Dmitri Medvedev

(^ Yksi Morrisseyn parhaista biiseistä. Outoa on kuitenkin keskellä kappaletta tuleva pitkä tauko, jonka aikana kuuluu pelkkää aavemaista meteliä. En tajua.)

Yritin kuvitella miltä oma sieluni näyttäisi ja ensimmäinen mielikuva oli jonkinlainen kolhiintunut, ruhjeinen meduusa.

On kai yksinkertaisesti niin, että tässä vaiheessa en vain voi kiskaista itseäni irti tästä blogista. En ilmeisesti edes kahdeksi viikoksi. Tällä hetkellä tämä on yhteyteni ulkomaailmaan. Aloitin tän kaksi vuotta sitten jonkinlaisena pienimuotoisena muistiinpano/teiniuho/maailmantuskablogina enkä muistaakseni todellakaan odottanut kenenkään lukevan tätä. Mutta sitten yhtenä päivänä kirjauduin sisään ja täällä onkin yhtäkkiä vierailtu 1020 kertaa ja kirjailija Miina Supinen kommentoi aivastamaani joonaskonstig-tekstiä jossain Image-lehden Facebook-seinällä. Helvetin absurdia.

Olen edelleen ihmeissäni siitä että joku todella lukee tätä mun aivotoiminnan impulsiivista ajatusvirtaa. Arvostan sitä että olette siellä. Sitä on vaikea uskoa, ja ehkä nimenomaan siksi arvostan sitä niin paljon. En käsitä mitä kautta mielenkiintoiset ihmiset ovat löytäneet tänne. Mun ei ole tarvinnut edes etsiä. Te vain olette löytäneet minut ja se on erikoista.

Edellisen merkinnän kirjoittaessani olin valvonut putkeen 31 tuntia. Tulin lopulta valvoneeksi 36 tuntia eli 1,5 vuorokautta. Loppuvaiheessa olin aidosti sekaisin. Muistan vain että silmissäni pyöri demi.fi-kommentteja kuin joitain ääniä (mm. demittäjien keskustelu lapsuuden seksuaalisista kokemuksista: "Ja sit me vaan hierottiin pimppaa kaverin selkään :o?"). Muistan nähneeni naamani peilissä ja kuiskanneeni "Paljon nostat penkistä". Miksi? En tiedä. Se oli aika karmeaa.

Voin aika suurella varmuudella sanoa että en ole hullu. Samalla varmuudella voin sanoa, että tämänhetkinen elämäntilanteeni kuitenkin on poikkeuksellisen hankala, monimutkainen ja kuormittava, joten on kai ihan luonnollista olla vähän epätasapainoinen. Luojan kiitos mun geeneissä ei ole psykoottisia taipumuksia.

Oon muuten huomannut että jotkut satunnaisesti kohtaamani ihmiset pitävät minusta intuitiivisesti. Jotkut diggaavat ahdistuneesta meiningistäni. Näytän levottomalta ja vaihtelen asentoa ja sanon älyttömiä asioita ja valitan oudoista asioista ja olen epämiellyttävän intensiivinen ja kävelen ympäriinsä ja jotkut diggaavat siitä. Se on hyvä.

Kohta alkaa varmaan tapahtua asioita.

Väsyttää.

Kuva.

Okei. Väitin ottavani "parin viikon tauon" tästä blogista. En otakaan. Lihani on liian heikko. Sen sijaan yritän tästä lähtien harrastaa tätä kohtuudella. En halua joutua pisteeseen jossa kuvittelen että tämä blogihöyryäminen on jokin velvollisuus. Pääasia on että liikun eteenpäin myös Word-tiedostoissa.

En ole nukkunut 31 tuntiin. En tiedä miten tässä kävi näin. Aika painajaismaista. Oli paljon tehtävää, paljon selvitettävää, paljon ajateltavaa.

