Marilyn suuteli minua

Marilyn suuteli minua lukee Coca-Cola-mainoksissa Helsingin bussipysäkeillä. Niissä Marilyn Monroe juo kokista poissaolevan ja surullisen näköisenä.

Tässä yhtenä yönä päätimme tehdä jotain muuta kuin istua baarissa. Baarissa istuminen on lopulta kyllästyttävää ja ankeaa ja siitä tulee maha kipeäksi. Tennispalatsissa alkoi kello 23.45 suomalainen elokuva jonka nimi oli "Toiset tytöt". Tykkäsimme siitä kaikki. Nyt-liitteen kriitikko kirjoitti että se oli suunnilleen hirveintä ja loukkaavinta paskaa mitä hän on ikinä nähnyt. Veikkaan että kyse oli vähintään osittain siitä että kriitikolla oli muutenkin huono päivä ja siksi kaikki näytti pahalta. (Sellaiseen "kaikki on uskomattoman kauheaa tänään" -fiilikseen pystyn samastumaan vahvasti.) "Toiset tytöt" oli ehkä ainoita kiinnostavia suomalaisia elokuvia mitä olen nähnyt pitkään aikaan, muun muassa siksi että se perustuu oikeiden ihmisten tarinoihin ja pystyimme yhdistelemään johtolankoja.

Sitten meitsi vietiin "dyykkaamaan" ekaa kertaa.

Tässä minä "dyykkaan" ekaa kertaa. Kuva toimii samalla mainoksena Dressmannin huonosti istuvien puvuntakkien tämän kevään kokoelmalle. Aurinkolasit totta kai näyttävät aivan oikeilta, mutta tässä piileekin yllätys: todellisuudessa minä tein ne Paintilla. Anteeksi muuten kun olen nykyään lähes naamallinen ihminen. Nyt et voi enää kuvitella että tätä kirjoittaa kuuma ja kohtalokas River Phoenix ja kaikki on paljon vähemmän seksikästä.

Sitten kävelimme öisessä Kalliossa. Sitten tanssimme ja painimme ja muutenkin bailasimme huhhuh pimeällä ullakolla ja minä kerroin kummitusjutun, jonka kerron pimeissä paikoissa aina kun ihmiset vain suostuvat kuuntelemaan. "Mies oli lähtenyt metsään vaeltamaan. Alkoi tulla pimeä ja mies tajusi ettei ehtisi yöksi ulos metsästä. Onneksi mies löysi pienen mökin, jonka ovi oli jäänyt auki. Mökissä ei ollut ketään ja mies päätti nukkua mökissä ja jättää kiitosviestin aamulla pöydälle..."

Me on viime kuukausina uinut näihin teksteihin. Ennen kaikki oli vain minä, koska muita ei vielä ollut. Nyt olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa jotkin hetket tuntuvat melkein elämältä ja rakkaudelta.

On myös ihmisiä, jotka käytännön syyt kuten maantiede ja aika pitävät kaukana mutta joita rakastan silti. Muutaman kerran tapaamasi ihmisen rakastaminen kuulostaa liioittelulta ja varmaan onkin, mutta meillä ei ole paljon aikaa ja mihin muuhun sen voisi paremmin käyttää kun ihmisten ja asioiden idioottimaiseen rakastamiseen? Tai ehkä meillä on paljon aikaa, en tiedä, tämä on ensimmäinen kierrokseni elämässä enkä tiedä meneekö tämä nopeasti.

Haluaisin olla välittämättä kaikenlaisista epämiellyttävistä ohimenevistä kulttuuri-ilmiöistä ja keskittyä elämään siinä pienessä kaistaleessa tätä aikaa, jolla on merkitystä ihmisille sittenkin kun tästä kaikesta on kulunut 90 vuotta. Nyt on 1925, suurin osa tästä kaikesta tulee katoamaan todella nopeasti.

Toistaiseksi en tiedä miten lakata vihaamasta, mutta arvelen että se loppuu heti kun lakkaat pelkäämästä. Toistaiseksi en tiedä miten lakata pelkäämästä.

Täydellinen eristäytyneisyyteni maailmasta oli ilmeisesti pelkkä välivaihe. Ja tämä on välivaihe ennen jotain muuta. Seuraavassa luvussa minä olen kansainvälisesti menestynein kirjailija Suomen historiassa.

Veikkaan että kirja numero 2 tulee olemaan iso juttu. Käytin siihen jo pari vuotta, mutta siitä ei vielä silloin tullutkaan mitään, ja nyt tiedän että tulen kirjoittamaan sen myöhemmin kokonaan uudestaan. Joo, siitä voisi tulla iso juttu. Se voisi myydä kolme miljoonaa kappaletta tai jotain. Tämä oli varovainen arvioni. Älkää unohtako tätä. Haluan päästä sanomaan että "minähän sanoin". Joskus pari päivää sitten TV:stä tuli Titanic. En ollut ennen nähnyt sitä, mutta nyt olen nähnyt sen ja täten olen melkein normaali ihminen. Se oli ihan ok. En itkenyt. Minulla on silti sydän. Minun kirjani numero 2 on vähän niin kuin Titanic paitsi että minun tarinassani Jack ja Rose tahtoivat kuolla. Se on maailman kovin juttu ja siinäkin on Marilyn.