torstai 18. joulukuuta 2014

6-


Niin, niin, rhythm of life goes round. Mieti, kuinka vaikeaa uskot että minulla on, ja kerro se kymmenellä. Sitten saatat olla aika lähellä sitä kokemusta, jonka kanssa elän suurimman osan aikaa. Kuvittele, kuinka katkera olen, ja kerro se kymmenellä. Kuvittele, kuinka surullinen olen, ja kerro se kymmenellä.

Katkeruus on sitä, kun tiedät että sinulle kävi huonosti ja samalla tiedät, että jollekulle toiselle kävi paremmin, etkä oikein ymmärrä miksi jokin korkeampi voima haluaisi sinun kärsivän niin paljon enemmän kuin sen toisen. Ekstroverttien ihmisten pitäisi olla kiitollisia, koska usein he laittavat itsensä peliin lähtökohtaisesti eivätkä ylianalysoi ja väsähdä niin kuin minä.

En ole mielestäni vähemmän pinnallinen kuin ihmiset keskimäärin, olen vain tajunnut miten opittua ja väsynyttä oma pinnallisuuteni oli. Ruumis, joka ympäröi upeaa sielua, on upea. Tämä saattaa kuulostaa järjenvastaiselta, mutta mieti tarkemmin. Mieti 40 vuotta. Kuolisin sen oivalluksen puolesta.

Olen kai oikeasti kirjoittaja, kun en pysty pysymään erossa tästä blogista. Sellaista se on, turha valehdella itselleen ja taistella vastaan. Tää on mun paras Blogger-profiilikuva tähän mennessä:


Se on osa kuvaa, jossa istun aidalla jollain roomalaisella kadulla 7 kuukautta sitten ja näytän oudolta. Pääosassa en ole minä vaan henkilö, joka ohittaa minut takaa. Kuka tuo on? Hän on yksi yli seitsemästä miljardista ihmisestä tällä planeetalla. Osuimme samalle kadulle samaan kaupunkiin samaan aikaan. Pystyn kuvittelemaan, että jotakuinkin täsmälleen tuon näköisiä ihmisiä on maailmassa vähintään kymmeniä. Kuvasta välittyy sellainen vaikutelma kuin minä katsoisin häntä, vaikka se on tietysti mahdotonta; sarjakuvahahmot pystyvät katsomaan toisiaan tuosta kulmasta. Sinä ja minä emme tiedä hänestä mitään. Veikkaan kuitenkin, että hän on turisti. Lisäksi hän on älykäs. Hänellä on tietty sisäänpäin kääntynyt ilme, joka on usein älykkäillä ihmisillä.

Olen muuten ihan vitun kyllästynyt kuuntelemaan sitä kun ihmiset esittävät omia pelkojaan, teinitrollien oksennuksesta kaivettua pseudotiedettä ja liioitellun negatiivisia käsityksiä maailmasta ja ihmisistä "valitettavina faktoina". Yleensä olen reagoinut niihin lähinnä hiljaisuudella, koska en ole ollut varma ovatko puhujat tosissaan, mutta näitä on alkanut kuulua niin usein, että alan tajuta että niiden sanojat uskovat sanomaansa oikeasti. Tämä on itsessään liioiteltu ja keksitty esimerkki, mutta jos joku alkaa höpistä esimerkiksi että 95% alle 185-senttisistä miehistä on naimattomia ja työttömiä, ajattelen vain että ahaa, tuollaisen mielikuvituksellisen hölynpölyn takia siis kuvittelet olevasi liian huono vaikka olet suorastaan ikävystyttävän keskiverto, onnistunut ja kelvollinen oikeastaan kaikilla tällaisilla mittareilla. Anteeksi, mutta olet. Sori. Apua, se on varmaan tosi rankkaa. Joo, puhun sinulle. Tai jos joku sanoo, että mies ei voi rakastua naiseen jonka rintojen koon suhde pään kokoon on x y:n sijaan (tai siis aivan mitä tahansa, nää on niin järjen tavoittamattomissa), ajattelen että huhhuh, tiedät itsekin ettei tuo ole totta ja leikit uskovasi siihen vain koska kokeilet jotain lapsellista sekoiluidentiteettiä, joka et ole sinä. Anteeksi jos tämä kuulosti karulta, yritän sanoa saman lempeämmin: turpa kiinni nyt, mä en helvetti jaksa kuunnella tota vitun paskaa enää.

21 kommenttia:

  1. Näillä biiseillä mitä valitsen alkoholin jälkeisissä huuruissa näihin merkintöihin ei ole yleensä mitään tekemistä itse tekstin kanssa ja en ylipäätään tajua millä ihmeellisellä logiikalla ne valikoituvat.

    6 päivää jouluun. Kaikki on niin täynnä paskaa

    VastaaPoista
  2. Olen alkanut laukoa ajatuksiani jotenkin rehellisemmin kuin aikaisemmin, ihan kuin olisin päättänyt tehdä itsarin ja haluaisin saada kaiken sanottua sitä ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku olettaa että sanon ja kirjoitan nämä asiat jollain muulla kuin rakkaudella, niin lol haista vittu

      Poista
    2. Tää yksinpuhelu on ihan kauhee.

      Olen tajunnut että alkoholi tekee sielulle pahaa. Pieni määrä on vielä ihan ok, mutta se että juo itsensä ihan kunnolla humalaan tarkoittaa myöhemmin, että olo on ankea ja turvaton ja vihainen ja lohduton. Nimenomaan psyykkisesti. En jaksa tätä ankeutta näin isoissa määrissä, tämä on sairautta.

      Taisin joskus kirjoittaa siitä että olen "valehtelija". Ehdin jo tottua vihaamaan itseäni siitä kuinka epäaito ja valheellinen olen. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että en olekaan epäaito. Olen itse asiassa suurimman osan aikaa aito, en jaksa tai edes osaa esittää mitään muuta kuin mitä olen tilanteessa. Tämä on yllättävä havainto enkä tajua miksi olin ajatellut toisin.

      Mä tuun vähän hulluksi sen jälkeen kun olen juonut ja itse juopumus on poistunut. En osaa selittää sitä.

      Poista
    3. It's my blog I can do what I want

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mun mielestä olen enenevissä määrin kauhea, mutta jotenkin haluankin olla.

      Poista
  4. http://cartman.naurunappula.com/screen/e9/a0/e9a03ce8a6fdb539/0/523943.jpg

    VastaaPoista
  5. Hei. Onhan kaljalauantai vielä voimassa? Olettaen että on, laitoin sähköpostia (koska en osaa ajatella sua facebookiin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Tosin tietyissä aikatauluissa on tiettyjä päällekkäisyyksiä. Vastaan sähköpostiin.

      Poista
  6. HUOM. Tän blogikirjoituksen loppuosa on viesti useammalle henkilölle, ei suinkaan yhdelle. Jos tää siis jäi epäselväksi.

    Jos tämä tuli järkytyksenä, niin sulattele.

    VastaaPoista
  7. Puhun henkilökohtaisesta tuntemuskesta ja todennäköisyyksistä. Se, että ympärillä on ihmistyyppiä äx, ei tarkoita että ihmistyyppi yy on paha, vaan sitä, että se on seuraus valikoimisesta. Vaikka kuinka haluat pääsät yli ihmisyydestä, niin tätä primitiivistä valikoimista tapahtuu ihan koko ajan. Jos antaisin kaikille kaiken aikani, löytäisin enemmänkin ihania ihmisiä.

    Ihmiseen pippelillinen ihastuminen on eri asia kuin veljellinen ihastuminen. Philos eros.

    Ne on erotettava toisistaan. Pippeli korruptoi.

    Kaikilla on erilaiset kauneusihanteet. Loppujen lopuksi sen voi pilkkoa yksinkertaiseksi psykologiseksi kehitykseksi. Ei se ole minkään rumentamista tai pseudotieteellistä. On tutkittu, että aviosuhteessa olevat jakavat usein tiettyjä geneettisiä ominaisuuksia toistensa kanssa verraten muihin ihmisiin ja normiin. Sosiaaliset ennakkoluulot ja ystävyyssuhteiden solmiminen on todistetusti myös geneettistä valtakamppailua. Ihmiset eivät ole täydellisyyteen pääseviä objektiivisia filosofeja, vaan ainoastaan vaistoihinsa sortuvia kädellisiä. Objektiivisuus on näennäistä ja saavutettavissa ainoastaan tiedollisella tasolla. En sano, ettäkö objektiivisuus olisi paha ominaisuus, ainoastaan, että se ei tule ihmiselle luonnostaan. Emme osaisia kirjoitta, rakentaa yhteiskuntia, ellemme pääsisi eläimellisyydemme yli. Siinä on se pointti. Ahneus on mun mielestä aika eläimellistä. Ajatteletko, että kaikki ihanteet ja valtaroolit ovat ainoastaan sosiaalista konstruktiota?

