Beethoven elää

Anna rahaa paskoille katusoittajille. Anna rahaa niille, jotka eivät osaa mitään. Anna rahaa niille, jotka vain istuvat ja tärisevät. He tarvitsevat sinua eniten.

En "ymmärrä" klassisesta musiikista mitään, mutta tämä ei estä minua kuuntelemasta klassista musiikkia. Jonkinasteinen ymmärtäminen on kyl aina plussaa.

Sivun katselut eilen: 230. Jesus! Jos pysähdyt tällä pysäkillä, pyydän että sanot jotain. Ihan mitä tahansa. Muuten olet aavemainen ja hermostuttava.

Nyt tää näyttää siltä kuin puhuisin "Jesukselle". En puhu Jesukselle vaan sinulle, joka luet näitä sanoja. Jesuksellekin siinä tapauksessa että sinä olet Jesus.

Sitten tärkeää informaatiota:

Luin jutun, jonka mukaan kissat eivät ole itsenäisiä ja omanarvontuntoisia. Kyse on ihmisten väärinkäsityksestä. Todellisuudessa useimmat kissat ovat vain hämmentyneitä ja säikkyjä eivätkä osaa ilmaista kiintymystä yhtä selkeästi kuin koirat.

Monet psykopaatit vihaavat kissoja, koska toisin kuin koiria, niitä on vaikea saada alistumaan ja palvelemaan ja nuolemaan ihmisen persettä. Psykopaatille kissa on jonkinlainen kilpailija, mutta eivät kissat ole mitään psykopaatteja, ainoastaan autistisia.


Missä olisi nuori kirjoittaja, joka kirjoittaisi nuoruuden pakahduttavista ja niljaisista ja jännittävistä ja raastavista puolista niin että jutun voisi ymmärtää kuka tahansa ilman jonkinlaista korkeakulttuurista osaamista?

Missä olisi nuori kirjoittaja, joka osaisi kirjoittaa tästä kaikesta tarinan, joka oikeasti tuntuisi joltain?

Missä? Paras kai lakata huhuilemasta ja yrittää hoitaa tää homma itse.

Nykynuorten aivokuolema

^ Bongasin tämän ja nauroin jostain syystä varmaan 20 sekuntia.
  
Aiheeseen:

Uutisten mukaan suomalaisista peruskoululaisista on tullut entistä huomattavasti tyhmempiä viimeisten 10 vuoden kuluessa. Suomalaiset peruskoululaiset, varsinkin pojat, ovat kuulemma menettäneet päättelykykynsä, luetunymmärtämistaitonsa ja kyvyn matemaattiseen päättelyyn. On tapahtunut jonkinlainen aivokuolema.

En osaa ottaa tätä uutista vakavasti.

Juttujen mukaan suomalaisnuorten kyvyt ovat "romahtaneet" tai "pudonneet dramaattisesti" kaikilla älyllisillä alueilla, mutta jotenkin en vain pysty uskomaan että mitään merkittävää muutosta entiseen olisi tapahtunut, varsinkaan kun uutisessa ei eritellä yksityiskohtaisemmin mitä romahtamisella tarkoitetaan. Suurin osa nuorista ja ylipäätään suurin osa ihmisistä on aina ollut tyhmiä. Huomasin n. 11-vuotiaana olevani lähes kaikilla kognitiivisilla alueilla parempi kuin useimmat aikuiset, joten omasta näkökulmastani ihmisten epä-älykkyys ei ole mikään uutinen. Se, että testitulokset ovat huonontuneet, kertoo lähinnä siitä että se joukko nuoria, joka on aina ennenkin ollut "tyhmä", on menettänyt motivaationsa todistella testeissä toisin.

Reilu vuosi sitten uutisoitiin, että nykynuoret eivät lue kirjoja ja että lukeminen on uhattuna ja niin edelleen. Uutisen sisältö tiivistettynä:

Tutkimuksen mukaan viidennes suomalaisnuorista ei lue kirjoja juuri koskaan. Tunnetuimmat kirjallisuuden klassikkotarinat ovat 13-30-vuotiaiden mielestä elokuvinakin tunnetut Taru Sormusten Herrasta ja Harry Potter.

Viidennes suomalaisnuorista ei lue kirjoja! Apua! Usein nuorista uutisoitaessa käytetään dramaattisia sanoja, vaikka mitään draamaa ei ole.

Jos lukeminen oikeasti halutaan kitkeä nuorisosta, tässä kaksi tehokkainta keinoa:

1. Hoetaan että "Nuoret Eivät Lue" tai että "Pojat Eivät Lue" niin monta kertaa että syytetyt alkavat itse uskoa väitteeseen, oppivat millaisia heidän Pitäisi Ryhmänsä Edustajina Olla ja alkavat toimia odotusten mukaisesti.

