Ärsyttäviä asioita

Asioita jotka ovat tänään vituttaneet:

1. Radiomainoksessa esitettiin seuraava kysymys: "KUKA ON SUOMEN ENSIMMÄINEN THE VOICE KIDS?" Tunsin melkein fyysistä kipua. Miten kukaan voi "olla" The Voice kids?

2. Helsingin Sanomissa oli juttu Jussista, josta tuli isä 17-vuotiaana (ja jonka lapsi on nyt parivuotias). Hänkin vaikutti sympaattiselta ja miellyttävältä hahmolta, mutta pari yksityiskohtaa aiheuttivat tuttua puolifyysistä vitutusta. (Vitutus ei siis liity itse jutun henkilöön vaan laajempiin ongelmiin, joita juttu siinä sivussa tuo esille.)

Ensimmäinen yksityiskohta: "Jaksaahan sitä nuorena valvoakin vauvan kanssa paremmin kuin joskus kolmekymppisenä", Jussi toteaa.
Onko tämä vitsi? Kuinka vanhoina teinit oikein pitävät kolmekymppisiä ihmisiä? Olen kuvitellut että käsitys vääristyneen ikäperspektiivin omistavista teini-ikäisistä on pelkkä klisee, mutta onko se sittenkin totta?
Olen 19 ja olen aina pitänyt itsestään selvänä että 30-35-vuotiaat ihmiset ovat vielä selvästi nuoria, 36-40-vuotiaat joko nuoria tai nuoruuden ja hyvin varhaisen keski-iän rajalla ja nelikymppiset yleensä ihmisen henkis-fyysisen kestävyyden huipulla; nuoria ja toimintakykyisiä mutteivät enää teiniangstin uuvuttamia.
Törmäsin kerran pariin yksittäiseen teiniin, jotka eivät yksinkertaisesti pystyneet kuvittelemaan mitä eroa 60-vuotiaalla ja 90-vuotiaalla voisi olla. Luoja, ovathan he yksittäistapauksia?

Toinen yksityiskohta: Jussin lapsi on alle 2-vuotias, mutta hän kertoo ostavansa tälle lähes yksinomaan vain vaaleanpunaisia vaatteita ja käyttää tästä järjestelmällisesti nimitystä prinsessa. "Tytölle pitää olla nättiä, mieluiten pinkkiä." "Jussia pelottaa, miten 'isin prinsessa' reagoi hänen poissaoloonsa."
70-90-luvuilla, joista en luonnollisesti muista mitään mutta joista silti tiedän asioita, pyrittiin kuulemma jossain määrin välttämään lasten syntymästä alkavaa sukupuolittamista. Tämä ihanne on nähtävästi poistunut toistaiseksi muodista (siksikö että talous on epävarma ja ihmiset etsivät irrationaalisesti turvaa älyttömistä asioista?). Viime keväänä melkein oksensin kauhusta kun yhtenä päivänä tajusin että kaikilla, KAIKILLA bussin ikkunasta näkyvillä 0-10-vuotiailla tytöillä oli lähes kokonaan vaaleanpunaiset vaatteet.
On pelottavaa kun käsissäsi on yhtäkkiä tuntematon, outo, huutava olento, jonka olemassaolosta ja selviämisestä olet tästä lähtien täydellisesti vastuussa. Luulisin että siksi monet vanhemmat turvautuvat tunkkaisiin stereotypioihin: kun et tiedä ihmisestä vielä mitään ja olet kontrolloimattoman uudessa tilanteessa, tuntuu varmaan helpottavalta takertua illuusioon että tiedät kuitenkin jotain: tämä laite on mallia vagina, eikö se kerro jo aika paljon?
On kuitenkin väkivaltaa katsoa vastasyntyneen ihmisen jalkoväliä ja päättää sen perusteella millainen sielu lapsesta on kehittyvä. Vagina. Selvä. Tämä henkilö on siis hempeä, pinnallinen, sipsutteleva pikku prinsessa, joka rakastaa mekkoja ja kiiltäviä asioita. Siitin. Tämä henkilö on potra, uhmakas, riehakas pikkumies, joka rakastaa autoja ja haluaa tuhota asioita. No ei jumalauta ole. Jos on, niin sitä on täysin mahdoton sanoa limaisesta, rääkyvästä, 2 minuuttia sitten maailmaan työntyneestä sikiöstä. Anna hänen kasvaa ja näyttää sinulle itse mitä hän rakastaa ja millainen sielu hän on. Prinsessaa toistelevat vanhemmat eivät tarkoita mitään pahaa, eivät tietenkään tarkoita, mutta sillä on vaikutus jos ensimmäisestä sekunnista lähtien nimittelet muovautuvaa ihmistä äärimmäisen latautuneilla ja sukupuolittuneilla määreillä ja estät tyttöä kiipeämästä puuhun koska "prinsessat eivät kiipeä puuhun". Silloin käytännössä rakennat ahtaan kehän jonka sisällä lapsi voi kasvaa. Älä tee niin. Ihmisen pitää saada hengittää.

Oliko vielä muuta? Ei kai. Tänään oli ihan kiva päivä.

Epärehellisyydestä

Tää on muuten hyvä kolumni. (Maria Pettersson kirjoittaa siitä, miten keskiverto hommaforumilainen näyttää vastustavan eläinten, homojen tai naisten kaltoinkohtelua yleensä vain siinä tapauksessa, että kaltoinkohtelija on muslimi; puolustaa siis sorrettuja vain silloin kun sorrettujen puolustamista voi käyttää lyömäaseena muslimeja kohti.)

Olen usein ajatellut näitä juttuja. En tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Itse asiassa kirjoitin tästä 2-3 viikkoa sitten merkinnän, mutta jostain syystä jätin sen julkaisematta. (Mistä lähtien olen jättänyt näitä merkintöjä julkaisematta? Ja miksi?)

Joka tapauksessa tuntuu hyvältä katsella kun arvoiltaan perussuomalainen henkilö x alkaa yhtäkkiä avoimesti ja kiihkeästi puolustaa esim. eläinten oikeuksia. Se tuntuu ihan oikeasti hyvältä ja tulee tunne, että ehkä ihmisiin todella on syytä uskoa. Ehkä kaikki me pyrimme hyvään. Ehkä kaikilla on sydän.

Toisaalta se tuntuu epämiellyttävältä. Samalla olen nimittäin tuskallisen tietoinen siitä että tällaista tapahtuu vain silloin kun pahantekijöinä ovat muslimit. On vaikea uskoa paskan vertaa puhujan rehellisyyteen, kun on katkerasti huomannut että kaikissa muissa tapauksissa, KAIKISSA MUISSA TAPAUKSISSA, henkilö x asennoituu eläinten oikeuksia vastaan. Halal-teurastusmenetelmistä puhuessaan x käyttää sellaisia sanoja kuin "kärsimys", "julmuus" ja "oikeudet" ja näyttää oikeasti sydämessään tajuavan mistä jutussa on kysymys, mutta heti kun aletaan puhua vaikka kotimaisesta turkisteollisuudesta, kärsimys ja oikeudet lakkaavat merkitsemästä mitään. Silloin niitä ei voi enää käyttää mitenkään.

Tai siis voi vittu, tietysti on päivänselvää että ainut syy että nyt puolustat eläimiä on se että siitä saat helposti sulavan syyn vastustaa ählämejä. Viisautesi ja myötätuntosi on feikkiä, jos ne toimivat vain perusteena vihamielisyydellesi. Sydämessäsi et välitä.

Äärihartaat muslimit ovat oman maailmansa arvokonservatiiveja. Jos he olisivat syntyneet suomalaisiksi, he olisivat Suomen arvokonservatiiveja. Sekä harras muslimi että perussuomalaisesti suuntautunut suomalainen vastustavat oikeuksia, joita ei vielä ole yleisesti ympäröivässä yhteiskunnassa annettu, ja eettistä kehitystä, jota ei vielä ole tehty.

(Tää ei varsinaisesti ole kannanotto sellaisiin aiheisiin kuin islam ja hommaforum. En ole toistaiseksi opiskellut aihetta tarpeeksi osatakseni antaa siitä varmaa mielipidettä; on vittumaista ja uuvuttavaa kun ihmiset heittävät varmoja mielipiteitä asioista, joista eivät tiedä mitään, ja tutkimusten mukaan he tekevät niin koko ajan.
En ole vielä saanut syitä pitää islamia aitona uhkana länsimaiselle sivistykselle, varsinkaan siksi etten kykene havaitsemaan länsimaalaisissa juuri minkäänlaista sivistystä, mutta syy tälle saattaa olla se etten yksinkertaisesti tiedä islamista, maahanmuutosta ja maailman rakenteesta tarpeeksi. Olisi väärin asennoitua niin, ettei mikään informaatio edes teoriassa voisi kääntää minua vastustamaan muslimien maahanmuuttoa. Älyllinen rehellisyys, se on niinku mun juttu.
Tietty prosentti hommaforumilaisista on ihan aitoja rasisteja ja höyrypäitä, mutta tarvitsen faktoja sanoakseni edustavatko he kymmentä vai yhdeksääkymmentäyhdeksää prosenttia kirjoittajista. Tietty osa ihmisistä on rasisteja ja höyrypäitä, ja on outo ajatus, ettei heidän prosentuaalinen osuutensa olisi hommaforumilla korkeampi kuin kansassa keskimäärin. Jos olisin rasistinen höyrypää, hommaforum olisi luonnollinen paikka mennä. Tämä vastaavasti ei tarkoita, että kaikki jotka sinne menevät menisivät sinne siksi että ovat rasistisia höyrypäitä. Olen törmännyt liian moneen fiksuun yksittäistapaukseen.
Mun pitäisi jutella jollekulle, jonka motiivina vastustaa maahanmuuttoa EIVÄT ole alitajuiset rodulliset ennakkoluulot vaan rationaaliset ja humaanit faktat. Jos siis ylipäätään juttelisin ihmisille.
Miksi vielä kirjoitan tätä? On niin paljon tehtävää.)

Miley Curys

Kuuntelin radiota. Tässä havaintoja: Stellan laulajan ja Anastacian äänissä on joku sellainen heikkouden ja vahvuuden yhdistelmä, joka yleensä saa mut tykkäämään asioista. Heikkouden ja vahvuuden yhdistelmä. Sitä etsin ihmisissä.

Sitten on myös laulajia joiden ääni ei yksinkertaisesti tunnu mussa missään. Esim. Jenni Vartiainen. Mahdoton sanoa miksi.

Inhimillinen älykkyys esiintyy alhaisimmillaan n. 13-vuotiaassa hiphopia kuuntelevassa varhaisteinipojassa.

Varmasti on poikkeuksia.

Kirjoitin äsken paljon sisällökkäämmän merkinnän mutten jaksakaan julkaista sitä. Julkaisen sen myöhemmin.

Oudoin tarina jonka aion kirjoittaa: oma elämäni.

Makasin äsken lattialla ja tajusin tämän (taas).

Jos käy niin että kirjani ovatkin ihan paskoja, aina on tää elämäjuttu. Tarkoitan että siitä tulee hyvä tarina. Ehkä paras tarina jonka tiedän. Mutta luulisin että nää kirjatkin tulee olemaan ihan jees.

Work

Nostelin painoja peilin edessä ilman paitaa. Se oli vitsi.

Sitten katsoin musiikkivideoita The Voicelta. Kun Isac Elliot kasvaa isoksi, hän tulee näyttämään aika täydellisesti PistePisteeltä. Heillä on samat kasvonpiirteet.

PistePiste pienenä.

Isac Elliot isona.

Niin, syvällisten juttujen lisäksi tämä blogi tarjoaa myös tällaista.

Sitten katsoin dokumentin nimeltä Hilton!, joka kertoo karmeassa lähiöhelvetissä asuvista syrjäytyneistä nuorista. Se oli pelottavaa, koska olen vain parin väärin valitun askelen päässä Hiltonin nuorten elämäntilanteesta. En opiskele, en käy töissä ja huomasin dokumenttia katsoessani istuvani samalla tavalla kuin Hiltonin päähenkilöt. Kun katsoin heidän tuskaisia ilmeitään, tiesin täsmälleen miltä heistä tuntui.

Se ero tässä on että mulla on Suunnitelma. Minun on oltava pohjalla nyt, jotta voisin myöhemmin elää sitä elämää minkä haluan ja tehdä niitä asioita joita haluan. Jos haluan saada unelmani kiinni, mun on omistauduttava niille kokonaisvaltaisesti, vaikka se tarkoittaisikin sitä että muutama vuosi on vietettävä pimeissä huoneissa.

Mielelläni kyllä jakaisin vaikka mainoksia tai siivoaisin hautausmaata tai jotain tässä samalla. Ei olisi niska koko ajan niin kipeä tästä helvetin istumisesta. Yritin kyllä kerran päästä jakamaan mainoksia ja niin edelleen; en saanut mitään vastausta mistään, joten annoin olla. Jos jakaisin mainoksia, kävisin ne muutenkin ensiksi läpi ja heittäisin valheet suoraan paperinkeräykseen.