tiistai 23. joulukuuta 2014

Olen aika harvoin ulkona liikkeellä puolenpäivän aikaan, mutta tänään olin (en ollut nukkunut) ja sellaisesta tulee yleensä olo kuin olisi 40-luvun merimies lähdössä satamaan. En tiedä mitä se on, mutta kaikki on alussa ja tuulet puhaltavat ja maailma kylpee oudossa hehkuvassa valossa. Kävin rautatieasemalla tarjoamassa kaljan, jonka päädyin itse juomaan, ja katsellessani ohi kulkevia ihmisiä ajattelin että ehkä en erotukaan väkijoukoista millään tavalla huomiota kiinnittävänä yksilönä. Toisaalta vähän aikaisemmin kuljin Rautatientorin yli ja tuntui, että kaikki pysäkeillä seisovat ihmiset tuijottivat minua. Sellaisina hetkinä mietin yleensä ensin, että onko minuun takertunut vessapaperia tai jotain, ja seuraavaksi mietin että osunkohan nyt vain johonkin pisteeseen johon tuossa seisovat ihmiset automaattisesti tuijottavat. Myöhemmin tulin kuolemanväsyneenä kotiin ja torkahtelin koko päivän sohvalle ja en vain jaksanut olla surullinen tai ahdistunut. Olin liian väsynyt ja ajatukseton. Se on mukava ja harvinainen tila. Yleensä rintakehässä on jokin kauhu joka polttaa koko ajan.

Vaikuttaa siltä että kaikki häipyvät tältä puolelta maata jonnekin muualle; on helpottavaa kun saa ottaa pienen tauon tästä vaivalloisesta gatsbyelämästä ja ryyppäämisestä ja rentoutua vähän. Nyt on moneen kertaan käynyt ilmi, että jos vain haluaisin, voisin ryhtyä homoksi ja alkaa heti elää iloisemmin. Eräskin juopunut mies Asematunnelissa rakastui silmiini ja annoin hänen nuuhkia kaulaani ja painaa minut vartaloaan vasten ja kertoa kuinka hyvännäköinen olen, koska muut kuin juopuneet miehet eivät koskaan saa päähänsä sanoa minulle sellaista ja tarvitsen jonkun sanomaan että olen kaunis.

Huomenna ostan kaikille perheenjäsenilleni tulostuspaperia joululahjaksi heidän omilla rahoillaan ja voi kyllä kysyä miksi kirjoitan tänne blogiin nyt näin paljon vaikka mulla ei ole mitään sanottavaa.

Lisään tähän vielä tämän:


Ihan vain koska se on niin äärimmäisen(!) IHANAA; sellainen maailma jossa ihmiset ovat rauhallisia ja älykkäitä ja englantilaisia; ei ole surua tai katkeruutta, pelkkää syksyistä melankoliaa, ja ihmiset lukevat paksuja kirjoja ja vievät eksyneitä kissoja eläinsuojeluyhdistykseen.

37 kommenttia:

  1. "ja ihmiset lukevat paksuja kirjoja ja vievät eksyneitä kissoja eläinsuojeluyhdistykseen."

    Näin! Näin!

    ps. hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu etten halua tehdä mitään muuta kuin kuunnella The Sundaysia. Maailma muuttuu niin yksinkertaiseksi ja haikeaksi ja viihtyisäksi.

      Erinomaista joulua!

      Poista
    2. Ja tämähän oli lähinnä tapani ilmaista, että olet loistava kirjoittaja, kun sille päälle satut (ja kun olosuhteet sattuvat).

      ZEKE!

      Poista
    3. Näin arvelinkin. Tapani. Tapaninpäivä.

      Ihmiset jotenkin diggaa mun teksteistä enemmän kun kirjoittelen vähän näperrellen ja arkisesti, sitten kun kirjoitan intohimoisesti suoraan sydämestä harvempi osaa suhtautua - suomalainen kirjallisuus on aivopessyt kaikki. Kaikki!

      Poista
    4. Teennäisimmilläni en anna vaikutelmaa teennäisyydestä. Vilpittömimmilläni annan. Se on outoo, pitää analysoida tätä

      Poista
    5. Musta tuntuu, et ite tykästyn silloin teksteihis kun ne lähinnä kuvailee tapahtumia ympärilläsi eikä selitä mielenliikkeitäsi.

      Mut anyways teet usein jotain oikein, joten keep fighting the good fight!

