Ihmisenä kasvamisesta

On paljon ihmisiä, joista en pidä. En juurikaan pidä esimerkiksi eräästä ateistista nimeltä Tuomas Enbuske. En erityisemmin pidä eräästä uskovaisesta nimeltä Jippu. Olenkin toisinaan ajatellut, että voisin kirjoittaa edellä mainituista henkilöistä orgastisen julmasti. Päässäni on useita hyviä lauseita, joilla voisin todella loukata heitä jos he joskus lauseeni lukisivat. Olen taitava julmuudessa, niin kuin kaikki ihmiset.

Tästä piti tulla julma kirjoitus. Ei kuitenkaan tule, kahdesta syystä:



1) Törmäsin sattumalta tähän uutiseen. Ennen muuta törmäsin kommenttiketjuun sen alla. "Katsooko kukaan yleensäkään enbusken säälittävää "minä minä" ohjelmaa?" kysyy nimimerkki hop ja melkein tuhat ihmistä peukuttaa olevansa samaa mieltä.
Tätä seuraa 18 sivua ilkeää, pikkumaista Tuomas Enbusken haukkumista. Omituisen, pelottavan kiihkon vallassa ihmiset mollaavat Enbuskea miltei kaikesta mitä hän on ja mitä hän tekee. Tuota omituista, pelottavaa kiihkoa voi hyvällä syyllä kutsua kiusaamisvietiksi. Saman vietin takia minkä tahansa keskusteluketjun saa kääntymään verenhimoiseksi teurastukseksi ja ketjun aloittajan elävältä syömiseksi vain kirjoittamalla julman ensimmäisen kommentin.

Käytännössä siis: kirjoita "Kiviäkin kiinnostaa" ensimmäisenä kommenttina ahdistustaan purkavan ihmisen ketjunavaukseen, niin hokkuspokkus: löydät viestisi perästä kolmesataa muutakin pientä niljakasta ihmistä ilmoittamasta, että ei vittu kiinnosta, painu helvettiin huomiohuora. Tämä on ihmisyyttä rumimmillaan ja syy sille että meillä on kouluampujia ja teurastamoita. Kaikista ihmisen taudeista julmuus ja välinpitämättömyys ovat kaikkein tarttuvimpia. Ja samalla tietenkin kaikkein vaarallisimpia. Flunssa harvemmin tappaa, julmuus ja välinpitämättömyys tappavat aina.

Roskalehden roskauutinen roskakommentteineen saikin minut tajuamaan jotain.

En ole ainut ihminen, joka ei pidä Tuomas Enbuskesta. Minun ei kuitenkaan tarvitse olla yksi niistä, jotka häntä kiusaavat.


2) Päädyin oman kiusaamisviettini vallassa kirjoittamaan Googlen hakukenttään vihaan jippua.

Ajauduin hakutulosten kautta jonkinlaiseen sadistiseen pyöritykseen. Löysin ties kuinka monta tämäntyyppistä kommenttiketjua. (Lainaus: "Suunnilleen jokainen tuntemani ihminen vihaa Jippua. Tuo on minusta siinä mielessä hämmentävää, että jopa monet niistä ystävistäni, joilla on jo valmiiksi paska musiikkimaku, kuuluvat tuohon vihaajien joukkoon.") Löysin silmitöntä, käsittämätöntä julmuutta; ihmiset repivät Jippua palasiksi hänen nimensä, hänen äänensä, hänen yhdyssanavirheidensä, kaiken sen takia mitä hän on.

Jippu on kiusaajalle täydellinen kohde. Hän on auki ja vähän huvittava ja kiistämättä melko hullu. Kaikki edellä mainitsemani ominaisuudet ovat omasta mielestäni tärkeitä ja kauniita. Normaaleina itseään pitävät ihmiset tietysti näkevät asian eri lailla.

Suhtaudun uudella tavalla tapaukseen, joka alun perin sai oman Jippu-kaunani syttymään: Nyt-lehden haastattelussa joitakin kuukausia taaksepäin taiteilija kertoi "syövänsä kaikenlaisia eläimiä" ja ettei hän "sääli niitä yhtään".

Kommentti oli silmittömän, käsittämättömän julma - aivan kuten kommentit niiltä, jotka toivovat hänelle teurastamon tuskaa ja kauhuja.

Mutta ei Jippu ole silmittömän, käsittämättömän julma. Moni muu on. Siksi Jippu luulee että hänenkin täytyy olla. Julistus kaikenlaisten eläinten syömisestä on kokeilu, ahnas yritys päästä hetkeksi sydämettömän positioon.

Antakaamme sen Jipulle anteeksi.

Tiedämme, että oikeasti hänen sielunsa on kaunis.

(Tavallaan söpö biisi.)




