torstai 11. joulukuuta 2014

Välimerkintä


Jos mielesi joskus tekee arvostella jotakuta, niin muista, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ole olleet yhtä edullisessa asemassa kuin sinä.

The Great Gatsby alkaa noin. En mitenkään erityisesti pidä siitä kirjasta, mutta se on ajankohtainen syistä joista en ole vastuussa. Olen huomannut, että ihmiset ovat kovia varastamaan ajatuksia. Itse en tee sitä oikeastaan koskaan, koska minulla on ajatuksia jo valmiiksi paljon.

Usein voin aika pitkälle ymmärtää, miksi joku toinen voi huonosti. Yleensä ihmiset antavat riittävästi vihjeitä omista tragedioistaan ja haavoistaan ja menetyksistään. Hirveä koti, henkinen tai fyysinen hyväksikäyttö, koulukiusaaminen, lähtö uskonnollisesta yhteisöstä, jonkun rakkaan menetys, mielialahäiriö, syömishäiriö. Sitten on ihmisiä, jotka sanovat voivansa huonosti mutta joiden pahoinvoinnista en oikein saa kiinni. Se ei tarkoita, etteikö heidän pahoinvointinsa olisi totta. He voivat salailla omia ongelmiaan, tai heidän pahoinvointinsa voi olla jotakin niin abstraktia ettei sille edes voi nimetä mitään tiettyä syytä. Arvelen, että olen aika monelle sellainen ihminen. Sanon kyllä voivani tosi huonosti, mutta jätän toiset aina niin etäälle että asiaa on vaikea tunnetasolla ymmärtää. Se häiritsee vähän, mutta ei tarpeeksi.

Jos voit puhua ääneen kaikkein pahimmasta vammastasi, niin sitten se vamma ei varmaan ole kovin kipeä enää.

Aamuyöllä pari yötä sitten sain jonkinlaisen hermoromahduksen. Hakkasin käsivarttani nyrkillä niin pitkään kuin pystyin ennen kuin kipu kävi sietämättömäksi. Sitten lähdin ulos ja kävelin pitkän kierroksen kaduilla, joilla kaikki tapahtui silloin kun olin lapsi. Olin vakuuttunut, että elämä on niin kauheaa että hengittäminen on pelkkää sietämistä. Halusin ulos täältä. Mutta ei se että lähdet ulos täältä tarkoita että saat jotenkin hengähtää. Se ei tarkoita mitään. Et voi hengähtää, jos sinua ei ole olemassa. Etsi rauha ja onni tästä maailmasta. Löydä joku, joka voi auttaa. Jos et löydä ketään muuta, niin tule minun luokseni. Lupaan yrittää.

Olemassa oleminen on kumma ilmiö. Ajattele: aika pian sinua ei yksinkertaisesti ole enää olemassa. "Ei mitään" on aivan eri paikka kuin se jossa olet nyt.

Vitut. Turhaa elää tuolle oivallukselle. Mitä väliä. Elä nyt, saatana. Elä.

Olen tajunnut, että kirjastani tulee kirja hyvännäköisyydestä.

Se on yllättävää. Samalla se on väistämätöntä. Jonkun on pakko kirjoittaa tästä, ja se tehtävä lankeaa nyt kai minulle, niin kuin kaikki tehtävät jotka vain yksinkertaisesti lankeavat ihmisille. Kuka edes tietoisesti päättää mikä on heidän elämänsä tarkoitus?

Jos luet tätä, olet todennäköisesti ihminen. Se, että olet ihminen, taas tarkoittaa lähes sataprosenttisella todennäköisyydellä, että sinulla on jokin epävarmuus. Vihaat jotakin fyysistä ominaisuuttasi. Mietit, kelpaatko. Mietit estääkö tämä asia sinua kelpaamasta.

Kelpaat. Voin vakuuttaa, että kelpaat. Et ole liian läski, liian lyhyt, liian outo tai liian rampa. Olet vain läski. Olet vain lyhyt. Olet vain outo. Olet vain rampa. Nämä ovat neutraaleja ominaisuuksia. Tiedän että tämä on vaikeaa, tämä on todella, todella vaikeaa, mutta: kiinnitä huomiota sanaan "liian" ja anna sen vähitellen, hitaasti mutta varmasti, hävitä. Jos kuvittelet ominaisuuden x tarkoittavan ettet kelpaa, annat jonkun muun kuiskailla korviisi. Yhtä hyvin voit itse ottaa vallan ja tehdä tästä oman juttusi. Vahvuutesi on siinä, kuinka suhtaudut omaan epätäydellisyyteesi. Kyky rakastaa itseään vasten kaikkia todennäköisyyksiä on, voi vittu, sata, tuhat, miljoona kertaa vaikuttavampaa kuin täydellinen naama, seksikäs perse ja hyvät vatsalihakset.

Istuin vähän aikaa sitten bussissa, kun kyytiin nousi poika, joka oli oikeastaan kaikkien ihanteiden vastainen. Silti hän oli helvetin hyvännäköinen. Huomasin ajattelevani, ettei hän voi olla oikeasti, oikeasti, oikeasti hyvännäköinen; hänhän on pieni ja läski eli ruma.

Sitten ajattelin että hetkinen. Eihän minun intuitiivinen, rehellinen kokemukseni hänestä ollut, että hän on ruma. Kokemukseni oli vain että hän on "ihanteiden vastainen". Ja sehän ei tarkoita mitään. Hän on ihanteiden vastainen ja ehdottomasti hyvännäköinen.

Ihmiset opetetaan uskomaan "ihanteisiin" ja mittaamaan itseään ja muita niiden mukaan. Mitä epävarmempi ihminen, sitä totisemmin hän ottaa nuo ihanteet. Mitä epävarmempi ihminen, sitä totisemmin hän lähtee pelleilyyn mukaan. Älä lähde siihen mukaan. Se on vitsi, jota ei ole syytä ottaa tosissaan. "Hyvännäköisyys" on hirvittävä järjetön paha voima, jonka takia joka ikinen nuori ihminen läntisessä maailmassa kuvittelee olevansa liian huono. Se on vallankäyttöä, jossa ei ole voittajia, siis muita kuin ne jotka tekevät kivullasi ja epävarmuudellasi rahaa.

Piti kirjoittaa vain pari lausetta. No joo, ihan sama. Olen yhä päivän edellä aikataulustani, joten saan kirjoittaa blogimerkintöjä. Outoa: kirjoitan oikeasti kirjaa niin nopeasti kuin oli tarkoitus.

Jos joku, kuka tahansa, siis kuka tahansa, kuka. tahansa, esimerkiksi joku jota en ole koskaan tavannut, haluaa lähteä kanssani laulamaan karaokea, niin ilmoittaudu ja lähdetään. Tule mukaan, haluan valtavasti lähteä.

22 kommenttia:

  1. Sähän puhut kuin Eckhart Tolle! Noin se just menee; se mitä me asioista ajatellaan, ei oo totta. Asiat vaan on mitä ne on ja mielipiteiden muodostelu on vaan itsensä kuormittamista epätodellisilla ajatuksilla.
    Ootko lukenu "Läsnäolon voimaa"? Oot jo niin perillä tästä että vois olla tylsäkin, mutta ehdottomasti suosittelen! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, musta on tulossa Eckhart Tolle.

      Hmm. Hmm. Ihan kiinnostavaa. Musta tuntuu että olen joskus selaillut jotain Eckhartin kirjaa. Voisin yrittää uudestaan.

      Poista
  2. Ainahan on ihmisiä, joille et kelpaa. En kelpaa. Ei, emme, ette, eivät kelpaa. Eikä tarvitse yrittää kelvata. Jos ja kun en näe mitään syytä arvostella muita esim. pituuden/leveyden mukaan, ei minun tietenkään pidä arvostella itseänikään sillä perusteella. Ne ihanteet eivät olleet sinun ihanteitasi, vaan yleisiä ihanteita. Mitenpä muuten ruma muka voisi olla hyvännäköinen? (Toistelenko sua koko ajan?)

    Entä henkiset (tms.) ominaisuudet, kuten liian tyhmä, liian ilkeä, liian mykkä, liian ahdasmielinen, , , voiko niidenkin edestä häivyttää sanan "liian"?


    ("Jos luet tätä, olet todennäköisesti ihminen." ja sitten: "Todista, ettet ole robotti." No eihän sitä koskaan voi olla täysin varma :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.youtube.com/watch?v=VoAl44bvbVc

      Poista
    2. Tämä merkintä oli lähinnä ideoita kiireisellä oivallustasolla. Katsotaan mihin ne kehittyvät. Kaikkiaan aihe on varmaan paljon monimutkaisempi.

      Hmm. Henkiset ominaisuudet ovat oma juttunsa. Tuntuu, että ihmiset yleensä häpeävät ja inhoavat fyysisiä ominaisuuksiaan huomattavasti enemmän ja kiihkeämmin kuin henkisiä. Siinä olisi paljon enemmän järkeä, jos yksilön onnistuminen ihmisenä mitattaisiin esimerkiksi tämän myötätunnon tai sen puutteen kautta, mutta valitettavasti perseen koko ja muoto on asia jossa ihmiset kilvoittelevat ja kärsivät paljon enemmän. "Poskeni ovat liian pyöreät, olen siis epäonnistunut ja minun on pakko muuttua" on järjettömyyttä; "Kohtelen muita ihmisiä ylimielisesti, olen siis epäonnistunut ja minun on pakko muuttua" olisi todellisuutta.

