Internet ja pitäisikö sitä pelätä

Kirjoitin tänne vähän aikaa sitten pitkän merkinnän aiheesta internet. Se oli hieno teksti, mutten enää tiedä olenko samaa mieltä sen sisällön kanssa, joten en julkaise sitä ikinä. Yritän nyt uudestaan.

Internet on aihe, jota olen ajatellut satoja tunteja viime aikoina. Ajattelen sitä, koska pelkään sitä. Yritän ratkaista onko pelkoni perusteltua vai järjetöntä.

On joka tapauksessa välttämätöntä, että edes jotkut pelkäävät. Se, että internet on yhtäkkiä läsnä kaikkialla, on valtava muutos, joka vie väistämättä tilaa kaikilta muilta inhimillisen elämän alueilta. Internet ei välttämättä ole ollenkaan paha asia, mutta se saattaa, ehkä, EHKÄ, olla paha asia, ja annamme sen nielaista itsemme ennen kuin edes tiedämme kunnolla mitä se tekee meille. Tällainen sokeus pätee kaikkein suurimpiin ongelmiin lopulta aina. Ihmisten on helppo havaita pienet ongelmat ja huolestua niistä, koska niiden varjot on helppo erottaa. Kaikkein suurimmat, kokonaisten yhteiskuntien kokoiset ongelmat ovat niin suuria, että yksinkertaisesti totut siihen että on yö.

Kohtuullisesti käytettynä internet on varmasti ok. Mutta entä jos ihmiset ovat internetissä käytännössä koko ajan? Pitää ottaa huomioon, että älypuhelimet eivät ole olemassa siksi että niitä palavasti tarvittaisiin, vaan yksinkertaisesti siksi että tajuttiin että niitä osattaisiin tehdä, ja sitten tehtiin. Sitten joku osasi markkinoida ne ihmisille oikein. On mukavaa kun voi tarkistaa bussiaikataulut baarista käsin, mutta se on nimenomaan mukavaa, ei tärkeää tai välttämätöntä. Internetin läsnäolo joka paikassa ei tee elämästä onnellisempaa, se ei perustu mihinkään tarpeeseen, se perustuu siihen että primitiiviset apina-aivomme nauttivat tietynlaisesta stimulaatiosta. On ihan mahdollista, ettei tällainen kollektiivinen addiktio ole lopulta mitenkään vaarallista; ihmiset ovat arkielämässään muutenkin riippuvaisia lukuisista asioista ja se on usein ihan harmitonta. Mutta entä jos se on vaarallista? Entä jos? Jos?

Tosimaailma ei addiktoi samanlaisella nopeasti aivoja palkitsevalla tavalla kuin internet, mutta eikö tosimaailma anna lopulta inhimillisesti ihan helvetin paljon enemmän? En tiedä. En edes tiedä miten tosimaailma määritellään. Mutta minusta tuntuu, että ihmisyyteen liittyy lähtökohtaisesti tiettyjä vastenmielisiä juttuja, sellaisia kuin pinnallisuus ja epäaitous ja vihamielisyys, ja että internet mahdollistaa noiden juttujen moninkertaistumisen.

Pelkoni ydin on siinä faktassa, että ihmiseläin ei pärjää kovin hyvin informaatiotulvassa. Se on meille vieras ja hankala ympäristö. Jos ihmisiä informoidaan ja viihdytetään joka. puolelta. koko. ajan, useimmat ylikuormittuvat. Kun ihminen ylikuormittuu, hänestä tulee impulsiivinen, aggressiivinen, hermostunut ja aika tyhmä. Internet ruokkii mustavalkoista, huonoa, liian nopeaa ajattelua. Se on vaarallista, koska lähes kaikki tärkeät asiat maailmassa ovat monimutkaisia ja vaativat paneutumista ja aikaa.

Tyhjyyden hetkillä on valtavaa arvoa. Sillä on valtavaa arvoa, että joskus ei tapahdu oikein mitään; katselet vain bussin ikkunasta ulos ja annat ajatusten virrata.

Tyhjyyden arvosta todistaa esim. meditaatio. Meditaatio on sitä, että vain istut hiljaa ja annat ajatusten tulla ja mennä eikä mitään tapahdu. Meditaation on todettu tekevän meistä parempia ihmisiä oikeastaan kaikilla kognitiivisilla ja emotionaalisilla alueilla; hiljaisuuden hetkillä tapahtuu ajattelua ja kasvua. Entä jos hiljaisuus menetetään kokonaan? Mitä sitten tapahtuu? Jääkö ihmisen henkinen kehitys kesken? Tuleeko meistä idiootteja?

Yhtenä osana elämää älypuhelin on hauska ja käytännöllinen, mutta entä jos siitä tulee tärkein osa ihmisen olemassaoloa? Entä jos kukaan ei enää osaa vain olla? Pelkään dystopiaa, jossa ihmiset ovat vaihtaneet ajattelemisen kokonaan älypuhelinten silittelyyn. Se ei ole väistämätöntä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sellainen mahdollisuus pelottaa minua ihan helvetisti. Entä jos niin tapahtuu? Kuka haluaa elää maailmassa, jossa ihmiset eivät ajattele? (Roistot, jotka hyötyvät siitä ettei kukaan ajattele?) Tai ehkä pienikin määrä hiljaisuutta riittää? Ehkä suurin osa kasvusta ei tapahdukaan hiljaisuudessa vaan ihmisen tehdessä jotain muuta, ja hiljaisuus vain täydentää sen? Ehkä? En tiedä. Ihminen tarvitsee sekä toimintaa että hiljaisuutta, mutta missä suhteessa? En tiedä.

Näitä teorioita syö lopulta ratkaisevasti yksi asia: arkitodellisuuteni on ristiriidassa niiden kanssa. Itse en koskaan hankkinut älypuhelinta, mutta miltei kaikki nykyään tuntemani ihmiset hankkivat, ja tunnen nykyään aika paljon ihmisiä. Kiinnostavaa on, että he ovat kaikkea muuta kuin pinnallisia, mustavalkoisia idiootteja. Tuntemani ihmiset ovat yleensä monessa suhteessa fiksumpia ja tarkkanäköisempiä kuin minä. He ovat viisaita ja viisastuvat koko ajan. He osaavat ajatella ja ajattelevat koko ajan syvemmin. Heillä on omat vaikeutensa ja tarinansa, ja se matka jota he tekevät niiden läpi on merkityksellistä ja kaunista. Suoraan sanottuna en voi kuvitella, että tuntemani ihmiset olisivat ilman älypuhelimiaan parempia tai huonompia kuin nyt. Älypuhelimella ei tavallaan ole mitään tekemistä asian kanssa. Se ei näytä vaikuttavan ystävieni ja tuttujeni ihmisyyteen, no, mitenkään. Siitä on lähinnä hyötyä ja iloa arkielämässä; se on aina mukana, mutta se ei kontrolloi tai määrää tai myrkytä mitään. En tiedä, käyttävätkö kaverini älypuhelimiaan "kohtuudella", mutta se vaikuttaa yhdentekevältä.

Tämän perusteella tekisikin mieli peruuttaa kaikki mitä sanoin. Sanoa että unohtakaa kaikki mitä aikaisemmin kirjoitin; pelottelin turhaan.

En tiedä. Mikäli onnistuin vakuuttamaan sinut noilla pelottavilla mietteillä internetistä ja ajattelun tulevaisuudesta, ja olet nyt samanlaisessa huolestuneessa tilassa kuin minä olen ollut usein viime kuukausina, niin ota huomioon että olen paitsi epämääräisen ahdistunut, myös älykäs ja kielellisesti lahjakas. Tämä nyt vain on tosiasia (lol). Älykkyydestä ja kielellisestä lahjakkuudesta on huomattu yksi kiehtova juttu: kun nämä asiat kasvavat, myös taipumus uskoa aivan hulluunkin hevonpaskaan kasvaa. Yksinkertaisesti: älykkäiden ihmisten valmius uskoa teorioihin jotka eivät ole totta on keskimäärin tavallista korkeampi, koska he ovat taitavia keksimään argumentteja ja vakuuttamaan itsensä (ja muut) siitä että asiat ovat tavalla x, vaikka asiat eivät olisi tavalla x. Älykäs ihminen voi helposti vakuuttaa itsensä siitä, että hänen ahdistuksensa johtuu internetistä tai maailmaa hallitsevasta liskoihmisten/juutalaisten/naisten salaliitosta, vaikka lopulta hänen ahdistuksensa johtuu jostain aivan muusta, esim. ikävästä lapsuudesta, tyytymättömyydestä omiin saavutuksiin tai epätyydyttävästä elämäntilanteesta.

Yritänkin vähitellen ratkaista, ovatko tämän tekstin ajatukset vain pintapuolisesti toimiva mutta epätosi teoria. Saatan olla oikeassa, saatan olla väärässä. Toivon koko sieluni voimalla olevani väärässä. Koko sieluni voimalla. Aika näyttää.

Yhdestä jutusta olen melko vakuuttunut: jos ihminen olisi muutenkin urpo, niin internet antaa hänen urpoudelleen ennennäkemättömän hyvän alustan kasvaa. Urpot voivat kokoontua yhteen ja kasvattaa paskakasaansa yhdessä ennennäkemättömällä tehokkuudella. On vain ideoita eikä oikeita ihmisryhmiä tarvitse kohdata. Pelkään, että internetin valloittamassa maailmassa vaarassa ovat ne, joilla menee kaikkein huonoimmin. Heikot, hullut ja hauraat.

1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla aloimme ehkä viimein päästä eroon sellaisista ihmiskunnan pimeistä puolista kuin heikkojen ja kummajaisten julkinen nöyryytys, mutta nyt se on helppoa taas emmekä ole vielä oppineet torjumaan sitä. (En kyllä ollut 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla paikalla, joten saatan jälleen puhua paskaa.)

Löysin hiljattain Facebookista vahingossa yläasteaikaisen luokkakaverini Laurin. Hän oli ihan kiltti ja harmiton koululainen, mutta huomasin että hän on tykännyt Facebookissa sivusta nimeltä "ÄLÄ ANNA RAHAA KERJÄLÄISILLE!!!" Ymmärrän jos kerjäämistä vastustetaan siksi että kuvitellaan että taustalla on "ihmiskauppaa", mutta tällaisissa sivuissa ei tietenkään ole kyse kerjäämisen vastustamisesta toimintana vaan kerjäläisten vihaamisesta ihmisinä; jotkut ihmiset tarvitsevat heikkoja, joita vihata, ja paikan, jonne postata videoita joissa heikoille käy huonosti ja romanimummot saavat pakokaasua kasvoilleen.

Monista tulee internetissä pahempia kuin todellisuudessa. Moni ikään kuin juoksee ympäri internetiä vihaisena jokaiselle joka tulee vastaan. Minäkin olen harrastanut sitä joskus.

Samana päivänä törmäsin "yrittäjän ja naistenmiehen" Henri Heikkisen kirjoittamaan tekstiin otsikolla "V*tun köyhät!" Siinä hän kirjoittaa, kuinka vastenmielisiä köyhät hänestä ovat, kun antavat raskaan perhetaustan, psyykkisten ongelmien ja huonojen lähtökohtien masentaa itsensä sen sijaan että pyrkisivät uutterasti menestymään. Mitä vittua. (Heikkisen teksti vastaanotettiin ilmeisesti riemulla hänen piireissään: viimein joku antoi niiden paskiaisten kuulla kunniansa! vitun köyhät!)

Minun mielestäni ei ole yhtään hyvä asia, että jokainen itsetyytyväinen, jotain asiaa 5 sekuntia ajatellut tomppeli saa äänensä kuuluviin siinä missä asiantuntijat, jotka ovat omistaneet aiheen tutkimiselle vuosia. Jos Henri olisi paneutunut yhdenkin artikkelin verran siihen kuinka köyhyys vaikuttaa ihmisen psyykeen, hän olisi ehkä oppinut jäljittämään missä hänen äkkireaktionsa menee metsään, mutta kun ihmiset eivät paneudu, varsinkaan informaatioon josta eivät "tykkää". Ihmiset vain vilkaisevat ja reagoivat ja oksentavat.

Tieteellinen totuus on, että köyhyys kuormittaa päätä; sillä on vahva taipumus syödä psyykeltä niitä kykyjä, joita ihminen tarvitsisi köyhyytensä kukistamiseen. Toinen tieteellinen totuus on, että rikkaudella ja hyvällä asemalla on vahva taipumus syödä psyykeltä niitä kykyjä, joita ihminen tarvitsisi toisten ihmisten vaikeuksien ymmärtämiseen: mitä hyväosaisempi ja -tuloisempi olet, sitä surkeammin todennäköisesti selviydyt empatiaa mittaavista tehtävistä. Yksi seksikäs jäbä kirjassani kutsuu sekä köyhyyttä että rikkautta sairauksiksi, ja mielestäni siinä on jonkin verran totuutta.

Voiko olla, että informaatiotulva rikkoo meitä kuten köyhyys ja kuten rikkaus samaan aikaan? En tiedä. Ehkä ei. Mutta olen varmasti ainakin jonkin verran oikeassa. Toivottavasti olen vain vähän oikeassa.

Tämä on kiinnostava video, koska Louis C.K. on miettinyt näitä samoja asioita, empatiaa, tyhjyyttä, ja päätynyt samantyyppisiin pohdintoihin. Hänessä on joskus tiettyä messiaanisuutta. Joskus hän ampuu ihan ohi. En tiedä. Toivon että olemme väärässä. Saatamme olla väärässä. Toivon että olemme väärässä ja muutaman vuosikymmenen kuluttua meille naureskellaan lempeästi.

Itse aion pyrkiä antamaan tarpeeksi aikaa asioille, joilla on merkitystä.

Kaikella mitä puuhaat ei tarvitse olla merkitystä. On ihan ok sukeltaa välillä yhdentekevään informaatiotulvaan, kunhan et menetä kykyäsi pysähtyä kadulla ja auttaa ylös niitä jotka on lyöty asfalttiin. Teknologian ei tarvitse tarkoittaa että mitään hyvää ihmisyydestä menetetään. Niille ystäville jotka tämän joskus lukevat: handlaatte tämän teknologiahomman hyvin. Jatkakaa.