Jostain syystä sain nyt väsyneen illan tullen päähäni lueskella demittäjätyttöjen (ja -poikien) kasvissyöntiaiheisia keskusteluja demi.fistä. Miksi? Ei aavistustakaan; en mitenkään yleisesti hengaile siellä. Joka tapauksessa kokemus oli pääasiassa hyvä: todennäköisesti useampi nuori kuin koskaan aikaisemmin tietää että on olemassa sellaisia asioita kuin lihan tehotuotanto. Todennäköisesti useampi nuori kuin koskaan aikaisemmin on edellä mainitusta syystä luopunut lihasta.

Tai ainakin tietää että teoriassa pitäisi, mikä on oikeastaan melkein yhtä hyvä.

Silti väsyneillä aivoilla on vaikea jaksaa käsitellä vähän fiksumpien kommenttien väliin tasaisesti pudoteltuja tekosyitä ja epäloogisia älyttömyyksiä. Tähänastinen kokemukseni on - ja olen kirjoittanut tästä kaiken kaikkiaan varmaan muutaman kirjan verran tekstiä - että perusteluja lihan ostamiselle on tietty rajallinen joukko, ja kaikki ne ovat raivostuttavan irrationaalisia ja idioottimaisia. (Jos ostat lihaa, niin älä jumalauta ryhdy oikeuttamaan sitä, koska sitä ei voi oikeuttaa. Olet tottunut ostamaan lihaa, sitä on helppo ostaa, et jaksa opetella uusia ruokalajeja tai uusia rutiineja. Jne. Ei tällaisille valinnoille ole mitään syviä moraalis-eettisiä syitä tyyliin entäs jos kasvitkin tuntevat kipua, entäs he. Ole rehellinen niin mulle ei tuu synkkä mieli.
Meitsikin söi tänään maitojädee vaikka ei olis pitänyt.)

Olen usein suunnitellut että yksinkertaisesti kasaisin pystyyn jonkin helppokäyttöisen nettisivun/blogin, jonne listaisin kaikki toistuvat argumentit ja kirjoittaisin niihin asialliset ja helppotajuiset vastaukset. Sivu olisi hyvä kääntää mahdollisimman monelle kielelle. Sitten kaikki väsyneet eläinaktivistit voisivat yksinkertaisesti linkittää tai kopioida valmiit vastaukset uudelle kysyjälle, eikä tarvitsisi ajaa itseään hulluuteen kirjoittamalla täsmälleen samoja asioita kymmeniä kertoja uudestaan.



Tämä argumentti ja kymmenet toiset yhtä höpsöt kaverit tulevat vastaan aina. Aina, poikkeuksetta. Jonkun korkeamman voiman pitäisi laskeutua taivaista ja iskeä näiden toistelijoiden eteen selkeät, asialliset, ystävälliset selvennykset kivitauluun kirjoitettuna. Ehkä he sitten lopettaisivat eikä mua vituttaisi niin paljon.

Tyttäreni asdwer. Olen tullut luoksesi mukanani ilmoitusluontoinen asia, siis kuuntele tarkasti sanojani äläkä koskaan anna itsesi unohtaa niitä, toistan: kuuntele tarkasti sanojani äläkä koskaan unohda: lehmät eivät ole jonkinlaisia omituisia organismeja joista vain tihkuu valkoista nestettä ilman mitään merkille pantavaa syytä. Kuten nisäkkäänä hyvin tiedät, naaraspuolisen nisäkkään on tultava raskaaksi jotta sen maitorauhaset alkaisivat erittää poikasen ruokkimiseen tarkoitettua nestettä. Jotta koneet voisivat pumpata nestettä tyttönaudan maitorauhasista, on tyttönauta keinosiemennettävä keinotekoiseen raskauskierteeseen, jotta "maidontuotanto" pysyisi käynnissä, ja jokainen syntynyt poikanen on vietävä emolta pois ennen kuin se ehtii itsekkäästi rohmuta ensiravinnokseen tarkoitettua nestettä. Jääkiekkoa pelaavat kädelliset haluavat näet nauttia naudan imeväisnesteen lasisista astioista voidakseen säihkyvin hymyin pelata lisää jääkiekkoa.

Äh, jos en olisi näin saatanan väsynyt osaisin varmaan katsoa hyviä puolia: suurin osa kommenteista demi.fissä on ihan jees ja nuorisossa on yllättävänkin paljon viisautta.

Mulla oli tähdellisempiäkin juttuja ja mukavampiakin puheenaiheita. Sanon ne joskus myöhemmin. Pakko mennä nukkumaan. Olenko hullu vai vain väsynyt?

Pitää valita katkeruuden ja jonkin paremman välillä. Joskus ainut mahdollinen muutos on muutos oman pään sisällä: lakkaa jahtaamasta jotakin mitä et fysiikan ja jumalan lakien mukaan voi saada. Jahtaa mieluummin sitä minkä saaminen on äärimmäisen epätodennäköistä

Ei tällaisia pikku twiittejä lasketa merkinnöiksi
Lasketaanpas; lopetan tämänkin, 2 viikoksi tästä hetkestä eteenpäin, argh, anteeksi, olen hyvä ja luotettava aina lopussa

Taikatemppuja

Vietän jo kolmatta yötä kahdestaan koirani kanssa. Katson musiikkivideoita MTV:ltä ja olen selittämättömästä syystä niin onnellinen että tekisi melkein mieli tappaa itsensä. Miley Curys laulaa I came in like a rainbow (tiedän että se on oikeasti I came in like a wrecking ball mutta en kuule sitä) ja haluaisin suudella häntä, en siksi että hän on alasti vaan siksi että hän kokeilee nyt limaista törkyimagoa ja kaikki vakavasti itsensä ottavat ihmiset vihaavat häntä, ja mulla on taipumus rakastaa niitä joita kaikki muut vihaavat.

Olen viime päivinä tarkastellut hiusrajaani ja se näyttää erilaiselta kuin joskus ennen. Varmaan sen on tarkoituskin, mutta mulla on typerä pelko että tästä se sitten lähtee nousemaan, tästä se lähtee nousemaan kunnes 25-vuotiaana olen täysin kalju. Voisin ihan hyvin olla niitä ihmisiä jotka kaljuuntuvat heti kun ovat täyttäneet 20. Kenelläkään (miespuolisella) sukulaisellani ei ole sellaisia hiuksia kuin mulla, joten en oikein voi ennustaa mistään kuinka hiukseni tulevat käyttäytymään.

Näytänkö James Deanilta? on kysymys jonka kysymisen haluan lopettaa. Kyllä, näytän vähän James Deanilta kun haluan näyttää James Deanilta, mutta en merkittävästi, vain sen verran että voisin näytellä hänen pikkuveljeään elokuvassa, ja siihen ei vaadita paljon. James Deanin sukulaiset olivat aika ruman ja oudon näköisiä, mutta jostain syystä hänen naamassaan kaikki vain osui kohdalleen, hänen perimänsä menninkäislook asettui kauniiseen järjestykseen. Oma naamanikin voisi olla tosi nätti mutta siinä on jotain pielessä, vaikea paikantaa mitä mutta jotain siinä on pielessä ja sen takia tulen aina olemaan hyvännäköinen korkeintaan jollain vääristyneellä ja epämääräisellä tavalla; vähän niin kuin Harry Houdini oli hyvännäköinen vääristyneellä ja epämääräisellä tavalla.

Joka tapauksessa: aion alkaa keskittyä omaan naamaani. Aion kantaa omat kasvoni ja elää oman elämäni.

Elämässäni kaikki on mennyt alusta alkaen vähän pieleen, varmaan asiat alkoivat mennä vähän pieleen jo ennen kuin olin edes syntynyt, ja nyt pitäisi alkaa nauttia tästä. Jos opin itse rakastamaan omia vikojani, ne lakkaavat olemasta vikoja ja niistä tulee jotain muuta.

Olen varautunut viettämään koko seuraavan kevään jonkinasteisessa kännissä. Siitä tulee kivaa.

