käsitä, miksi joku haluaa tehdä niin. Ehkä he vain eivät keksi parempaa tekemistä. Ehkä heidän sisällään ei pala liekki, joka käskee tanssimaan balettia tai kiipeämään vuorille tai ottamaan kuvia sikaloista öisin. Ihmiset, joiden sisällä ei pala liekki, eivät voi muuta kuin katsoa mitä kaikki muutkin tekevät ja matkia, läts.

Läts on loistava efekti, läts.

En koskaan pitänyt Pekka Haavistosta. En pidä sellaisista maireista perseennuolijoista, anteeksi. Sauli Niinistö on ihmisenä paljon miellyttävämpi. Vastakkainasettelu Pehmeä Pekka ja Julma Sauli oli aina teennäinen, koska oikeasti Sauli on tosi jees.

Päivä päivältä huomaan arvostavani Päivi Räsästä yhä enemmän. Kyllä hän tietysti on tomppeli, se on selvää, mutta varsin kunnioitettava sellainen. Hän pitää kiinni mielipiteistään vaikka kukaan ei ole hänen kanssaan samaa mieltä. Hän on hyvin rohkea ja moraaliltaan vahva nainen, poikkeustapaus itse asiassa, toivottavasti voin joskus olla niin kuin hän, kuule lahjatoiveeni Joulupukki.

Päivi Räsästä ihaillessani olen yhä enenevissä määrin alkanut vihata Pauliina Siniaueria, siis sitä maireaa kermaista ääntä joka pilaa Radio Helsingin melkein joka päivä. Vihaan ihmisiä jotka ovat kaikkeen tyytyväisiä, jumalauta. Jos he eivät ole tyytyväisiä, he valittavat jostain täysin mitättömästä ja tyhjänpäiväisestä asiasta. Jos joku on oikeasti maailman tilaan jotenkin tyytyväinen, häneltä oikeasti puuttuu päästä jotain, esim. empatiaa ylläpitävät aivorakenteet. Pauliina Siniauer kuulostaa koko ajan tyytyväiseltä ja kehräävältä ja puhuu lihiksistä ja leikkeleistä niin kuin lihikset ja leikkeleet olisivat jotain hyvää ja viatonta, niin kuin niiden takana ei olisi holokausti ja perkeleen rumia asioita, perkele.

Looginen kysymys on totta kai, että miksi sitten kuuntelen Radio Helsinkiä. Ei sitä voi kuunnella enää aamuisinkaan, kun se ilkeä plösö saa sen kiltin kasvissyöjänaisenkin puhumaan pekonista. Saatana. Jos elämä ois helppoo, lakkaisin heti kuuntelemasta Radio Helsinkiä, mutta elämä on vaikeaa. [Päivitys 20.1.2014: En tiedä mikä minua vaivasi kun kirjoitin tämän. MISTÄ OIKEIN REVIN RAIVONI? Rakastan Pauliina Siniauria ja ilkeää plösöä ja ylipäätään Radio Helsinkiä. Anteeksi nuoruuteni!]

Lol.

...

Olen alkanut tehdä hyödyllisiä asioita, öisin tietysti. Kirjoitan kirjaa, jossa nuori vihainen syrjäytynyt mies harrastaa seksiä Marilyn Monroen kanssa ja lohduttaa itkevää Hitleriä ja juttelee Jeesuksen kanssa ja juo kaljaa Ian Curtisin, John Lennonin ja Jim Morrisonin kanssa. Kuulostaa rasittavalta ja filosofiselta "taidekirjallisuudelta", mutta se ei ole sitä. Itse asiassa kirja on vitun loistava. Siinä on väkivaltaa ja sukuelimiä ja rakkautta ja mysteeri ja road-tarina ja ennen muuta Vitun Hyvä Juoni. Kirjaa tullaan myymään 10 miljoonaa kappaletta seuraavien vuosien kuluessa.

Olisi kiva osata kirjoittaa niin kuin keski-ikäiset naiset. He kirjoittavat aidosti eivätkä korosta itseään ja tietojaan ja taitojaan koko ajan. En halua korostaa itseäni koko ajan, läts.

Olen myös viimein alkanut lukea Tärkeää Kirjallisuutta. Projekti jäi kesken noin vuosi sitten, kun lakkasin tekemästä tärkeitä asioita. Nyt sitten otin itseäni Oikeistolaisen Jämptisti niskasta kiinni ja aloitin uudestaan. (En kuitenkaan koskaan tule lukemaan Sotaa ja rauhaa tai muuta vastaavaa, sehän on hullua, siinä on 1500 sivua pientä yhdentekevää piperrystä, joku näköiseni nuori hullu luki sitä englanniksi ratikassa ja ajattelin että mikä tuota näköistäni nuorta hullua vaivaa ja hohhoh mitäh.)

Suurin elämys tähän asti:

Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi levottomista unista, huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi. --- --- Gregor tunsi hiukan kutinaa vatsassaan, työntyi selällään yhä lähemmäksi sängyntolppaa, voidakseen paremmin kohottaa päätään; löysi kutisevan kohdan, se oli täynnä pieniä valkoisia pilkkuja, joita hän ei käsittänyt, ja aikoi kosketella yhdellä jaloistaan kutisevaa kohtaa, mutta veti jalkansa heti takaisin, sillä kosketus aiheutti hänelle vilunväreitä.

... "Pieniä valkoisia pilkkuja"... Minä sain niistä vilunväreitä moneksi päiväksi, en vain yksinkertaisesti voi sietää elollisissa olennoissa kasvavia pilkkuja, reikiä, rykelmiä, paiseita, sieniä, rihmastoja, kraattereita... Aah, ette arvaakaan kuinka suurta nautintoa näiden luetteleminen tuottaa. (Outo juttu. Miksi esim. finnin puristaminen tuntuu orgastisen nautinnolliselta?)

Perimmäinen kysymys luonnollisesti kuuluu: mikä minua vaivaa?

Huolestunein terveisin,
tasavallan presidentti Sauli Niinistö