"Kvister" on yksi typerimmistä sanoista ikinä. Ja Q on kuulemma jonkun James Bond -sivuhenkilön nimi tai jotain.
Haluan nyt ilmaista ajatukseni aiheesta rehellisesti:
Aha.
...
Olen sietämättömän ahdistunut. Välillä, pääasiassa aamuöisin, on hetkiä, joina on helppo hengittää. Ne hetket ovat syy elää.
Miksi ihmiset ovat niin äärettömän, rajattoman, tappavan tyhmiä ja julmia? Miksi? Olen älykkäämpi ja myötätuntoisempi kuin 99,5 % ihmisistä. Olen tietoinen itsestäni ja toiminnastani. Olen tietoinen loogisista sudenkuopista ja ajatusvirheistä ja osaan välttää niitä. Välitän kaikesta pienestä ja haavoittuvasta. Jos satun näkemään vääryyttä, puutun siihen, aina, aina, aina, vaikka olen ujo ja likainen ja kömpelö.
Tämä ei ole mitään itsekehua vaan epätoivoa. EN HALUA OLLA ÄLYKKÄÄMPI KUIN MUUT. EN HALUA OLLA MYÖTÄTUNTOISEMPI KUIN MUUT. En kuitenkaan haluaisi olla tyhmempi tai julmempi kuin olen. HALUAISIN ETTÄ MUUT OLISIVAT YHTÄ ÄLYKKÄITÄ JA HYVIÄ KUIN MINÄ. KAIKKI, IHAN JOKAINEN.
MIKSETTE TE VOI OLLA?
MIKSI, VIERESTÄ TOLJOTTAJAT JA OHI KÄVELIJÄT JA TAPPAJAT JA RAISKAAJAT JA IDIOOTIT. Miksette te vain voisi olla enemmän niin kuin minä. Miksette te voisi välillä pysähtyä ja auttaa.
En tajua. En tajua. En tajua.
...
Aion ryhtyä muusikoksi. Se kuulostaa älyttömältä koska minulla on aina ollut "epämusikaalinen identiteetti" enkä kunnolla osaa soittaa mitään. Tiedän kuitenkin osaavani laulaa ja tehdä lauluja, jotenkin, jostain syystä. Toivoakseni kyse ei ole Idols-harhasta.
Aion ryhtyä muusikoksi. Se on hullua ja spontaania ja kaikin puolin typerää. Ihan sama. Haluan itkeä ja haavoittua ihmisten silmien edessä.
...
Ennen muuta haluan tietenkin kirjoittaa. Haluan että kirjoituksiani luetaan. Useimpia kirjoituksia tässä maailmassa ei lueta, mutta haluan olla tarpeeksi hyvä, tarpeeksi jännittävä, tarpeeksi loistava, tarpeeksi totta tehdäkseni poikkeuksen. Haluan kirjoittaa kirjan, jonka lukee kaksikymmentä miljoonaa ihmistä. Haluan, että joku haastattelee minua ja kysyy minulta kysymyksiä ja yrittää selvittää minut, sillä oikeasti en itse saa itsestäni mitään selvää. Haluan jonkun pelastavan minut. Haluan pelastaa jonkun.
Minulla on suunnitelma. Jos kaikki menee sen mukaan, tarinani on oleva jotain todella outoa ja ihmeellistä. Tämä tarina on jo alkanut. Otan jokaisella kirjoittamallani sanalla yhden askelen lähemmäs sen suuria ja rumia ja kauniita piirteitä. Välillä, aika usein, minua pelottaa, koska tiedän, että minut tapetaan vielä.
Ennen kuin mitään voi tapahtua, jonkun on kuitenkin löydettävä minut. Teen parhaani kiinnittääkseni jonkun katseen itseeni. Se on vaikeaa, koska en halua olla missään tekemisissä sen kanssa mitä "suomalaisella kirjailijalla" tarkoitetaan. En halua olla missään tekemisissä sellaisen menestyksen kanssa, mistä puhutaan kun puhutaan Tuomas Kyröstä. En halua olla "suomalainen" tai Suomessa tai istua kirjastoissa puhumassa kymmenelle ihmiselle tai hymyillä kustannusalan illanvietoissa tai olla missään tekemisissä intellektuellien kanssa, tai no ehkä parin intellektuellin.
En halua olla Jotain kirja-alalla. Haluan olla Jotain maailmassa.
Olen koko ajan kielekkeen reunalla. En kuitenkaan aio pudota pohjalle asti, koska en osaa enkä halua.
Olen niin helvetin väsynyt.
Pitäisi poistaa monta kymmentä sivua tekstiä kirjastani. Se on liian pitkä. Onko? On.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano mulle jotain tai kuolen