Tehän ootte jo oikein kun te ootte vaan just noin

Elämä on outoa.


Tämän paskan kirjoittaminen tekee siitä vielä epätodellisempaa.




Lopettaisin jos lopettamisesta olisi jotain hyötyä.







Istuin yöllä lattialla ja TV:stä tuli PMMP:n Tytöt-musiikkivideo ja tunsin voimakasta halua valuttaa kyyneleitä.



Aaarrrgggghhhhhhhhhhhhhhhhhh

Olen humalassa ja haluan kertoa että rakastan teitä kaikkia. Olen tosissani. Olen täysin tosissani siitäkin huolimatta että sanan "te" merkitys on mulle edelleen aika hämärän peitossa


Halaisin teitä jos mulla olis kädet

Nothing to Declare but My Jeans

Kannan kaiken tärkeän omaisuuteni farkkujeni taskuissa. Ne taskut ovat paskat ja on hulluutta säilyttää niissä mitään. Jos nojaa taaksepäin, kaikki luisuu ulos. Eilen sitten tajusin että olin kadottanut kaiken mun tärkeän tavaran. Tuijotin kattoa ja aloin jo lietsoa itseäni kapinalliseen Me need no money -mielentilaan, mutta sitten kaikki löytyi koiran alta sohvan uumenista.

Outoa.

Seisoin muutama ilta sitten Paloheinän kukkulalla, jalat hangessa lähellä mustaa taivasta, ja ajattelin ahdistuneen omahyväisesti ettei tällaisia sieluja ole montaa.

Tietysti olin väärässä. On sieluja jotka tykkäävät tunkea toisten päitä vessanpönttöön. On myös sieluja joiden pää tungetaan vessanpönttöön. Ja vessanpönttöjen takia on myös vihaisia sieluja, hulluja sieluja, kiinnostavia sieluja, hyviä sieluja, kauniita sieluja.

Lähdin kahlaamaan sitä mäkeä alas ja ilma oli paljon lämpimämpää kuin aikaisemmin.

Ihminen ilman ristiriitaa ei ole kiinnostava. Pitää olla yllätys. Pitää olla särö.

Runoilija joka on pelkkä langanlaiha kukkasia nuuskiva taiteilija on tylsä.
Runoilija joka siinä sivussa ryöstää pankkeja on kiinnostava.

Huligaani joka on pelkkä aivoton mölyävä idiootti on tylsä.
Huligaani joka siinä sivussa kirjoittaa runoutta on kiinnostava.

Haun avainsanat:

robert meriruoho
alkkarit vilahtaa
pakkomielle peniksen




Näen TV:ssä ihmisiä, jotka tunsin joskus. He eivät tunteneet minua.

Ehkä heistä joskus tulee jotain. En tiedä.

Oikeastaan enemmän minua kiinnostaa, mitä tapahtuu sille pulskalle pojalle, jolle kukaan ei koskaan sanonut mitään ystävällistä ja joka vietti kaiken aikansa kirjojen kanssa koulun kirjastossa. Hän oli kiinnostava ihminen. Hän oli todellinen ihminen. Hän oli hyvä ihminen. Toivon että hän voittaa.

Että me voitetaan.

plz help me

Olen taas ollut hereillä kohta vuorokauden putkeen: asetuin illalla "nukkumaan" tarkoituksena "saada asiat kuntoon", mutta sitten joku käsittämätön perkele riuhtoi mut taas näyttöpäätteen eteen ja sitten kirjoitin monta tuntia, mikä on sinänsä hyvä, sillä olin jonkin aikaa onnellinen - mutta ilmeisesti olin liian onnellinen, ja liika onnellisuus muuttui nopeasti yleiseksi levottomuudeksi, joka pakotti mut pysymään hereillä vielä aamun sarastaessa ja katsomaan ärsyttävän Julma maa -elokuvan (jonka miespäähenkilö on olevinaan jonkinlainen James Dean mutta kukaan tekijöistä ei näköjään tajunnut että ilman James Deanin naamaa ei ole James Deania) ja syömään paahtoleipää, ja kun nämä asiat oli suoritettu n. 2 tuntia sitten, vetäydyin taas sängylleni ja sitten rämpytin epävireisellä kitarallani ainoaa kappaletta jonka osaan soittaa ja laulaa ja jonka "kirjoitin" itse joskus kesällä; se alkaa näin:

I know I said I was searching for the truth,
but really I was just loo-oo-ooking for you
And I know you couldn't possibly survive if you
jumped out of the window in the middle of the night
but I did, I did, I did, I did

tai jotain; soitin tota "kappaletta" varmaan 20 minuuttia pysähtymättä ja yritin päästä eroon siitä tunteesta, joka aina välillä hyökkää varoittamatta ja jotenkin hajottaa maailman: tällaisina hetkinä, esimerkiksi juuri nyt en vaan yksinkertaisesti saa maailmasta mitään selvää. Mun on ponnisteltava että ymmärtäisin mitä kirjaimet paperilla tai näytöllä tarkoittavat, mitä korviini kantautuvat sanat merkitsevät, mitä pitää tehdä, mikä on soveliasta käyttäytymistä, mitä elokuvissa tai uutislähetyksissä tapahtuu tai mitä huone ympärilläni edustaa. Kaikki vain menettää merkityksensä. En tiedä miten pystyn nyt ylipäätään edes kirjoittamaan näitä lauseita. Ehkä toi puolihullu rämpyttely auttoi? En tiedä.

Outoa, että lähes maanisesta keveyden tunteesta voi hetkessä pudota tuskalliseen hämärään ja pelkojen sarjatuleen. Koko juttu on itse asiassa äärimmäisen outo ihan siitäkin syystä että juuri tästä aiheesta kirjoitin viime yönä tyhmässä kummituskirjassani:

 

Rajasin tuon tarkoituksella noin koska olen komea, lihaksikas ja hyvännäköinen paska

Joka tapauksessa en jaksa enää tätä jatkuvaa vitun vuoristorataa ja epäselvyyttä ja näitä yllättäviä pelkotiloja, jotka hyppäävät onnellisuuden takaa ja iskeytyvät yhtäkkiä sydämeen kuin puukko ja estävät aivoja toimimasta kunnolla. En jaksa tätä enää. En jaksa koko ajan menettää toimintakykyäni ja nousta sitten taas AURINKOON vain pudotakseni taas niin että keuhkoista lähtee ilmat pihalle

(Jos multa joskus pyydetään omaelämäkertaa, se on jo tässä)

Luultavasti kyse on tästä elämänvaiheesta. Tästä vitun välitilasta. Haluan päästä ulos. Haluan alkaa elää. Haluan nähdä. Haluan koskettaa. Haluan nuolla. En jaksa tätä enää. En jaksa näitä asioita jotka pidättelevät minua. Haluan vapautua. Haluan päästä maailmaan. Haluan aloittaa. Haluan palaa. Haluan ulos tästä huoneesta. Haluan polttaa tämän vitun huoneen

Olen valmis, olen valmis tappelemaan, haluan jo aloittaa, miksi kaikki on niin hidasta?!

.............................