2. Pakotetaan lapset lukemaan koulussa kirjoja äidinkielentunneilla sanaluokkien opettelun lomassa. Tämä on kaikkein tehokkain keino tuhota ihmisen kiinnostus kirjallisuuteen.

Henkilökohtaisesti mun mielestä olisi ihan ok vaikka 90 % nuorista ei lukisi kirjoja "juuri koskaan"; itse kirjoitan nimenomaan niille jäljelle jääville kapinallisille; niille joilla ylipäätään on edellytykset ymmärtää mistä puhun.

10 kuukautta

Kuuntelin tätä viimeksi joskus tammikuussa. Eilen kuuntelin sen taas. Tammikuun tunnelma tuli takaisin.

Luin näitä mun viimeaikaisia merkintöjä. Olenpa ollut raivoisan poliittinen viime aikoina. Melkein joka merkintään liittyy jokin palava ja epätoivoinen kannanotto. Se on kausittaista. Joskus menee montakin viikkoa niin että vain hölisen absurdinhassusti (hih), sitten yhtäkkiä jokin tasapaino muuttuu ja aivoni alkavat keskittyä yhteiskunnan tai maapallon kokoisiin asioihin.

Ehkä voisin chillata ja pelleillä taas vähän aikaa? Ehkä. Kokeillaan:

Varmasti on ihmisiä joille epäsymmetriset kivekset ovat todellinen itsetunto-ongelma.

Hyvä alku. Joka tapauksessa joitain viikkoja sitten mulla oli kausi, jolloin ei tarvinnut oikeastaan keskittyä kuin James Deaniin naamaan ja Harriet Wheelerin ääneen ja silloin olemassaolo oli oikeastaan aika yksinkertaista ja kivaa. Haluan päästä siihen takaisin. Minun ei tarvitse ottaa kantaa kaikkeen. En tule pelastamaan ketään olemalla itse koko ajan jossain epätoivon persereiässä.

_______________________________

Oli hyvä alku päivälle lukea että Erkka Filander on voittanut Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Onnittelut ensinnäkin voitosta!

Onnittelut toiseksi siitä että Erkka Filander kertoo olevansa onnellinen. Itse en vielä tosiaankaan tiedä miten se tehdään. Kai siinä on olennainen ero mun ja Erkka Filanderin kirjoittamisessa. Mulla kirjoittaminen liittyy olennaisesti siihen faktaan että en (vielä) ole onnellinen; jos olisin onnellinen, en tiedä mitä sanottavaa mulla olisi.

Erkka Filanderissa on menneen maailman intellektuellin tuntua, jota arvostan suuresti. Jo se itsessään on kapinaa. Tää on hyvä juttu.

Yö

Mun takissa on ollut samat rumat ketsuppitahrat varmaan 6 kuukautta. Voisin milloin tahansa tehdä asialle jotain, mutten jaksa tai halua.

Kai mä oon ihan ok näköinen.

Väkivallasta

(Tässä taas vähän syvempää ja vakavamielisempää juttua. Jos ahdistuneet käsitykseni maailman tilasta eivät ole tähän mennessä innostaneet, en usko että tämäkään innostaa. Tee sen sijaan jotain kivaa.)

Eilen julkaistiin jälleen uutta materiaalia, jota suomalaiset aktivistit ovat kuvanneet suomalaisilta eläintiloilta. Katsoin niitä videopätkiä eilen ohjelmassa 45 minuuttia. Nyt katson dokumenttia nimeltä The Act of Killing ja se kertoo indonesialaisista miehistä, jotka kiduttivat ja tappoivat 60-luvulla satoja tuhansia ihmisiä sillä verukkeella että nämä olivat "kommunisteja". Vielä nykyään indonesialainen yhteiskunta näyttää hyväksyvän teot ja pitävän tappajia jonkinlaisina sankareina, tai jos ei sankareina niin ainakin sympaattisina velikultina. Hallitus on heidän puolellaan. Tappajia pidetään tarpeellisina "vapaina miehinä" ja julmuutta ja sadismia välttämättömänä osana yhteiskuntaa.

Dokumentin katsomisesta tulee pakokauhu. Tappajat ja ihmiset tappajien ympärillä näyttävät sinänsä olevan täysin tietoisia väkivallan vääryydestä, mutta perustelevat väkivaltaa käsittämättömillä, lapsellisilla tekosyillä ja yltyvät suorastaan juhlimaan sitä, luultavasti siksi että tämä tekee oman itsen kanssa elämisestä helpompaa.

