1) Aurinkoinen tomaattifarmi ja 2) Mitä holokaustissa tapahtui

1)

Tuomas Riskalan arvio elokuvasta Säilöttyjä unelmia on tragikoomista luettavaa. Kokoelmani saivat jälleen hyvän esimerkin ihmisen psykologisesta torjunnasta: kun saatu informaatio on vastenmielistä ja pakottaa kyseenalaistamaan omat toimintamallit, ihminen suuttuu. (Kenelle hän suuttuu? Itselleen? Tiedon välittäjälle? Tiedolle? Joka tapauksessa hän suuttuu.)

Viimeiset lauseet kertovat... no, kaiken: "Elokuvasta jää ahdistunut ja luotaantyöntävä jälkiolo. Mikä on lopulta kaiken pointti?"

Niin - kun vastaan tulee teos, jonka tarkoitus ei ole viihdyttää, naurattaa tai tuottaa hykerryttävää nautintoa, sillä ei ole perusteltua "pointtia". Onhan yhteiskuntamme jokaisen osasen ainut tarkoitus pitää kansalaiset jatkuvassa nautintojen tulituksessa, taata kuluttajien häiriötön, jatkuva, kokonaisvaltainen mielihyvä. "Kuvausryhmä viihtyy vain hetken aurinkoisella tomaattifarmilla Portugalissa", valittaa Tuomas Riskala. Kevyt romanttinen komedia olisi varmaan ollut parempi elokuvavalinta, onhan kevyellä romanttisella komedialla sentään yhteiskuntaa oikeaoppisesti palveleva funktio: kuluttajan häiriötön, jatkuva, kokonaisvaltainen mielihyvä.

Itse kysymykseen: elokuvan pointti on informaatio. Pointtina on kertoa, että yhteiskunnalla on näkymätönkin puolensa; että länsimaisessa todellisuudessa on muutakin kuin Ashton Kutcherin aurinkoinen naama.

Mutta informaatiotahan me vihaamme?




2) "Lauttasaaren seurakunnan jäsen ja Espoonlahden kirkkoherra" Jouni Turtiainen kertoi Kirkko ja kaupunki -lehden mielipidepalstalla 25. tammikuuta (http://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2012/kirkko-kaupunki-3-1/primapaper/, viimeinen sivu) tuohtumuksestaan Ville Rannan Pekka Haavisto -piirroksesta. Kuvassa Haavisto seisoo keskitysleirin porteilla sormi toruvasti ojossa ja moittii paikalla hiiviskelijöitä "kotirauhan rikkomisesta". Ranta siis nostaa esiin holokaustin ja lihateollisuuden yhtäläisyyden, lain ja moraalin eron ja tätä kautta Haaviston "kotirauha"-kommenttien koomisuuden. Turtiainen tulkitsee piirroksen antisemitismiksi. Onhan kärsimys nyt taivas soikoon väärin vain silloin, kun kärsijä näyttää ihmiseltä!

Jouni Turtiainen tekee hyvin tavallisen loogisen virheen. Se, että nostaa sian arvoltaan samalle tasolle ihmisen kanssa, ei tarkoita, että ihminen lasketaan arvoltaan tasolle, jolla sika on perinteisen konsensuksen mukaisesti ollut. Arvoa sialle ei siis ole arvoa pois ihmiseltä. Jos arvioi, että sikojen joukkotuhonta on yhtä suuri vääryys kuin holokausti, ei vähättele holokaustia. Holokaustin tuomittavuus säilyy samana. Juutalaisen arvoa ei vähätellä. Sialle vain annetaan arvo, joka siltä (häneltä?) on tähän asti viety.

"Meidän kaikkien on kysyttävä itseltämme vakavasti: olemmeko ymmärtäneet, mitä holokaustissa oikeasti tapahtui?" Jouni Turtiainen kehottaa. Kysyin tätä itseltäni, ja kyllä: olen ymmärtänyt, mitä holokaustissa tapahtui. Itse asiassa ymmärrän sen tavattoman paljon paremmin kuin Jouni Turtiainen. Historiasta tärkeintä on ymmärtää, että vaikka sortaja ja sorrettu vaihtuisivat, on sorto aina samaa. Meidän lihateollisuudessamme on kyse täsmälleen samasta asiasta kuin 1900-lukulaisten holokaustissa: eläviltä, tuntevilta, hengittäviltä olennoilta viedään arvo, jotta heille voisi tehdä mitä tahansa. Uhri on eri, tekijä on eri, mutta itse asia on aina sama.

Kuten George Santayana sanoi: "Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."

Historia on kuitenkin syytä paitsi muistaa myös ymmärtää. Syvällinen ymmärrys vaatii sitä oivallusta, ettei uhrin värillä, muodolla tai älykkyysosamäärällä ole mitään merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että uhri kärsii.

Mielestäni on upeaa, että rumassa nykymaailmassakin on ihmisiä, jotka vielä välittävät siitä, mitä holokaustissa tapahtui, ja niistä, jotka siinä tuhottiin. Jouni Turtiaisen tuohtumus on mielestäni kaunis asia, mutta tuohtumukseltaan hän ei näe ongelman ydintä: holokausti ei ollut kamala asia siksi, että uhrit olivat ihmisiä, vaan siksi, että uhrit olivat eläviä, tuntevia, hengittäviä olentoja, jotka kärsivät kun heitä satutettiin. Tällaisia olentoja ovat siat aivan samalla tavalla kuin juutalaiset tai minä tai kirkkoherra Jouni Turtiainen.


PS: Miten niin "nimettöminä ja kasvottomina esiintyneet eläinaktivistit"? Miksi kaikki Pekka Haavistoa myöten jankuttavat tällaisista hämäristä olennoista? Eivätkö "Karry Hedberg" tai "Saila Kivelä" ole nimiä? Ovatko heidän kasvonsa jotain niin epämuodostunutta, ettei niitä voi edes nimittää kasvoiksi?





(Pitää muuten siistiä tätä "blogia". Haluan esittää sivistynyttä kansalaista, mitä en tietenkään ole.)