      Poista
    6. Joo. Toisaalta tää on sellainen julkinen ahdistuspäiväkirja. Asioiden järjestelyä päässä. Toki siitäkin vois kirjoittaa konkreettisemmin, mut pokka ei toistaiseksi riitä, ja siks se on vähän sellasta maalailua.

      Kyllä, yes, löydän viel just oikean tasapainon.

      Poista
  2. Minkä näköinen se mies oli? Oliko sillä sininen huivi ja musta takki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattoi olla. Se oli tavallaan sellainen pienen Jari Sillanpään näköinen. Se lauloi. Nyt mua pelottaa. Onko tää joku sarjaviettelijä? Annoin sille numeroni

      Poista
  3. Miks tulostuspaperia?
    Hy ää jouluy!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kysy miksi, kysy: miksi ei?

      Ihastuttavaa joulua!

      Poista
  4. HYÄÄÄÄ HYÄÄ HYYYYÄÄÄÄÄÄ juolua kaikille juu. En tiedä miksi ajattelin, ettei kukaan toivottaisi sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kukaan ei toivottanut hyvää juolua.

      HYYTÄVÄÄ JUOLUA!

      Poista
    2. Toi robotintunnustusjuttu toivotti mulle hyviä lomia ja käski kirjoittamaan samoin.

      Poista
    3. Mistä perkeleestä tänne on tullut robotintunnustus/tunnistusjuttu?

      Fantastista juolua!

      Poista
    4. Luulin, että olit säätänyt asetuksista jotain, siĺlä sitä ei ole ollut ennen (muutama viikko sitten). Kokeile kommentoida uloskirjautuneena, niin näet kuinka robotit voivat tunnustaa/tunnistaa itsensä roboteiksi.

      Kiitos samoin!

      Poista
    5. Haluan robotit ulos täältä!

      Poista
    6. Luulen, ettei täällä ole enää robotteja. Näin kun he eilen kävelivät täältä poispäin.

      Poista
    7. Näyttivätkö he siltä kuin olisivat olleet tekemässä pahaa?

      Poista
    8. Vaikea sanoa. Robotit kun ovat aina niin ilmeettömiä.

      Poista
    9. Kuinka joulu sujuu, Eivät?

      Poista
    10. Hyvin sujuu! Aatto meni mukavasti. Päätä särki, mutta lahjat eivät olleet ikäviä. Mummo sanoi, ettei ollut nauranut näin paljoa varmaan 20:een vuoteen. Ihan virkistävä päivä.

      Poista
    11. No mutta mites joulu on siellä sujunut?

      Poista
    12. Tuossa lauseessa mummosta on jotain runollista.

      Varsin oudosti. Varsin oudosti. Kaikki on outoa. Kaikki on outoa

      Poista
    13. Se mummo on itsessään jo jotenkin runollinen hahmo.

      Joulu on siinä mielessä sekava juhla, että se voi tarkoittaa periaatteessa mitä tahansa. Koskaan ei voi tietää millainen joulu esim. nyt tuolla ulkona paukuttavalla ihmisellä on ollut.

      Poista
    14. Niin. Toivottavasti paska.

      Olen ollut tänään vihainen kaikille, se on viihdyttävää.

      Poista
    15. Toisinaan se on viihdyttävää, varsinkin ihan pieninä määrinä.

      Aluksi luulin sun tarkoittavan, että toivottavasti mummoni olisi paska. Sekin olisi varmasti välillä hyvin viihdyttävää.

      Poista
    16. Pelkäsinkin että voisit käsittää niin, mutta päätin olla vaikeasti ymmärrettävä ihan yleistä tämänpäiväistä ikävyyttäni.

      Poista
    17. Huomenna olen taas aurinkoinen kuin Aurinkokuningas!

      Poista
    18. (eli tänään) Olikohan Aurinkokuningas mitenkäån aurinkoinen?

      Poista
    19. En usko. Ludvig XIV:n kuvista assosioituu mieleen lähinnä närästys.

      Poista
    20. Sattumalta olin tänään aurinkoinen!

      Poista
  5. Ei tarvitse olla mitään sanottavaa. Kirjoita silti tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä että toimin enimmäkseen tämän periaatteen mukaan.

      Toisaalta on kyllä paljon sanottavaa, mutten välttämättä sano sitä, sanon jotain muuta.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen