Elämää

Viime yö oli todella hauska ja outo. Tämä elämä on hyvin hauskaa ja outoa. Se tosin tappaa minut kohta. Varhaisen aamun bensa-asemalla vai-mikä-se-oli tajusin yhtäkkiä, että oli sanottava jotain tärkeää. Valitettavasti olin joko juonut liikaa tai syönyt myrkytettyjä ranskalaisia; joka tapauksessa en voinut enää puhua, sillä tiesin että jos puhuisin, oksentaisin. Bussimatka kotia kohti oli elämäni hirvein. Kun lopulta astuin ulos bussipysäkille, polvistuin maahan ja oksensin kolme kertaa. Olen pahoillani että teidän on nähtävä tämä rappio. Olen pahoillani, että bussi jäi vielä seisomaan pysäkille kymmeneksi sekunniksi ja bussissa matkustaneen naisen oli nähtävä tämä rappio.

Mutta kaikki on hyvin.

Hmm. Tai ei mikään tietenkään ole hyvin, kaikki on lähtökohtaisesti ja peruuttamattomasti aivan pielessä, mutta sitä ei tarvitse surra. En jaksa surra. Olen surrut tarpeeksi. Antaa kaiken mennä ja tulla kengityksen mukana.

Ihmisillä on ollut hyvin yllättäviä käsityksiä minun rakkauselämästäni.

Aah. Tämä on niin hauskaa että vesi valuu silmistäni. Miksi tällä biisillä on tällainen video? Joka tapauksessa on ollut käsityksiä, että minun rakkauselämäni muistuttaa videon sisältöä.

Mitä hölisen. Aah. Tämän tilan voisi varmaan diagnosoida jonkinlaiseksi emotionaaliseksi dissosiaatiojutuksi. Pakko sanoa, että suosittelen tätä sairasta tilaa kaikille. On olemassa hyvää hulluutta.

I was swimmin' in the Caribbean

Vaatteeni haisevat kaljalta. Se ei haittaa yhtään. Toivottavasti ei ketään muutakaan. Haista kaljalta siis. Kaljan heittely muiden ihmisten päälle on ikävä tapa, jolla on pitkä historia elämässäni. Se tulee jotenkin helposti. Itse asiassa tein sitä jo nopeilla yksinäisillä baarikierroksillani silloin-kun-en-vielä-tuntenut-ketään, en ole ihan varma että miksi.

Aika suuri osa jutuistani on aivan idioottimaisia, niin typeriä että puhuessani vain kuuntelen itseäni ja hämmästelen. Sekään ei haittaa yhtään. Se on hauskaa. Hmm. Outoa. Outo kärsivällisyys yhtäkkiä. Kaikki saa tulla ja mennä. En ole mitenkään turtunut, en vain jaksa ahdistua. Olen jotenkin... vapaa. Toivottavasti en ole jotenkin, öö, sairas.

Olen ihan viime aikoina muutaman kerran tavallaan nauranut ja itkenyt samaan aikaan. En tiedä mitä se on, mutta tein niin taas yöllä ja se on kummallista ja jännittävää. Elämä on ihmeellistä nyt kun sille antaa mahdollisuuden.

Linkitin toukokuisen blogimerkinnän pari päivää sitten. Siinä oli Armenian euroviisukappale:

En tiedä mikä tässä on, mutta kuuntelen tätä edelleen usein. Se kuuluu jonkinlaiselle kielletyt älyttömät pakkomielteet -listalleni Zen Cafén Todella kauniin kanssa. Tuo video on ihan yhdentekevä ja Aramin huumorintaju kuulemma aika epäkorrekti, mutta... kun Aram kolmannen kerran sanoo "You're not alone" biisin keskivaiheilla, sydämeni kai räjähtää vähän. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta ei tarvitse olla. Tämä kuulostaa nyt oudolta, mutta kirjani ovat vähän tällaisia, enkä kyllä todellakaan osaa sanoa että mitä tämä nyt tarkoittaa, koska tämä on aivan idioottimaisesti sanottu.

Erottuani ihmisistä (& orangeista ja kaikista muista eläimistä joiden seurassa olin liikkeellä) ajelin aamuyöllä taas lentokentälle ja hmm, tanssin siellä. En ollut enää humalassa, mutta tanssin kuitenkin ja hypin, ihan kuin joku henkilö kehitysvammaisten teinien musikaalissa, ja tämä on siis hyvä asia. Sitten ajelin Helsingin keskustaan ja siellä tanssin ja lauloin. Elvistä, muun muassa. Voi luoja, olen onnellinen vastoin tervettä järkeä, happy without a cause.

Käyttäydyn usein niin oudosti, että arvelen että ihmiset sen takia järjestelmällisesti yliarvioivat humalatilani. En oikein tiedä. Tai siis...

Minulla on tällainen projekti meneillään. Se on eräänlainen kahlekuningasjuttu. Saat osallistua, jos haluat. Suosittelen. Jutun ydin on yksinkertaisesti toimia häpeästä huolimatta. Elämäntapanolous ja niin edelleen, olen kirjoittanut tästä ennenkin.

Elämä vain lähtökohtaisesti on aivan hirveää ja noloa ja hankalaa ja surkeaa räpellystä. Jokainen ihminen on tuomittu mokaamaan ja epäonnistumaan. Jos annat sen tappaa sinut, se tappaa sinut. Jos annat sen musertaa, se musertaa. Jos annat sen kahlita, se kahlitsee.

Jatkuva kärsiminen tästä ei tee elämää yhtään helpommaksi. Voi yhtä hyvin päättää nauraa tälle asialle. Voi nousta sitä vastaan. Voi lakata ottamasta itsensä niin vakavasti. (Suurimmalla osalla asioista ei ole mitään merkitystä. Sitten on muutama asia, joilla on merkitystä, ja niillä on merkitystä valtavasti. Useimmissa asioissa... hengitä.)

Hmm. Hmm. Hmm. Jossain vaiheessa yötä tajusin välittäväni ihmisistä oikeasti. Se vain iski yhtäkkiä. Näen herkkyyden ja kauneuden ja orpouden jotenkin kirkkaasti, paremmin kuin ennen, kaikenlaisten valmiiksi rakennettujen mielikuvien ja illuusioiden sijaan. Näen lähemmäs. Ja olen toistaiseksi lakannut kokonaan esittämästä. Se on yllättävä siirto minulta. Olen täysin ilman roolia nyt. En tiedä. Haluan teille kaikille pelkkää hyvää. Haluan että olette onnellisia ja löydätte sen paikan maailmassa joka odottaa teitä. Toivoisin että ette olisi surullisia. Jos voin joskus kuunnella, kuuntelen.

Joo. Olen aika kiihkeä tyyppi.

Sellainen voi olla vähän ahdistavaa toisinaan. Tuota. Hmm. Viime yössä oli yksi erityisen hankala elementti. Mitäs jos. Mitäs. Jos. Ottaisimme tämän jutun huumorilla? Sanoisimme sen ääneen, nauraisimme kenties ja jatkaisimme eteenpäin. Tai siis, sitä ei tarvitse ottaa vakavasti, en ole itse oikeastaan ottanut sitä vakavasti missään vaiheessa ja minun puolestani asiat saavat mennä juuri niin kuin ovat mennäkseen. Sillä tavalla kai fiksut ihmiset tekevät. Antavat asioiden mennä ja tulla hengityksen mukana.

Välitän oikeasti, enkä vain rajallisilla ja typerillä tavoilla vaan oikeasti.

Joo, hyvä lukijani, ymmärrän olevani vähän sekava.

Huhhuh

Viime yönä biljardia pelaava mies käski minua löytämään jonkin oman jutun. Vaikka jonkun kivan gimman, että minulla olisi sitten jokin oma juttu enkä vain uskoisi kaikkea mitä kaverini sanovat. Hihitin hänen naamalleen.

Kuvia toukokuulta. Silloin en vielä tuntenut ketään.

Tämä on ajankohtaista, koska päädyin vahingossa lukemaan tämän merkinnän jonka kirjoitin toukokuussa. K ä s i t t ä m ä t ö n t ä, että tuosta on vasta 5 kuukautta. Se oli eri elämää. Olin eri ihminen. Nyt voin vain lukea noita sanoja ja ihailla karismaattista ja itsevarmaa henkilöä (joo) joka ne kirjoitti. Nyt, neljän sekavan kuukauden jälkeen olen vähitellen sukeltamassa takaisin pintaan ihmisenä, joka on tuo sama mutta kertaalleen hajotettu. Maailmassa ja ihmisyydessä on nyt enemmän sävyjä kuin toukokuun alussa. Olenkin vain yksi kiehtova tyyppi muiden kiehtovien tyyppien joukossa, ei olekaan jotenkin erikseen Maailmaa ja Minua.

Ehkä sairainta on, että nyt tiedän ketkä kirjoittivat kommentit tuon merkinnän alla. Tai siis, nyt tunnen teidät. Se on hulluutta. Olette eläviä ja sekavia ja täriseviä ja omituisia ja ällöttäviä ja ihania ja hurmaavia ja ärsyttäviä ja käsittämättömiä ihmisiä. Minäkin olen. Ryhdyimme vain olemaan olemassa. Kiitos että olen saanut olla mukana.

Päätin ottaa muutaman päivän taukoa ihmisistä, mutta vahingossa olenkin ollut ihmisten kanssa tekemisissä enemmän kuin ehkä koskaan. (Ihmisten? Miksi olen juuri tämän kädellislajin kanssa tekemisissä? Miksen ole vaikka orankien kanssa tekemisissä? Nämä kysymykset ovat täysin älyttömiä.) Haluan vain kiittää kaikkia siitä että olette keitä olette. Nyt pitää nukkua yksi yö. Äh, mutta tulee jo aamu, mitä!

Kaikki on aivan sekaisin, mutta jotain erikoista tapahtuu.

Niin kuin varmaan on tullut selväksi, muutama kuukausi sitten lähdin ulos yksinäisyydestäni ja aloin tavata ihmisiä. Nämä muutama kuukautta menivät jotenkin kummallisesti. Yhtäkkiä minulla oli syitä olla onnellinen, mutta olin onnettomampi kuin ikinä. Mokasin koko ajan ja aina kun jokin meni pieleen, kriisiydyin ja valitin. Olen valittanut valtavasti. En tiedä milloin kykenen lukemaan kaikkea sitä paskaa mitä olen kirjoittanut tänne näinä kuukausina.

Pahin vaihe oli tässä vähän aikaa sitten. Tuntui että minulla ei ollut enää mitään. Olin vakuuttunut, että universumissa on jokin laki joka pitää huolta siitä että minä olen aina väärässä. Että jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen. Että kaikki muut osaavat olla ihmisiä jotenkin paremmin kuin minä. Että kaikilla muilla on jokin Totuus, jota minä vain en näe. Että en osaa tehdä mitään. En osaa kirjoittaa. Hetken aikaa tulevaisuuttani ei ollut enää edes olemassa, ja jos sitä ei ole, oikein mitään ei ole.

Mutta nyt jotain tapahtuu.

Se alkoi kun istuin yhtenä alkuyönä pimeässä bussissa matkalla Kajaanista Helsinkiin. Bussi kiisi pimeän Suomen läpi ja tuijotin kirjaani hehkuvalta näytöltä ja vain tiesin että se toimii. Tai ei pelkästään toimi, vaan että se on itse asiassa jotain aika suurta. Joitain olennaisia tekijöitä pitää muuttaa, löysät kohdat pitää poistaa, ja yhtäkkiä koko juttu on ihmeellinen. Tuijotin kirjaa ja sitä tunnetta on vaikea ilmaista tässä sanallisesti. Se tunne kun muistat mitä on tarkoitus tai intohimo tai toivo.

Tässä kirjassa oli ehkä aikaisemmin se ongelma, että siitä puuttui tietty Asetelma, josta yleensä kasvatan kaikki psykologisesti kiinnostavat tasot. On tietty alue, jolla olen jostain syystä kotona. Tarina, jonka kirjoitan aina uudestaan ja uudestaan pienillä variaatioilla, on suunnilleen tämä:

Vihainen, katkera, huomaamaton, absoluuttisen yksinäinen henkilö tapaa yhtäkkiä karismaattisia ja dominantteja henkilöitä. Hänen elämänsä mullistuu, kun hänestä tulee osa mahtipontista tarinaa, joka liittyy hänen tapaamiensa ihmisten historioihin ja ongelmiin. Samalla hän joutuu ratkomaan omaa historiaansa ja omia ongelmiaan. Tästä pohjasta rakkaus ja viha ja toivo ja kuolema ja väkivalta ja seksi ja häpeä ja muut sellaiset olennaiset asiat tarinassa kasvavat ja elävät. (Itse asiassa: jonkinlainen fiktiivinen versio minusta + vanhempi vaikutusvaltainen mies + epätasapainoinen tyttö, ja pystyn mihin tahansa.)