      Pointti on tässä: minusta on alkanut tuntua, että ihmiset eivät yleensä arvioi toisia rumiksi oman, todellisen kokemuksensa perusteella, vaan lähinnä tunnistavat toisen poikkeavan ihanteesta x tai y ja sitten tietoisesti päättävät tämän olevan ruma. Jos tiedostaa ja tunnistaa tämän ajatusketjun, voi ehkä katsoa ympärilleen ja nähdä ihmiset vähän eri tavalla.

      Minä esimerkiksi olen jo tottunut ajattelemaan, että olen hirvittävän ruma. Vasta nyt olen havahtunut siihen, ettei se ole _oikea_ kokemukseni. Kun näen itseni peilissä, aivoni eivät näe rumaa ihmistä, vaan ihmisen joka poikkeaa ihanteesta x ja y. Oikeastihan olen ihan jees.

      Vie tietysti aikaa ennen kuin oppii luottamaan omiin silmiinsä.

      Ihanteet ovat kulttuurisidonnaisia. Ne muuttuvat koko ajan. Ne yksinkertaisesti opitaan ja ne muuttuvat heti kun haluamme niiden muuttuvan. Jotkin ihanteet toistuvat kaikissa kulttuureissa, mutta lopulta nekään eivät ole niin syvällä kuin luulemme.

      Tää on niin tuore havainto, että kaikki on sekavalla luonnostasolla. Toivon, että voin puhua tästä selkeämmin tulevaisuudessa. Ensin pitää kirjoittaa tämä kirja, jossa on "ruma" poika ja "komea" poika.

      Poista
    3. Jep, toki. Fyysisiä ominaisuuksia on paljon helpompi arvioida kuin henkisiä. Fyysiset ominaisuudet (ulkonäölliset, ei siis nyt sotketa tähän mitään ponnistusvoimaa yms.) näkee heti katsomalla, toisin kuin henkisiä on vähän hankalampi havainnoida, varsinkin kuin ne ovat toisinaan melko abstrakteja ja epäkonkreettisia. Ihmiset muutenkin kiinnittävät enemmän huomiota siihen miltä he (tai heidän elämänsä tai esineet tai asiat ylipäätäänkin) näyttävät, kuin siihen mitä ne ovat. Helpompihan se on kuvitella, että jos ihminen perseineen (Minkä muotoisia ja kokoisia takamuksia ihmiset oikein haluavat??) näyttää hienolta, hän on hieno. Ihmiset eivät kai paljoa edes puhu henkisistä ominaisuuksistaan. Olisi huvittavaa kuulla jonkun sanovan: "Hyi kato nyt miten rasistinen mä oon, pakko käyä huomenna ostamassa lääkkeitä tai jotain millä tän vois peittää".

      "Varastaa kauneus katsojan silmästä" ilmeisesti tarkoitti sitä, että yleiset ihanteet määräävät sen mikä on mielestäsi kaunista tai ei ole. On outoa ajatella, että ihmiset pitävät jotain henkilöä periaatteessa rumana, vaikka näkisivät itse toisin. Ehkä he kuvittelevat myös väärin valmistettun ruoan olevan pahaa, koska sellainen ruoka ei ole ihanteiden mukaista, vaikka maistaisivat itse sen olevan hyvää. He uskovat myös tietynlaisten lintujen olevan lentokyvyttömiä, vaikka itse näkisivät niiden lentävän. öö

      Joo kirjoita vaan. Ehdottaisin sellaista juonenkäännettä, jossa ruma poika menettää kasvonsa, ja ne tippuvat vesilätäkköön. Hetken kuluttua tämä komea poika liukastuu ja kaatuu suoraan tähän lätäkköön, jolloin kasvot tarttuvat hänen kylkeensä eivätkä lähde enää irti
      ,, , ,
      ,
      ,,, , , , , mörrörrör , ,

      Poista
    4. Ehkä parasta olisi riuhtoa aivonsa irti ihanteiden pakkovallasta ja kokeilla katsoa kaikkia ihmisiä yksilöinä. Katsoa pystyykö näkemään kaikissa ihmisissä kauneutta. Tämä kuulostaa juustoiselta, mutta jopa äärimmäinen "rumuus" voi olla viehättävää.

      "Ihmiset muutenkin kiinnittävät enemmän huomiota siihen miltä he (tai heidän elämänsä tai esineet tai asiat ylipäätäänkin) näyttävät, kuin siihen mitä ne ovat." Aivan!

      "Ehkä he kuvittelevat myös väärin valmistettun ruoan olevan pahaa, koska sellainen ruoka ei ole ihanteiden mukaista, vaikka maistaisivat itse sen olevan hyvää." Hyvä huomio.

      Ehdottamasi juonenkäänne on kyllä ihan hirveä.

      Poista
    5. "Ehkä parasta olisi riuhtoa aivonsa irti" Näin tein.
      "...ihanteiden pakkovallasta" tätä yritän. On monenlaista hienoa "rumuutta", mutta ehkäpä se ei sitten olekaan rumuutta. Joka tapauksessa on unohdettava yleiset ihanteet (ja keskityttävä siihen mikä on oikeasti tärkeää).

      Se olisi aika ratkaisevaa loppukirjan kannalta.

      Poista
    6. "Rumuus" on usein lopulta tuhat kertaa kiinnostavampaa kuin "kauneus".

      Poista
  3. Ihmiset ihastuu ja haluu seksii ja sit ne kuuntelee sitä toista eikä haluukkaa enää seksii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se niin yksinkertaista? Ei se ole niin yksinkertaista.

      Poista
  4. Lol, kuulostinpa taas asialliselta kännissä

    VastaaPoista
  5. mitä perkelettä kaikki on vaan tässä edessä

    ja mä olen kotonani tässä vaan

    edessäsi oon

    ja maskotissa oli joku tyyppi joka tuottaa poetry konnektionia ja se luki runojaan ja oltiin aika siiteis menois

    emmä tiedä, päätettiin et kannelmäki saa ydinaseen vuoteen 2020 mennessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä joskus ku joku ihmeen perse ehdotti et ois sellanen alkomittari facebookkiin ni ehk tännekki pitäis laittaa sellanen koska aijon sanoa kaiken mahdollisen

      Poista
    2. ja aijon vallata blogisi taas hetkeksi

      Poista
    3. teatterikaveri ilmotti äsken et se on harrastanut ekstaasissa seksiä sen parhaan kaverinsa kanssa ihan muuten vaan ja mun mielest se oli oikeesti aika hienoo, sanoin siihen vaan et vitun makeet, ja oikeesti tarkotinki sitä

      Poista
    4. ja kans iha vitun läppä on se et joku vitun appelsin menee kirjottaa kolumnin siitä, kuinka jotku huligaanit on aiheuttanu 100000 euron tuhon anarkistien mielenosoitukses ja samal unohtaa et stubb laitto mtv plus tapahtumaa vittu yli kaheksansataatuhatta euroo ja se kertoo jo paljon

      kaikki jotka haluu horjuttaa rahanhuureisia runkkareita on pahoja koska ne aiheuttaa kuluja mut sit politiikot ei voi olla pahoi tai mitä vittua, tää yhteiskunta on niin vitun kaksnaamanen

      ja oikeesti, mitä vittua?

      tää maa ja kaikki länsimaiset maat on jonkun negatiivisen koheesien yhdessäpitäviä vankiloita, me pelätään köyhyyttä rumuuta ja kaikke sellasta joka pistää meidät ulkopuolelle, vaan jos me noudatetaan lakia ja muuta paskaa niin sitten me kelvataan

      ja mun mielestä se on suurin paha ja kaikkien pitäis olla aidosti myötätuntosii toisilleen, ja kyl mä oikeesti uskon et säkin ooot sillä eläimet on cool ihan oikeesti

      ja mä oon pahoillani et söin bicmäkkii sun ees ja haukuin, mut mun mielest se oli ihan hauskaa just silloin, koska te ootte vittu kyllä aikamoisia aviopareja joskus ja se miki joka tätä lukee on aina ihan naamat

      Poista
    5. musta se oli ihan hyvää rähinää se

      oon ihan perseestä ja niin kyl tekin ajoittain

      appelsin on hyvä kolumnisti iltasanomille, kirjottaa sellasta ympäripyöreää äärikeskustalaista höttöä jota mahdollisimman suuri prosentti jengistä voi lukea tohkeissaan nyökytellen sen jälkeen kun sensaatio-otsikot on pedanneet ne pöyristyneiksi. kyllähän tämä nyt niin on että ei tommosta!

      Poista
    6. Vastaan hitaasti koska olin muualla ilman kunnollista nettiyhteyttä.

      Tässä oli varsin paljon hyvää. Kommentoisin enemmän, mutta oon niin väsynyt ja onneton että haluaisin lakata olemasta olemassa.

      En koe Big macin syömistä erityisen kauhistuttavana tekona. Itsekin söin eilen maitojätskiä. Ja Morrisseyksi haukkuminen on varmaan ihan hyvä.

      Miten jonkun nimi voi olla Appelsin.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen