 |
| Jella ja väsyneet silmät. |
Väsyttää ja vituttaa.
Tämän vuorokauden annos alamäkeä alkoi kun lojuin vaihteeksi sohvalla ja TV:ssä alkoivat sattumalta MTV3:n uutiset. Tuijotin ne uutiset läpi. Sitten koitti
loppukevennys.
Loppukevennyksessä kerrottiin mairella äänellä "Jauhialan navetassa Pielavedellä asustelevasta superlehmästä". Lypsytilan omistajat olivat laittaneet pöydän koreaksi ja juhlivat "ennätyslehmänsä" "huikeaa suoritusta". Lehmän nimeksi oli annettu Jella. Kyseinen lehmä oli lypsänyt jo
200 000 tölkillisen verran maitoa. "Vieläkin heruu 25 litraa päivässä!" Myöhemmin tilan isäntä, nimeltään ilmeisesti Heikki Laukkanen, kertoi, että palkinnoksi tästä poikkeusominaisuudestaan Jella saa viettää vanhat päivänsä navetassa. Hän ei sano tosiasiaa ääneen, mutta mitä hän tarkoittaa on siis: sitten kun Jella on lypsetty loppuun, sitä ei lähetetä teurastamoon niin kuin on tapana.
En ymmärrä, miten nautatilalliset pystyvät siihen mitä he tekevät. Monessa paikassa lehmille annetaan jonkin perinteen mukaisesti nimet ja sitten niitä hyväksikäytetään vuositolkulla. Hyväksikäyttö on hyväksikäyttöä, mutta
silti:
nämä ihmiset ovat jokapäiväisessä yhteydessä hallien eläimiin. Heidän on pakko edes
jossain vaiheessa, edes
vahingossa tulla ajatelleeksi, että hmm, nämähän itse asiassa
ovat tuntevia olentoja. Erillisiä luonteita. Pelkoa ja tuskaa aistivia yksilöitä.
Ja sitten nämä samat ihmiset taluttavat nämä samat eläimet täysin kylmäverisesti teurastamon rekkoihin. Nähtyään niiden kasvavan metallihäkkyröiden keskellä. Katseltuaan vuosikausia niiden silmiä. Vai katsovatko he niitä koskaan silmiin? Jos he todella katsoisivat lehmien silmiin kunnolla, pysähtyisivät ja
katsoisivat kunnolla edes kerran, tekisivätkö he sitä mitä he tekevät? Heidän toimintansa on järjestelmällistä psykopatiaa, mutta he tuskin ovat psykopaatteja. Heidän työnsä vain vaatii todella kokonaisvaltaista itsen etäännyttämistä siitä mitä edessä tapahtuu. Niin vaati myös SS-miehen, joka komensi lapset kaasukammioihin. Ei SS-mieskään ollut paha. Hän vain oli ihminen ja tällaisia me valitettavasti olemme.
Okei, eli Laukkaset säästävät Jellan teurastamolta. Osoitus armosta? No ei oikeastaan; todellisuudessa tämä tarkoittaa, että Jella tulee elämään loppuelämänsä jokseenkin samoin kuin aina ennenkin. Suurimman osan vuotta se seisoo parsinavetassa betonilattialla paikoillaan kaula metalliristikkoon kytkettynä. Kesäaikaan se pääsee vähän ulos liikkumaan, mutta suurimman osan vuotta se vain seisoo ja möllöttää ja on rikki ja surullinen ja sekaisin.
Yksi muutos kuitenkin oikeasti seuraa maidontuotannon tyrehtymisestä (käytännössä siis vaihdevuosista): sitten kun Jella ei enää kykene lisääntymään, sitä ei enää raiskata. Ajatus, että lehmä tuottaisi maitoa vuoden ympäri ilman mitään biologista syytä, on yhtä älytön kuin ajatus, että ihmisnaaraan tisseistä tihkuisi aina maitoa. Tisseistä tihkuu maitoa
vain silloin kun naaras on juuri saanut poikasia; neste on tarkoitettu poikasen ruokkimiseen.
Se, että Jella on lypsänyt 200 000 tölkillistä maitoa, tarkoittaa käytönnössä sitä että se on "siemennetty" useita kertoja eli pakotettu raskaaksi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sitten se on ollut raskaana niin kuin muutkin äidit, ja sitten se on synnyttänyt niin kuin muutkin äidit.
Niin kuin muillekin äideille, syntynyt poikanen on joka kerta ollut Jellalle tärkeintä maailmassa. About tunnin kuluttua synnytyksestä vasikka on kuitenkin otettu pois ja viety omaan vankilaansa ja sen lyhyt, lopulta teurastamoon päättyvä elämä on käynnistynyt. Jella puolestaan on menettänyt sen minkä kaikki sen luontaiset vaistot tietävät tärkeimmäksi mitä on: oman lapsensa. Oman vastasyntyneen lapsensa. Todennäköisesti Jella on tehnyt niin kuin monet muut äitilehmät: ammunut karsinassaan päiväkausia ja kutsunut kadonnutta poikastaan.
Mutta ei, poikasta ei tuoda takaisin, koska sittenhän Jellan rinnoista yhä tihkuva äidinmaito
menisi hukkaan! Se maito pitää nimittäin jostain täysin käsittämättömästä syystä antaa kaupungeissa asuville karvattomille apinoille, joilla ei ole sille minkäänlaista biologista tarvetta, mutta jotka laittavat sitä laseihin ja kaatavat ruoansulatukseensa. Aikuiset kädelliset juovat naudanpoikasen ruokkimiseen tarkoitettua nisäeritettä. Näin se vaan menee ja Jella seisoo huolesta sekaisin ja huutaa poikastaan ja eurot kasaantuvat Laukkasten ja Valion pankkitileille. "Puhdasta suomalaista maitoa".
Eli käytännössä Jellan elämäkerta on siis tämä:
Aikoinaan joku nautanaaras on laitettu raskaaksi. Yhdeksän kuukauden kuluttua kyseinen nautanaaras on synnyttänyt tyttöpoikasen, jolle on myöhemmin annettu nimeksi Jella. Synnytyksen jälkeen Jella on rahdattu pois ja laitettu kasvamaan yksin paskan ja metallin keskelle. Se ei ole koskaan päässyt kokemaan äidin hoivaavaa kieltä, villejä leikkejä toisten vasikoiden kanssa eikä ylipäätään mitään mikä naudan lapsuuteen luonnostaan kuuluu. Jella tietää vain ahtaan tilan ja kamalan olon ja oudon ikävän; koko sen elämä on alusta loppuun niin helvetin perseestä, ettei hyvinvoivan mielenterveyden kehittymiselle anneta sen enempää tilaa kuin jalkojen oikaisemiselle.
Kun Jella on alkanut saavuttaa esimurrosikää, se on raiskattu ensimmäisen kerran. Yhdeksän kuukauden kuluttua esimurrosikäinen Jella on synnyttänyt ensimmäisen poikasensa. Poikanen on otettu pois aivan niin kuin Jellakin otettiin omalta äidiltään, ja sitten ihmiset ovat survoneet Jellan nuorista rinnoista kaiken niistä erittyvän äidinmaidon. Sitten sama on toistunut kovalla tahdilla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja niin edelleen. Jossain vaiheessa Jellaa sörkkivät ihmiset ovat huomanneet, että Jellan elimistö tuottaa epätavallisen paljon nisänestettä. Siitäpä on riemu revennyt: tästä elukasta saadaankin kunnon rahat! Ja sitten Jellaa on siemennetty ja lypsetty, siemennetty ja lypsetty, siemennetty ja lypsetty, ja tämä toiminta lopetetaan vasta sitten kun Jellan heikosta ruumiista ei ole enää mitään jäljellä. Lopulta Jella on siemennetty ja lypsetty kuiviin, ja huraa, palkinnoksi se saa seistä viimeiset vuotensa betonipohjaisessa karsinassaan ja tuijottaa verestävin silmin seinää.
Mutta eihän tässä ole mitään ongelmaa. Tämähän on juhlan aihe! Jella on nimittäin
ennätyslehmä, superlehmä, poikkeuksellisen kova maidontuottaja! 200 000 tölkkiä maitoa! ONNEA JELLA! SINÄ! OLET! VOITTAJA!
Harmi vain ettei Jellalla ole aavistustakaan omasta poikkeuksellisuudestaan. Se tietää vain oman rajatun todellisuutensa. Ja se todellisuus on hävyttömän ruma.
Tämä on väärin ja luonnotonta ja perseestä. En lepää ennen kuin näen maailman, jossa yksikään lehmä ei joudu elämään sellaista elämää kuin Jella Jauhialan navetassa.
He nimesivät sinut Jellaksi. Tiedän, että sinua väsyttää. Minuakin väsyttää ihan jumalattomasti.
Jella, et kuule tätä, ja vaikka kuulisit, et todennäköisesti ymmärtäisi mitään, mutta: minä en ikinä unohda sinua, en ikinä unohda sitä minkä he tekivät sinulle. Jos tapaisin sinut, silittäisin otsaasi, hoivaisin ja rakastaisin sinua hetken niin kuin sinun äitisi olisi sinua rakastanut. Kertoisin aikovani tehdä kaikkeni ettei tällaista tapahdu enää koskaan, missään, milloinkaan. Sinua se ei tietenkään enää pelastaisi, mutta kertoisin silti, että olen valmis kuolemaan ettei enää kukaan, koskaan, milloinkaan pääsisi tekemään rahaa niin kuin sinulla on tehty.
Sinä et tajuaisi mitään hölinöistäni, nuuskisit vain naamani ja miettisit aionko antaa ruokaa. Mutta ehkä aavistaisit jotain, ehkä ymmärtäisit jotain. Ehkä aavistaisit, että jossain kaiken pimeyden ulkopuolella on myös vähän valoa. Se valo on minussa ja sinussa ja ehkä jopa niissä jotka sinut hajottivat.
Tämä on sinulle Jella.
Olen niin helvetin, helvetin pahoillani.
 |
| Jella |
En ymmärrä miten kukaan voi kirjoittaa Bloggeriin ylipäätään mitään ilman alustavaa HTML-osaamista. Nää kuvat ja fontit menee aina ihan perseelleen ja hyppii ympäriinsä ja 60 % ajasta menee noiden paskaongelmien jäljittämiseen.