torstai 23. lokakuuta 2014

Hyvyys

Olen viime päivinä katsonut Twilight-elokuvia. (Siksi olen kysynyt kaikilta: "Oletko Team Jacob vai Team Edward?") Niissä on monta juttua aivan pielessä, mutta tietty taso tuntuu tutulta ja ymmärrän sitä, ja tämä on tosi hyvä biisi.


Twilight on parempi kuin moni huomattavasti korkeakulttuurisempi asia. Olen tajunnut olevani aika populisti. En jaksa väheksyä ihmisiä. Se, että miljoonat ihmiset pitävät tästä, kertoo että tässä on jotain yleisinhimillistä ja sydäntä koskettavaa. Ja Paramore on niitä juttuja, jotka tuntuvat läheisiltä ihan siksi että ne olivat pinnalla kun olin 13-v.

Minut heitettiin ulos Pub Magneetista. Siis ihan konkreettisesti heitettiin. Baarimikon otteessa oli todellista raivoa. Hän kantoi minut portaat alas. Hän oli oikeasti ärtynyt. En ole varma että miksi. Olin kai liian unelias. Ja vaikutin hiukan pahoinvoivalta. En muista! En tiedä! Ärsytän ihmisiä enkä mahda sille mitään. En yleensä satuta ketään. (Halusin olla tosi humalassa, ja sitten olin. En ole pitkään aikaan ollut yhtä sekaisin. Sanoin varmaan tosi tyhmiä juttuja.)

Nousin bussiin. Se meni lentokentälle. Okei, menen taas lentokentälle, ajattelin ja vaivuin katselemaan ohi juoksevaa öistä maisemaa. Jostain syystä jossain keskellä tyhjintä Vantaata kuski sai päähänsä PYSÄHTYÄ ja alkaa tentata minulta onko bussikorttini "seutu" vai Helsingin sisäinen. "Mitärgh?" sanoin. Se oli aivan älytöntä. Kävi ilmi että bussikorttini on Helsingin sisäinen. Kuskin silmissä oli outoa sadistista nautintoa, kun hän hääti minut bussista ulos jollekin pimeälle aamuöiselle teollisuusalueelle. ("Sinä valehtelit, sinä valehtelit!") En tiedä tajusiko hän, että minulla ei olisi mitään keinoa päästä sieltä pois. Hän tiesi, että olin vailla käteistä ja että korttini oli Helsingin sisäinen.

Siellä oli tappavan kylmä. Siis kirjaimellisesti. Noin voisi kuolla ja se olisi helppoa. Kävelin epätoivoisesti ympäriinsä ja yritin kutsua taksia. "Emme voi tulla, jos et tiedä bussipysäkin virallista osoitetta", sanoi nuori nainen puhelimessa. "On varmaan tosi ikävää olla siellä töissä", sanoin.

Lopulta eräs nuori pyörällä liikkunut nainen, eräs parrakas jäbä ja hänen ystävänsä pelastivat minut. He ottivat sen asiakseen. Se oli kaunista ja ihanaa. Parrakas jäbä maksoi matkani ja antoi minulle kaulahuivin ja purkin proteiinijogurttia. Hän sanoi että Magneetti on hieno paikka. (Kai mut muuten päästetään sinne vielä sisään?) Minä yritin ilmaista kuinka kiitollinen olin heidän inhimillisyydestään.

Näin pääsemmekin aiheeseen, josta olen pakkomielteisesti ja sekavasti keskustellut viikon tai pari suunnilleen kaikkien kanssa jotka ovat jaksaneet vaivautua: hyvyys. Kirjoittelen siitä nyt tähänkin, niin ehkä sitten voin siirtyä eteenpäin ja keksiä jonkin uuden aiheen, esim. rakkauden tai kuoleman tai sienestyksen.

Olen huomannut, että ihmisillä on moninaisia ja todella monimutkaisia käsityksiä hyvyydestä. Minulle hyvyys on yksinkertaista ja hyvin konkreettista. En koe mitään tarvetta tehdä siitä monimutkaista. En vain jaksa!