Miksi tämän katsominen on niin pakokauhuista? Siksi että tässä on niin paljon tuttua. En pysty näkemään merkittävää eroa suomalaisten ja indonesialaisten välillä. Yhteiskuntien välinen ero on vain se, että käsite ihmisoikeuksista on täällä keksitty. Se on jo iso ja historiallisesti mullistava ponnistus, mutta moraalisessa kehityksessä vasta alkua. Olemme ymmärtäneet kärsimyksen merkityksen vasta niiden kohdalla, jotka näyttävät meiltä. Ihmisoikeudet olivat ensimmäinen iso askel, nyt pitäisi jatkaa kävelemistä.

Suomalainen katsoja kykenee myöntämään indonesialaisten vääryyksien kauheuden, koska ei itse ole niiden kanssa missään tekemisissä. Mutta jos hänen silmiensä eteen nostetaan sellaisia asioita kuin kotimainen lihateollisuus, hän muuttuu usein aivan samanlaiseksi irrationaaliseksi hölisijäksi kuin indonesialaiset. Länsimaiset ihmiset internetin keskustelupalstoilla perustelevat meidän rikoksiamme aivan samalla sielun pimeydellä.

Muistan lukeneeni Arman Alizadin haastattelun, jossa hän sanoi käytännössä että eläimiä pitääkin kohdella huonosti siksi että hänen synnyinmaassaan tapahtui ihmisoikeusrikkomuksia. Se on paitsi loogisesti absurdia, myös moraalisesti sietämättömän pimeää. Kaikilla kehittyneillä selkärankaisilla eläimillä kivun, pelon, ahdistuksen ja kauhun tuntemukset ovat biologisesti jokseenkin samanlaisia. Sian kokemusmaailma muistuttaa monessa mielessä olennaisesti pienen ihmislapsen kokemusmaailmaa. Arman Alizad osaa puhua ihmisoikeuksista, koska koko muukin yhteiskunta puhuu niistä, mutta niitä, joille arvoa ei vielä ole annettu, hän on valmis sortamaan koska koko muukin yhteiskunta tekee niin.

Ne, jotka tekevät väkivaltaa, ja ne, jotka kieltäytyvät puuttumasta väkivaltaan, perustelevat toimintaansa lähes poikkeuksetta sillä että väkivalta on osa ihmisyyttä. Tällaisia me vain olemme, se on luonnollista, ei voi mitään. Tämä ei kuitenkaan ole totuus. Ihminen on menestynyt lajina nimenomaan solidaarisen, lempeän ja vahvasti myötätuntoisen perusluonteensa ansiosta. Ihmiset ovat eläneet tiiviissä yhteisöissä, joissa toista on aina autettu, ruoka jaettu ja kärsivää lohdutettu. Nykymuotoinen yhteiskunta on meille sikäli luonnoton elinympäristö, että täällä on tapana kuvitella ihmisen perusluonteeltaan olevan "kapitalistisen itsekäs". Ihmisen kehityshistorian perusteella tämä ei todellakaan pidä vittuakaan paikkaansa.

Luonnonvaraiset ihmiset tarvitsivat myös pimeän puolen. Myötätunto oli kyettävä painamaan pois päältä metsästettäessä tai muita heimoja vastaan taistellessa. Nimenomaan tässä kehittyi ihmisen kyky hetkellisesti päättää, että jokin yksilö tai ryhmä ei tunne mitään. Jotta solidaarisen, lempeän ja myötätuntoisen perusluonteen saattoi hetkeksi kääntää pois häiritsemästä ja iskeä keihään vieraan lapsen läpi, oli uhrista kyettävä psykologisesti tekemään objekti jonka tuntemuksia ei ole syytä myötäelää.

Tässä tulee se iso ero: luonnonvaraisissa yhteisöissä tällaiset off-käännöt olivat vain väliaikaisia. Kun saalista oli saatu tai vihollinen päihitetty, voitiin pyytää anteeksi jumalilta ja siirtyä takaisin lempeään elämään ystävällisenä, perhekeskeisenä kädellisenä. Nykymuotoisissa, jättikokoisissa yhteiskunnissa tapahtuu helposti sellaisia vääristymiä, että pilkkopimeä off-tila ei ainoastaan käväise ihmisessä, vaan voi juuttua pysyväksi, hallitsevaksi yhteiskunnalliseksi järjestykseksi. Kapitalismin periaatteilla toimiva tehoeläinteollisuus ja tavallisten ihmisten suhde siihen, tai indonesialainen kansanmurha ja murhaajia sankareina juhliva kansa ovat tästä ahdistavia esimerkkejä.

Olen aikaisemmin nähnyt monta dokumenttia eläinteollisuudesta, ja vielä yksi yhteneväisyys jonka panin merkille: sekä indonesialainen joukkomurhaaja että modernin teurastamon työntekijä kertovat näkevänsä painajaisia, joissa uhri tulee heidän luokseen.

Ihminen ei ole paha.