Tai kyllä se voi olla kivaa, jos teen sen omilla ehdoillani. Silloin se voi olla orgastista ja saatan nauraa maanisen riemun vallassa hakatessani näppäimistöä (tällaista tapahtuu). Mutta jos kyse on siitä että vituttaa vain niin helvetisti esim. joku trollivyöry eläinoikeusjärjestön Facebook-seinällä, niin silloin se on helvettiä. Kaikkein tärkeimpiin asioihin syventyminen on helvettiä, sillä niistä kirjoittaakseen on ensin kohdattava ihmisyyden rumat ja typerät puolet.
Kohdattava ne paitsi trolleissa myös itsessään.
Haluaisin oppia käyttäytymään asiallisesti ja herrasmiesmäisen uljaasti silloinkin kun kaikki ympärillä kahlaavat ihmispsyyken paskassa. Jos en sortuisi suurimpien idioottien tasolle ja muuttuisi turhautuneeksi, ylimieliseksi kusipääksi, voisin jopa nostaa ne suurimmat idiootit mukanani ylemmäs ja hedelmällinen keskustelu heidän kanssaan olisi mahdollista.
Mutta ei. Muutun ylimieliseksi kusipääksi, aina.
Mitä hyötyä siitä on? Kenen asenteeseen vaikutan tällä? Mitä vitun aktivismia on vittuilu?
Jos en kunnioita vastapuolta, miksi ihmeessä hän kuuntelisi minua?
Miksi otan jokaisen kohtaamani ääliön niin tosissani?
Miksen suhtaudu jokaiseen kohtaamaani ei-ääliöön samanlaisella kiihkeydellä?
Miksi käyttäydyn irrationaalisesti?
Ihmisyyden rumat ja typerät puolet. Tuskin tulen koskaan olemaan niistä täysin vapaa.
Kirjoittakaa hautakiveeni: At least I tried
Tarkoittaako tämä ^ pikemminkin "älä yritä, ei siitä kuitenkaan tuu mitään" vai "älä vain yritä! vaan ryhdy toimeen ja tee se! roaarrgh!!!!"