Ajelin yhtenä iltana metrolla edestakaisin ja näytin James Deanin 14-vuotiaalta pikkuveljeltä. Puolet metrovaunun penkeistä oli varattu, joten en istunut vaan seisoin ovien vieressä ja nojasin vaunun metallitankoihin. Jossain vaiheessa panin merkille että sisään tanssi, siis kirjaimellisesti tanssi, kaunis ja pääasiallisesti aika normaalin näköinen tyttö. Huomasin hänet ja sitten unohdin hänet, mutta kohta tajusin että hän käveli metrovaunun käytävää minua kohti. Pidin katseeni tiukasti lattiassa, ja hän ilmestyi häilymään epämääräisesti eteeni, en usko että hän oli HUUMEISSA vaan vain hiukan HUMALASSA, ja sitten hän sanoi "Hei... sori..." ja olin jostain syystä täysin valmistautunut siihen että lause jatkuisi näin: "...ootko sä se Q?"

Onneksi lause ei jatkunut niin. Vaan näin: "...mun pitäis tehdä yks pikku temppu." Astuin taaksepäin ja tyttö otti käsillään kiinni välitilan metallitangoista. "Mä teen sen sitku tää vähän hidastaa", tyttö sanoi ja hymyili minulle häilyvästi. Hymyilin takaisin, ja sitten metro hidasti ja tyttö kiristi otettaan tangoista ja heitti ilmassa vaikuttavan kuperkeikan. Olen aika varma että hänellä oli jonkinlainen tanssija- tai akrobaattitausta, hän liikkui sillä tavalla vaikka oli humalassa. Pikku tempun tehtyään hän kumarteli epämääräisesti, ja koska kaikki muut matkustajat tuijottivat jäykistyneinä ulos mustista ikkunoista, minä aploodeerasin yksin. Sitten tyttö teki tempun uudestaan ja jäimme pois samalla asemalla ja seurasin hänen jalanjäljissään jonkin matkaa kunnes menin jonnekin muualle

Okei, aion nyt pitää parin viikon tauon tästä blogijutusta. Tähän menee liikaa aikaa. Haluan jo saada ton saatanan (Saatanan) kirjan valmiiksi, en jaksa enää elää tätä odotteluelämää, haluan alkaa elää vaikka jotain mustalaiselämää tai jotain. Joka tapauksessa yritän nyt käyttää pari viikkoa johonkin vähän hyödyllisempään, kirjoittaa vähän juonellisempia asioita. Tämä tarkoittaa sitä että yritän olla yrjöämättä tänne uusia merkintöjä, mutta jos kaipaatte minua (kukapa ei kaipaisi minua koko ajan), kommentoikaa jotain, mitä tahansa, niin vastaan varmasti.

Susi on iso vain koska pelkäät sitä

Olen muutaman päivän kuluttua kirjoittanut tätä blogia kaksi vuotta. Tässä on blogin ensimmäinen merkintä. Tunnistan itseni syksyn 2011 merkinnöistä, mutta en ole enää sama ja siksi niiden lukeminen on vähän kivulloista. Missä vitussa olen kaksi vuotta tästä yöstä eteenpäin? Toivottavasti jossain paremmassa, luultavasti jossain paremmassa.

Luulin jotenkin vihaavani Ruben Stilleriä, mutten jaksakaan. Hän on ajatteleva ja tietyssä mielessä ihan viisas ihminen, jolta vain puuttuu emotionaalista älyä. Se puute tekee hänestä mustavalkoisen huutelijan, mutta on niitä pahempiakin juttuja mitä ihminen voi olla.

En vihaa ketään muutakaan jota olen tässä blogissa kahden vuoden aikana väittänyt vihaavani. En muistaakseni koskaan sanonut vihaavani Joonas Konstigia, mutta enää en ole edes ärtynyt häneen. En vain jaksa, loppujen lopuksi hän on varmaan ihan hyvä ihminen. En vihaa Tuomas Enbuskea, oikeastaan hänessä on paljon mistä pitää ja mitä arvostaa. Ja niin edelleen.

Ja kaikille Radio Helsingin toimittajille, joita olen väittänyt vihaavani: lol, miksi ihmeessä vihaisin teitä? Radio Helsingin toimittajia? Olen vain tullut avanneeksi radion jonain huonona hetkenä ja te olette olleet silloin siellä. Pauliina Siniauer, Harri Niemi jne., anteeksi.