Olen varma, että auttajilleni tuli hyvä olo siitä että he auttoivat minua. Eräiden näkökantojen mukaan se tarkoittaa, että heidän hyvyytensä on valheellista. Olisi rehellisempää vaikka sylkeä naamalleni ja haukkua minua vitun neekeriksi, koska siitä ei kenties tulisi itselle hyvä olo. Kaikkein rehellisintä olisi tietysti olla tekemättä yhtään mitään.

Olen huomannut, että lähes aina kun teen jotain hyvää, tarjoudun esimerkiksi auttamaan toista, joku kysyy mitkä ovat "intressini" tai mitä oikein "yritän" tai "tavoittelen". Ehkä olen vain jotenkin hämärän oloinen tyyppi, tai sitten ihmiset ovat oudon vieraantuneita sellaisista asioista kuin myötätunto. Se, että joku voisi välittää oikeasti, on jotenkin vieras ajatus.

Minulle tällainen on uutta. Luotan ihmisiin. Luotan ihmisiin, koska tiedän itse välittäväni oikeasti ja oletan että useimmissa tapauksissa muut ihmiset ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. En usko olevani mikään luonnonoikku.

Toisten auttamisesta tulee usein hyvä olo, ja niin se saakin olla. Se on voima, joka ajaa miltei kaikkia hyviä asioita tässä maailmassa: että ihmisistä tuntuu hyvältä olla hyviä. Kaikkeen hyvyyteen tämä ei toisaalta päde. En esimerkiksi muista, että eläinaktivismini olisi tähän mennessä tuonut elämääni mielihyvän tai täyttymyksen kokemuksia. En saa siitä mitään. Se on toistaiseksi niin epäsuosittu ja niin marginaalinen arvo, että en koe kenenkään kiittävän minua siitä. Se on uuvuttavaa ja masentavaa juttelemista ylivoimaiselle, vihaiselle, pilkalliselle muurille. En kuitenkaan voisi lakata harrastamasta sitä, koska ajatus siitä mitä eläimille tehdään tuntuu vain niin vitun pahalta. Paha olo ajaa etsimään ratkaisuja. Jotain kauheaa tapahtuu, ja haluan että se loppuu.

Minulle oli ihan hirviömäisen vaikea ymmärtää että mistä ihmiset puhuivat, kun he puhuivat siitä kuinka paha juttu voi olla että ihminen yrittää olla "hyvä ihminen". Olin ihan pihalla. Kysyin monta kertaa enkä vain kerta kaikkiaan saanut kiinni siitä, mitä sillä tarkoitettiin. Ihmiset olisivat yhtä hyvin voineet puhua vaikka islantia, en tajunnut mitään. Kysyin selvennystä niin monta kertaa, että siitä tuli kanssaihmisille oikeasti ärsyttävää, ja senkin jälkeen kysyin vielä neljäkymmentä kertaa. Lopulta tajusin, että kyse on "hyvyydestä" jonkinlaisena normiin ja malliin vastaamisena ja pisteiden keräämisenä; siitä kuinka "hyvyys" voi siis oikeastaan olla ihan mitä tahansa, koska normi voi olla ihan mitä tahansa.

Tämän ymmärtäminen vei niin paljon aikaa, koska tuollainen on minulle luontaisesti vierasta. En vain yksinkertaisesti ole koskaan oikein kokenut painetta olla "hyvä ihminen" Jumalan tai valtion tai jonkin epämääräisen ihmisjoukon silmissä. Minulle on ollut itselleni aivan päivänselvää, mikä on oikein, sitä ei ole tarvinnut kysyä muilta. Olen tiennyt sen itse ja päätellyt sen omalla järjellä ja sydämellä. Ala-asteella olin hirveä huligaani, mutta puolustin kiusattuja lapsia järjestelmällisesti. Säännöt itsessään ovat merkityksettömiä, koska sen mikä on tärkeää tietää kuitenkin itse.