Tästä kirjasta puuttui tämä Asetelma. Siksi sitä oli hiukan tylsä kirjoittaa. No, nyt siinä on se Asetelma. Järjestelin jutun uudestaan ja tarina kiinnittää taas huomioni. Hassua. Katsotaan mitä tästä tulee.

Nyt aion kuulostaa taas hetken aikaa entiseltä itseltäni. No niin: mielestäni tämä on oikeastaan pökerryttävän hyvä kirja. Sen n. yhden prosentin perusteella, jonka postasin tänne, juttu vaikutti ilmeisesti ihan paskalta. Se on kiinnostavaa. Joko katkelmat valikoituivat huonosti, tai sitten katkelmat eivät ole oikea tapa esitellä tätä tarinaa.

Joka tapauksessa tiedän taas, että osaan tämän. Minulla onkin tulevaisuus. Tässä on jokin pointti. Minulla on oma totuus, enkä ole kadottanut sitä. Muiden totuudet eivät ole tarpeeksi vahvoja kuristamaan minun totuuttani hengiltä. Ne ovat haastaneet sen, mutta ne ovat vain rikastaneet minun totuuttani, eivät tappaneet sitä.

Samanlainen rauhallinen ymmärrys on jotenkin tullut määrittämään kaikkea muutakin.

En olekaan tässä huonompi kuin muut. Nolous, epävarmuus ja yksinäisyyden tunteet ovatkin asioita, jotka yhdistävät miltei kaikkia ihmisiä. Ne eivät erotakaan minua muista. Ei olekaan mitään tarinaa, jossa minä kuljen ikuisesti yksin löytämättä yhteyttä ainoaankaan toiseen ihmiseen. Se ei menekään niin.

Olen itse asiassa ihan hyvä tyyppi. Olen aika kiva ja myötätuntoinen ja osaan kuunnella ja auttaa muita. En olekaan jokin morrissey tai james dean, joka tuhoaa kaikki ihmissuhteensa. En olekaan tuomittu mihinkään sellaiseen; voin olla läsnä ja mukava ja hyvä.

Ja voinkin olla minä. Ei tarvitsekaan muuntautua joksikuksi toiseksi, kopioida jonkun toisen persoonallisuutta.

Tiedät todennäköisesti sen tunteen kun kysyt toiselta ihmiseltä jotain ja sitten kun hän vastaa, tajuat että hän puhuu aivan eri asiasta. Että hän on kuullut tai käsittänyt kysymyksesi aivan väärin, eikä sinulla ole aavistustakaan mitä hän höpisee nyt. Kaikki tällainen kuuluukin asiaan. Juuri tämä onkin Elämä. Eikä se olekaan vaarallista vaan aika huvittavaa ja kaunista.

Maailmassa, elämässä ja ihmisissä on edelleen monia asioita, joita minun on vaikea ymmärtää ja kestää. Kaikenlainen julmuus ja raakuus esimerkiksi on minulle sietämätöntä, eikä minun tarvitsekaan hyväksyä sitä. Käytännöllisesti katsoen jokaisessa ihmisessä on väistämättä oltava piirteitä, joista en pidä. Vaikeuksia tulee kun egot törmäävät. Maailmankuvissa voi olla hankalia eroja. Mutta kestänkin sen kaiken! Se ei romahdutakaan minua. Se kuuluukin asiaan. Tässä onkin paljon rikkautta. Olen yhtäkkiä kärsivällinen. Kykeneväinen odottelemaan ja antamaan ihmisille tilaa.

Kaikki tämä kipu, suru, nolous, epävarmuus, pelko, se alituinen mahdollisuus että kaikki voi romahtaa ja aurinko sammua. Se on kaikki jotain, jonka kanssa voi elää. Ja onnellisuus löytyy ja tapahtuu siitä huolimatta. Itsesääli on turhaa eikä aina tarvitse murehtia. Mikä tahansa voi tulla, ja minä selviän siitä. Me selvitään siitä. Emme ole yksin.

Tämä on aika hieno seikkailu.

(Haluaisin yöpyä metsässä. Vaikka teltassa. Oltaisiin vain siellä metsässä ja teltassa eikä tarvitsisi tehdä tai olla mitään muuta. Jos joku haluaa lähteä kanssani metsään, tule.)

Viestejä ystäville

Pysähdy.

Minulla on asiaa.

Kokeilen nyt tällaista. Joskus Irc-gallerian aikakautena teinit kirjoittivat julkisiin päiväkirjoihinsa lyhyitä viestejä tuntemilleen ihmisille. Idea oli, että viesteissä ei lue kenelle ne on suunnattu. Juuri siksi niiden avulla oli helppo sanoa muille ihmisille asioita, joita oli syystä tai toisesta vaikea saada sanottua muuten.

Itsekin yritin silloin. Mutta en tuntenut ketään, joten päädyin vain kirjoittamaan lyhyitä rakkauskirjeitä opettajilleni. Nyt on eri tilanne. Nyt tarvitsen tätä sairaasti. Olen tavannut neljän kuukauden aikana valtavasti (hienoja) ihmisiä, ja jostain syystä asioilla on taipumus mennä jotenkin pieleen. Se sattuu. En saa kommunikoitua kunnolla.

Olen huomannut, että olen huono puhumaan. En vain saa asioita sanottua. Olen joko liian väsynyt tai liian kännissä tai jos en ole, niin olen pellen roolissa. Kun yritän sanoa mitä oikeasti ajattelen, ääneeni hiipii vitsikäs äänensävy kuin en olisi tosissani. Katsotaan onnistunko paremmin tällä tavalla.

Nämä ovat tietoisesti sattumanvaraisessa järjestyksessä. Arvaile itse onko jokin näistä juuri sinulle. Parille ihmiselle on kaksi (2) viestiä, mutta ne ovat poikkeuksia. Enimmäkseen jokainen viesti on eri henkilölle.

Jos tulee outo, vahva tunne, että tämän on pakko olla minulle, niin sitten se varmaan on sinulle. Mikään ei ole liian kaukaa haettua. Pakko sanoa sinulle tämä nyt:



1. Olet todella hieno tyyppi. Ajattelin niin jo pitkään ennen kuin tavattiin. Oikeastaan jossain vaiheessa tuntui, että tajutaan toisiamme vähän liiankin sujuvasti, ja sellainen on hermostuttavaa, molemminpuolinen kunnioitus tai muu sellainen paska. Ei haittaisi jos olisit osa oikeaakin elämääni.

2. Ensinnäkin: otat useimmat vitsini tosissasi ja se on kiusallista. Ollaan jotenkin aivan eri aaltopituudella. Meillä on samoja mielenkiinnonkohteita, mikä on mystistä, koska luonteemme ovat niin kaukana toisistaan. En tosin ole koskaan jutellut kanssasi kunnolla ja oikeasti. Kokeilisin mielelläni.

3. Miksi ollaan tavattu vasta kerran ja niin pinnallisesti? Se on yllättävää. Haluatko tavata uudestaan?

4. Sinä olet ihana! Olen oikeasti pahoillani että lepuutin käsivarttani humalaisesti harteillasi. Se oli varmaan kamalaa. Aion vähentää humalassa olemista, koska se tekee minusta inhottavan.

5. Ollaan tavattu nyt kaksi kertaa, ja toinen kerta meni jotenkin huonosti, tajusin vasta myöhemmin käyneeni kai oikeasti hermoillesi. Tykkään sinusta vaistomaisesti tosi paljon. Olet vilpittömän ja älykkään ja inhimillisen oloinen ihminen. Valitettavasti viime aikoina humala on tarkoittanut mulle sitä, että hölisen vain itsestäni. En ole syvimmältä olemukseltani sellainen ja pystyn parempaankin.

6. Sinäkin olet vähän vittuuntunut minuun! Pidit Olli Branderista ennen kuin tapasit sen. Oletpa kaunis. Melkein hengästyttävä. Kaikin puolin. Miten voit olla edes totta.

7. Huh, hitto että olet ärsyttävä! Ja tunnen vastustamatonta vetoa sinuun. Kirjoitat tyhjää, mutta alla on jotain.

8. Olet epäkypsä ja omahyväinen. Minäkin olen, mutta se on ärsyttävää kun muut tekevät sitä. Kaikki sinussa huutaa sitä kuinka kesken olet, mutta kuvittelet itse olevasi valmis. Silti ihailen useita ominaisuuksia sinussa ja rehellisesti sanottuna pidän sinusta. Varsinkin siitä ihmisestä joksi olet matkalla. Pitäisin susta varmasti paljon jos tavattaisiin 20 vuoden kuluttua.

9. Olemme olleet samassa seurueessa monta kertaa, mutta emme koskaan oikeasti puhu mitään. Mistä se johtuu? Olet syvempi kuin moni muu. Tunnen sinusta livenä vain sen puolen joka pitää hauskaa. Tiedän ettei se ole ainut puolesi. Voisi olla mielenkiintoista tavata niitä muita.

10. Olen kiitollinen kiitollisuudestasi. Olen kiitollinen sinusta. Mietin että kuka olet. Jos haluat tavata oikeasti, sano.

11. Moi! Aloitin pari päivää sitten Arosuden lukemisen. Ilmoitan sitten kun tiedän mitä ajattelen siitä. En tiedä miksi kerron asian tässä. Varmaan koska se hoituu tässä. Olet mukava ja aito.

12. Olet kauniimpi kuin luulet olevasi. Olet viisaampi kuin luulet olevasi. Voi luoja, melkein hätkähdän sitä aina kun kohtaan sinut. Olen joka päivä kiitollinen että olet elämässäni.

13. Haluan tavata koirasi uudestaan ja tunnustaa hänelle rakastavani häntä.

14. En käsitä kuinka olet selvinnyt kaiken sen läpi. Olet todella vahva, paljon vahvempi kuin minä. Tietäisitpä kuinka hyvä olet ja kuinka ihmiset välittävät. Suosittelen karaokea itse kullekin.

15. Arvostan sanojasi hyvin paljon. Ne pysäyttävät minut aina. Kerran melkein itkin. Kiitos. Kiitos. Tunnut vanhalta ja viisaalta, vaikka kukaan meistä ei ole vanha.

16. Voisinpa olla rehellinen kanssasi. Mutta pistät pääni jotenkin sekaisin ja jään aina monen askelen etäisyydelle. Voi luoja. Voi saatana. Voi Jeesus. Haluatko jäädä etäälle, vai olenko se minä joka jää etäälle, vai kuvittelenko koko jutun?

17. Oletpas jännittävä. En tajua mitään. Minulla on monta diagnoosia sinulle, mutta ne ovat varmaankin kaikki vääriä.

18. Väsyttää. Tämä on liian vaikeaa juuri nyt, kun olen näin heikoilla. Sinussa on kaksi puolta. Toinen on vihainen ja pelottava enkä pidä siitä yhtään. Silti annan sen anteeksi, koska se toinen puoli on niin käsittämättömän hyvä, hienoimpia ihmisiä joita olen koskaan tavannut. Jos olisit johdonmukaisesti vain jompaakumpaa, tämä olisi helppoa ja tietäisin missä mennään. Nyt en tiedä missä mennään. En tiedä missä mennään. Olen koko ajan varuillani. En haluaisi olla varuillani, haluaisin vain olla. Anna enemmän tilaa tälle erilaisuudelle. Sydämeni on ehkä vähän liikaa mukana tässä. Pelkään, että jonain päivänä putoan reunan yli ja minusta tulee vihollinen. Se tuntuu rankalta, koko juttu on jotenkin tulehtunut (miksi?), haluan aloittaa puhtaalta pöydältä. Jos jokin tässä ottaa sua päähän, niin ehdotan että puhutaan siitä oikeasti ihan oikeassa maailmassa. Siellä se voi olla rakentavaa.

19. Olet viaton ja raikas. Minä en ole. Taisin olla pettymys, mutta asian oli pakko valjeta joskus. Olet totta kai hukassa, mutta sielussasi on vaaka joka painaa aina hyvyyden puolelle. Onnea kaikkeen.

20. Jos et kuole ja jos minä en kuole, niin voin kuvitella että olet elämässäni vielä 20 vuoden kuluttua.

21. Hei! Me ei olla tavattu, mutta miten voit arvostaa itseäsi niin vähän? Jos joskus satut lukemaan nämä sanat, niin tiedoksi, että minne tahansa menen, löydän ihmisiä jotka puhuvat sinusta silmät hehkuen ihailusta. Ihmiset pitävät sinusta valtavasti. Olet jonkinlainen supertähti tämän elämän reunalla.

22. Pidän vahvoista naisista ja ymmärrän heikkoja ihmisiä, ja minusta tuntuu että olet molempia. Tapaa minut jossain.

23. Kun olet taas täällä päin maapalloa, ilmoittele. Voin sanoa, että sinusta tulee jotain aika ihmeellistä. Sielussasi on jotain tuttua. Hiljaisuus kanssasi tuntui luontevalta. Olit vain oma itsesi ja se riitti tekemään minuun vaikutuksen. Et ole kuka tahansa. Voisin ilmaista tämän paljon pidemminkin, mutta ilmaisen sen nyt näin. Et ole kuka tahansa.

24. Jos olet tajunnut tämän kuvion, Sherlock, niin anna jokin vihje, niin istutaan alas ja puhutaan siitä oikeasti. Niin, sinä. Sano vaikka ”vihje”. Ei voi olla niin, että tiedämme kumpikin mutta emme koskaan puhu siitä. Jos pelkoni osuvat oikeaan, se asettaa sinut asemaan johon en haluaisi asettaa ketään.

25. Yhtenä iltana olit yhtäkkiä siinä ja tajusin rakastavani sinua. Hohhoijaa. En tiedä miksi senkin jutun täytyi mennä niin surkeasti. Siitä tuli demonista ja inhottavaa. Toimin aivan väärin ja idioottimaisesti. Väänsin juttua rautalangasta, ja oli oikein huomaavaista että esitit ettet kerta kaikkiaan ymmärrä. Aivan kuin et voisi kuvitella jonkun rakastavan sinua.

26. Olet todella suuri taiteilija. Minä en oikeastaan ole. Olen varmaankin taiteilija mutta eri tavalla, ja se mihin pystyt on minulle ihmeellistä ja hengästyttävää. Tutustuisin sinuun mielelläni oikeasti, jos kiinnostaa. Se tosin vaatii aikaa, koska minun pitää päästä eroon siitä ajatuksesta että olet suuri taiteilija, jotta voin nähdä sen ihmisen joka olet. Viime kerta jäi jotenkin vaisuksi, en ollut läsnä. Jotain hyvin vaikeaa oli tapahtunut edellisenä päivänä ja mieleni liikkui siinä. Kokeillaanko joskus uudestaan? Haluaisin puhua oikeasti.

27. Oletkohan löytänyt tiesi tänne? Minusta on ikävää, että humalaiset kaverisi ovat niin epälojaaleja sinua kohtaan.

28. Olen pahoillani että sivuutin sinut ja että olin niin välinpitämätön silloin kun tavattiin. Oli huono ilta ja halusin vain olla humalassa. Osasin arvostaa sinua kunnolla vasta jälkeenpäin.

29. Kiitos halauksesta, se tuntui hyvältä!

30. Kiitos halauksesta, se tuntui hyvältä!

31. Kiitos halauksesta, se tuntui hyvältä!

32. Kiitos halauksesta, se tuntui hyvältä!

33. Kiitos halauksesta, se tuntui hyvältä!

34. Päivitys: Effy, helvetti, missä olet?

Kaikki on tältä erää sanottu. Se on hyvä tunne.

After Eight

Ja tänään olen taas valmis elämään tässä maailmassa. Eilisen vaarat ovat tänään seikkailuja taas.

Minä olen Kajaanissa!

Seuraava merkintä on sitten sydämestä. Valmistautukaa. Se on teille.

...I had not forgotten them

Vau mitä ihmisiä.

Voisinpa aloittaa alusta kanssanne. Kaikkien kanssa. Voisinpa aloittaa alusta paremmilla lähtökohdilla. Mutten voi. Näillä mennään. Kaikille annetaan yhdet kortit.

Pitäisi ehkä vetäytyä hetkeksi. Pitäisi keskittyä taas ihmisiin, joita ei ole.

Juuri nyt on ehkä vaikeinta koskaan.

Tajusin vasta äsken keitä olivat ihmiset joiden seurassa vietin viime yötä.

Tuntuu typerältä.

Olen aika typerä ihminen, olen huomannut sen ja alan jo toipua järkytyksestä.

Tämä ei ole merkintä.

Katso.