    Kaikki ovat rakastettavia yksilöitä, sitä vastaan en sodi. Kaikki voivat olla henkisillä mittareilla täysin erilaisia kuin mitä ulkoisilla voi mitata. Harmi vain, että vaivannäkö on suurimmalle osalle liikaa.

    Mulle ylianalysointia vastaan kamppailu on luonnollista. Löydän ihmisistä tuhansittain asioita, joiden perusteella en ole kiinnostunut hengaamaan heidän kanssaan. Mulla on mennyt aikaa päästä yli sellasesta ylimanipuloivasta ihmissuhdeleikistä, jota harrastelin nuorempana. Sen takia en oikeastaan ollut kenenkään kanssa. En mä sunkaan kanssa varmaan olisi ellen tietäisi millainen olet, rakastaisi sun ajattelua ja olemusta.

    Se, etten voisi rakastua läskiin silleen pippelimielessä, ei tarkoita, ettenkö voisi rakastua heihin aivomielessä. Emmä pippeliä suhun halua panna toisin kuin david.
    Tuossa oli se ristiriita, mä puhuin pippelitykkäämisestä.

    Fiksut ihmiset pääsevät ennakkoluulojensa yli tietoisella tasolla. Väittäisin kuitenkin, etteivät tiedostamattomalla tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aivan totta, mutta sanoisin että myös se mitä mä sanon on totta, ja reaalimaailma on jossain näiden välissä. Primitiivinen, nopealle arvioinnille perustuva ihastuminen on oma juttunsa, mutta olen huomannut ihastuvani silloin tällöin ihmisiin joita olen ensin pitänyt fyysisesti selvästi ihanteideni vastaisina, ja kun tämä on tapahtunut tarpeeksi monta kertaa, arviointiprosessi on alkanut hidastua ja käsitykseni kauneudesta on laajentunut. En osaa selittää sitä muuten kuin että aivot oppivat arvioimaan kauneutta uudelleen ja ottavat uusia ominaisuuksia koko ajan mukaan. Yksilöön ihastuminen muokkaa ihannetta. Kaunissieluisen ihmisen oudotkin fyysiset ominaisuudet alkavat usein näyttää viehättäviltä. Ja vaikka jokin ominaisuus ei alkaisi ikinä näyttää viehättävältä, siitä tulee toissijainen. Kauneuden vahvistava poikkeus. Jos antaa aikaa. Aikaa ei tietenkään aina oo.

      Ja siis tässä postauksessa oli raivoa vähintään kolmea eri ihmistä kohtaan. Kaikki ei ollut sulle, vain osa. Mun mielestä aika moni syyllistyy sellaiseen yksinkertaistuksilla ja kauhutilastoilla pelleilyyn, myös minä.

      Itse asiassa oon monessa asiassa huomannut että olet ajatellut pidemmälle kuin minä, ja se on kyl virkistävää että joku on ajatellut.

      Mä oon nykyään ylipäätään täynnä sellaista hahmotonta raivoa, sen voi ottaa viihteenä. Suutelinko mä Davidia? Miksi tää aina tapahtuu?

      Poista
    2. Sä et suudellut davidia. Sä olit se objekti. Sinua suudeltiin.

      Poista
    3. Mä vastustelin :(

      Sanoin sille tyyliin fak nou

      Kännissä ihmiset suutelee usein. Mä en ikin uskalla. Tai siis se on jotenki niin epäaitoo. Tai liian aitoo.

      Poista
    4. Mulle tulee aina yllätyksenä että oho, jonkun suu on mun naamalla. Suostun asioihin jotenkin refleksinomaisesti

      Poista
  8. tämä oli rehellistä

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen