Kevin Spacey

Tämä on onnellisinta mitä minulle on tapahtunut pitkään, pitkään aikaan.

Noin kuukausi sitten katsoin elokuvan American Beauty. Halusin nähdä sen muun muassa siksi, että noin viisi vuotta sitten vietin yhden käsittämättömän yön vieraassa kaupungissa erään upealla tavalla häiriintyneen tytön kanssa, jonka mielestä American Beauty oli mahtava. Hän olisi halunnut näyttää elokuvan minulle silloin, mutta sinä yönä olin levoton ja pahoinvoiva enkä halunnut olla sisällä.

Joka tapauksessa, noin kuukausi sitten katsoin siis elokuvan American Beauty.

Nyt, muutama yö sitten saavuin Tampereelle ja satuin näkemään naamani vessan peilin heijastuksesta. Katsoin naamaani ja ajattelin: "Hei! Sehän on kiimainen perheenisä American Beautysta."

Minä.

Tuijotin sitten naamaani erilaisilta heijastavilta pinnoilta koko yön ja yritin hahmottaa, mikä naamassani saa minut näyttämään Kevin Spaceyltä. Vastausta oli vaikea löytää, mutta lopulta päädyin lopputulokseen, että kyse on silmistä, silmien alueesta tai turralla tavalla vittuuntuneesta tuijotuksesta. En tiedä mitä muuta se voisi olla. Naamani on siksi vähän niin kuin suloinen, virtaviivainen versio Kevin Spaceyn naamasta.

Seuraavana päivänä unohdin tarkoituksella koko asian, koska yleensä kun pidän itseäni jonkun näköisenä, kyse on omista harhoistani ja se on kyllästyttävää.

Tänään palasin Helsinkiin. Istuin sohvalla ja katselin kamerassa olevia kuvia itsestäni ja naureskelin tyytyväisesti. Äitini kysyi mille naureskelin. Kerroin naureskelevani sille, kuinka näytän eräältä keski-ikäiseltä näyttelijältä. Kieltäydyin kertomasta, ketä tarkoitin, mutta vietin hetken selostaen, kuinka hämmentävää on yhtäkkiä kuvitella näyttävänsä joltakulta toiselta.

Äitini halusi tietää ketä tarkoitin. "Okei", sanoin, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, äitini sanoi: "Kevin Spacey." Tuijotin häntä häkeltyneenä. Se oli epätodellista. Hän oli kuulemma ajatellut Kevin Spaceyta koko ajan kun olin puhunut.

Kyse ei siis voi olla vain henkilökohtaisista harhoistani. En silti edelleenkään osaa sanoa, mikä osa naamassani näyttää Kevin Spaceyltä.

Tämä on joka tapauksessa upeaa. Aah. Ei siksi että Kevin Spaceyltä näyttäminen olisi itseisarvoisesti hienoa; Kevin Spacey ei tietääkseni ole mikään tunnettu kauneuskuningatar, enkä koe Kevin Spaceytä jonain ihanteellisena ihmisyyden mittapuuna. Henkinen suhteeni Kevin Spaceyyn on täysin olematon.

Tämä on upeaa siksi että viimeinkin voin asettaa naamani sopivalle paikalle naamojen uljaassa joukossa. Viimeinkin osaan asennoitua naamaani jotenkin. Tähän mennessä en ole jotenkin saanut selvää kasvonpiirteistäni.

Naamani on viimein tullut kotiin.

So cold! Let me in-a-your window.

Hei sinä siellä! Jos olet juuri nyt Tampereella, haluatko tavata minut? Nyt heti? Kadulla? Olen kiinnostava, kannattaa tulla! Oikeasti! Usko minua, sinulla ei ole mitään parempaa tekemistä. t. scandinavianhunk94

Nukahdin tänään päivällä. Heräsin myöhään illalla. Lähdin ulos ja etsin ravintolaa, joka olisi vielä auki. Löysin sellaisen. En ole varmaan koskaan näyttänyt niin rumalta ja epäsiistiltä ja autistisen tyylitajuttomalta (toki olemassa on varmasti myös hyvin tyylitajuisia autisteja), mutta ravintolassa oli tarjoilijatyttö, joka katsoi minua kuin olisi oikeasti pitänyt minusta. Se oli niin kammottavaa että menetin ruokahaluni. Hän toi minulle annokseni ja minä aloin syödä konemaisesti, ja hän kävi kysymässä "Maistuuko?" mihin vastasin tuijottamalla häntä kauhistuneena ja sanomalla: "Joo."

Pakottauduin syömään annokseni ja tarjoilijatyttö palasi ja katsoi minua taas niin kuin olisi oikeasti pitänyt minusta. Hän antoi minulle kynän, jolla allekirjoittaa kuitti. Ennen kuin hän ojensi kynän, hän painoi sen pään esiin painamalla toisen pään reiteään vasten. Allekirjoitin kuitin nimellä "Gsdfdfjshdf". Tarjoilijatyttö hymyili hiljaisella tavalla, kiitti ja sanoi jotain hurmaavaa ja hauskaa, mihin vastasin näin: "Hsfs-joo-ehefs." Sitten poistuin takaisin viileään iltaan ja pyörittelin päätäni edestakaisin.

Toisaalta tuntuu että olen menettänyt normaalin kyvyn hävetä. Yhä useammin löydän itseni tilanteesta, jossa teoriassa tiedän että tämän PITÄISI olla noloa, mutta käytännössä en TUNNE mitään muuta kuin riemua. Tänään tanssin ja hyppelin ympäri aurinkoista Tamperetta. Olen aika varma että ohikulkijat pitivät (ja pitävät) minua hulluna, varsinkin kun lauloin Kate Bushia samalla, mutta jotenkin se vain ei haittaa, yhtään, at all, inte alls.

It's me, Cathy, I've come home.

 

Seksikäs esitys.

Olen Tampereella. Mulla on kaikenlaista sanottavaa, mutten aio sanoa mitään. Moi!

Sinä joka luet tätä: jos sinulle on jäänyt kuva, että jotenkin työnnän sinua pois, niin voin vakuuttaa että olet käsittänyt väärin. En työnnä ketään pois, olen vain epämääräinen. Haluan että palaat. Haluan että jäät.

En tiedä mitä teen. Mutta tiedän mitä on tehtävä. Aion piakkoin jättäytyä tauolle kaikesta bloggaamisesta. En tiedä muistaako kukaan, mutta uhkasin kirjoittaa kirjani loppuun vappuun mennessä. Se ei tule onnistumaan, sillä tuhlasin juuri 3 viikkoa tekemällä kaikenlaista paskaa mitä äitini halusi minun tekevän ja pääsen vasta nyt hyppäämään takaisin kilpa-autoon. Haluan silti saavuttaa maalin ennen kuin kesä alkaa.

Tämä bloggaaminen on kirjoittamisesta puhumista. Todellisuudessa pitäisi kirjoittaa.

Tiedän jo tarkalleen millaisen promovideon aion tehdä kirjalleni. Se tulee olemaan seuraavanlainen: Kate Bushin Wuthering Heights soi ja minä tanssin yksin ympäri Helsinkiä ja ahdistelen vastaantulijoita. Ette tiedäkään kuinka kunnianhimoinen olen.

Vastoin universumin lakeja huomaan pitäväni Jari Sarasvuosta. Tykkään siitä intensiivisestä jonkin suuren ja epämääräisen tavoittelusta. Mitä nolompaa, sen parempi. Parasta on, etten osaa sanoa onko Jari Sarasvuo vilpitön vai vain taitava näyttelemään vilpitöntä.

Muista: kaikki saattaa olla huijausta.

Kävelen valoa kohti. Itsetuhoisesta pimeydestä irti pysytteleminen on osoittautunut saatanallisen vaivalloiseksi, mutta aion onnistua, because I'm worth it.

"Mulla on kaikenlaista sanottavaa, mutten aio sanoa mitään." Huomaat kenties, että valehtelen koko ajan.

Chinaski

Lähdin ajelemaan busseilla ja päädyin spontaanisti juopottelemaan yksin Kalliossa. Tajusin olevani biseksuaali ja näin yhden tyypin, jonka kanssa olin satoja miljoonia vuosia sitten hetken aikaa samassa lukiossa. En usko että hän tunnisti minua. Jostain syystä ajattelin koko ajan Bukowskia ja James Deania; jostain syystä kaipasin nimenomaan heitä hengaamaan kanssani. Ei voi olla totta, että siitä että James Dean on viimeksi ollut olemassa tulee kohta 60 vuotta.

Yhdessä baarissa ei ollut ketään muita kuin minä ja yksinäinen afrikkalainen mies ja yksinäinen aasialainen työntekijä, joka lauloi varmaan puoli tuntia putkeen "I tried so hard, and got so far... But in the end, in doesn't even matter..." Luin iltalehdestä juttua neljännestä Stieg Larsson -kirjasta. Minä voisin kirjoittaa sen. Siitä tulisi huomattavasti parempi kuin kolmesta ensimmäisestä. Arvelen sisäistäneeni Lisbeth Salanderin aika hyvin. (Lisbeth Salander on ainut syy miksi S. Larssonin kirjoja on myyty 75 000 000 [75 000 000] kappaletta.)

Humaltuneista ihmisistä on varmaan kaikkein helpoin selvittää, millaista ihmisyys puhtaimmillaan on. Valheet ja naamiot ja pelot ovat hellittäneet otteensa. Istuskelin yksikseni baarien nurkissa ja kuuntelin kun muut kädelliset kommunikoivat keskenään. Kaikki on niin alkeellista. "Toi varasti mun kaljan!" "Bgghöö..." "Ootsä nyt iso mies vai kun varastit mun kaljan?" "Höö..." "Ootsä iso mies nyt vai? Toi varasti mun kaljan!" "Brrgghhhh..."

Suosikkini keskusteluista meni näin:
"Niin, se on aina ollut viehättynyt eksoottisista naisista, koska se on ite puoliks kreikkalainen. Se on puoliverinen."
"Half-blood... Mudblood... Hermi-oooone..."
"Mitä?"

Jos haluaa saavuttaa vaihtoehtoisen tavan hahmottaa ympäröivää maailmankaikkeutta, tarvitsee vain juoda kaljaa.

Jännittävää. Huhtikuu tuli kuukauden etuajassa. Eilen oli vielä huhtikuu. Tänä yönä kaikki muuttui. Tämän yön vietin ikkunan vieressä ja seurasin sivusilmällä miten helmikuu satoi takaisin Helsinkiin.

Selvä. Kaikki käy mulle. Juuri nyt en jaksa kaivata mitään mitä ei ole.