Anteeksianto Tuomas Enbuskelle on vaikeampaa eräästä yksinkertaisesta syystä: hän on itsekin kiusaaja. Se on hänen ammattinsa. Hän on muka jonkinlainen yhteiskunnallinen myytinmurtaja, mutta oikeasti hänen vallankumoukselliset näkökantansa ovat vain niiden mielipiteiden toistelua, joita huutelee muutenkin jokainen tavallinen kovaääninen ihminen:

Korkeakulttuuri on yliarvostettua!
Ei naiskiintiöille!
En sano että rasismi on okei, mutta kaikki me olemme rasisteja!

Ja tietysti:

Jumalaa ei ole!
Uskonto on hölmöä!

Tietysti uskonto on hölmöä. Mutta ei sen toitottamisessa ole mitään mieltä. Kaikkihan sitä hokevat, joka paikassa ja koko ajan. Kirkkojen penkit tyhjenevät. Voin kuvitella, että elämä nuorena uskovaisena nyky-Suomessa on todella rankkaa. Tiedän jo, miten rankkaa on puolustaa sikoja ja kanoja ihmisiltä, jotka haluavat "nauttia". Mielestäni kristityt ansaitsevat rohkaisevan käden olkapäälle eivätkä jatkuvaa inisevää pilkkaa. Uskovaisten nimittäminen hulluiksi ei ole mitään mullistavaa yhteiskunnallista journalismia. Se on alhaista ja tarpeetonta. Oudon pojan ilkkumista koulun pihalla.

Tuomas Enbuske etsii mielipiteen, jota jokainen tyhjänpäiväinen makkaransyöjä jo valmiiksi kannattaa. Sitten hän omaksuu sen itse ja kuuluttaa sitten suurella äänellä ilmoille "radikaalina", "uutena" ja "epäkorrektina". "Korrektin" ja "vanhanaikaisen" mielipiteen edustaja on jokin kuviteltu, oudosti takapajuinen, oopperassa asuva eliitti. Ei sellaista eliittiä ole edes olemassa, ja jos on, niin ei heitä tarvitse kiusata. He ovat kilttejä rauhallisia ihmisiä. Peace ja armoa.



Olen itsekin ollut pieni limainen kusipää, joka riehui pitkin internetiä täynnä epämääräistä vihaa hihhuleita ja piipertäjiä kohtaan. Vielä muutama tunti sitten olin pieni limainen kusipää, joka kirjoitti Googlen hakukenttään "vihaan jippua".

Tämä kirjoitus on yritykseni kasvaa ihmisenä. Voin olla pieni ja limainen, kusipääkin joskus, mutta kiusaaja en koskaan enää halua olla.

Odotan samaa asennetta teiltä, Tuomas Enbuske ja Jippu.
















---------------


Vielä julmuuteen yleisemmin liittyvä lisäys.


Iltasanomien nettisivuilla juhlitaan seuraavaa uutista: Joensuulaismies tappoi hirviöhauen 5-metrisellä atraimella. Itse jutussa kuvataan, kuinka joensuulainen Juha oli ilmeisesti haavoittanut eläintä jo pari kuukautta sitten, kunnes oli viimein nyt tappanut sen painamalla sitä ensin viiden minuutin ajan useilla piikeillä aivoihin.

Jos teon uskomatonta julmuutta on muuten vaikea hahmottaa, niin selvennän asiaa tieteellisillä tosiasioilla: uusimpien tutkimusten valossa kalan kyky tuntea kipua on täsmälleen sama ellei herkempi kuin nisäkkään. Selvemmin sanoen: kalaan sattuu yhtä paljon kuin ihmiseen. Vielä selvemmin sanoen: piikkien painaminen kalan pään läpi sattuu kalaan vähintään yhtä paljon kuin piikkien työntäminen minun pääni läpi sattuisi minuun.

Tärkeä kysymys onkin: jos otsikko kuuluisi Joensuulaismies tappoi koiranpennun 5-metrisellä atraimella, olisiko hän silloin meidän sankarimme? Ei tietenkään. Hän olisi hirviö. Vielä suurempana hirviönä häntä pitäisimme, jos hän työntäisi metallia vauvan pään läpi ja kiduttaisi tätä viisi minuuttia ennen vauvan kuolemaa.

Objektiivisesti ajateltuna kyse ei kuitenkaan ole eri asiasta. Koettu kärsimys on samaa. Mutta ihmiset eivät ole objektiivisia olentoja; tosiasiahan on, että hauki on helkkarin ruma. Hauki ei ole yhtään söpö, toisin kuin koiranpennut ja ihmisvauvat. Ei hauen rääkkääminen vaadi Juhalta suurta pahuutta, koska hauelta puuttuu sympaattinen armoa anova katse. Eivät kalastajat ole pahoja ihmisiä. En minäkään ollut paha ihminen silloin kun kalastin. Kalat vain olivat niin tylsän ja elottoman näköisiä, eivät koskaan hymyilleet tai kiljahdelleet. Nehän oikeastaan näyttävät elävinä ja kuolleina suunnilleen samalta.

Silti. Rest in peace. Elit toivottavasti perkeleen hienon elämän, sinä iso ruma rotjake. Valitettavasti se loppui tällä tavalla.