Jos hyvyys käsitetään rooliksi, jonka ihminen ottaa ollakseen oikeaoppinen ja hyväksytty kansalainen, hyvyydestä tosiaan tulee monimutkainen käsite. Mutta minun sanakirjassani oikeaoppinen kansalaisuus ja hyvyys ovat ihan eri asioita. Pyrkimys olla oikeaoppinen ei liity hyvyyteen vaan sellaisiin asioihin kuin normaalius tai coolius. Hyvyys on tervettä myötätuntoa, enimmäkseen automaattista, itsestä lähtöisin, helppoa. Sitä että tuntuu pahalta nähdä kun mummoa potkitaan ja tulee tarve auttaa. (Siis mummoa, ei potkimisessa.)

Ärsyttävintä on kun ihmiset tekevät hyvyydestä niin monimutkaisen kysymyksen, että menettävät kosketuksen ihan normaaliin ihmisyyteen. Että näet kun mummoa potkitaan, muttet tee mitään, koska "Moraali on loppujen lopuksi subjektiivista eikä mikään lopulta ole sen enemmän väärin kuin mikään muukaan" / "En minä voi tuomita, kun en minä itsekään ole mikään täydellinen ihminen" / "Filosofi x sanoi y" / "En edes voi tietää onko ketään muita kuin minä todella olemassa" / "No ei se maailmaa pelasta, jos mä autan yhtä akkaa." Lopeta!


Tässä ei ole kyse sinusta ja sinun syvällisistä oivalluksistasi vaan tuosta mummosta joka itkee lätäkössä! Älä monimutkaista yksinkertaista asiaa ja ole kunnolla! Nyt loppuu se angstiteineily heti paikalla!

Yritys olla hyvä ei vaadi minua mitenkään tukahduttamaan itseäni. Sielussani ei tunnu olevan jonkinlaista raivoisaa murhaajaraiskaajahirviötä, jota kaiken aikaa väkinäisesti hillitsen. Olen aika yksitasoinen ja tylsä ihminen.

Ihmiselämällä tuskin on ennalta määrättyä tarkoitusta, mutta jos tarkoituksen haluaa, niin pyrkimys oppia näkemään toisissa itsensä ja olemaan heille hyvä on aika jees. Siinä ei tarvitse olla lainkaan pikkutarkka tai täydellinen, kukaan ei voisi ikinä olla, kunhan jaksaa yrittää. Ja mitä mitättömämmästä asiasta on kyse, sitä sallitumpaa on vaikka ihan viihteen vuoksi olla omien ihanteidensa vastainen.

22 kommenttia:

  1. Tämä on todella sekavaa ja all over the place ja tässä on monta aivan eri keskustelua aivan sekaisin. Kirjoitin tämän lähinnä siksi että pääni on höyryinen enkä saa unta.

    VastaaPoista
  2. http://m.youtube.com/watch?v=UPvugVYv03c

    VastaaPoista
  3. Lue vaikka joku kirja joskus, koska sä olet tällä hetkellä liian tyhmä edes alkamaan ymmärtää, mistä sä luulet puhuvas ja sun koko ajattelus on niin alkeellisella tasolla, ettet sä edes kosketa sitä kysymystä, jota sä luulet kysyväs.

    Sä olet yhdystvaltojenjuutalaisen viihdeteollisuuden ja populaarikulttuurin aivopesemä ja ohjelmoima idolirobotti, joka ei käytä edes omia aivojaan, vaan jonka puolesta ajatellaan valmiiksi siellä, missä tehdään rahaa Hollywood-elokuvilla ja menestysdekkareilla. Markkinatalous on sinun todellisuutesi ja hyvyytesi.

    Puhut inhottavasti läheisistä ihmisistäsi niin kuin he olisivat sinun yksityisomaisuuttasi, olemassa vain sinun osinasi ja samastat heidän rakastamisensa heidän yksityisomistamiseensa ja elät täydellisessä harha kaiken sen suhteen, mikä on oikeasti arvokasta ja merkitsevää ja puhut täyttä tyhjää. Haista siis paska ja mene kouluun.

    Sä et ymmärrä mitään hyvyydestä tai pahuudesta, etkä ole koskaan joutunut ylipäänsä edes sen kysymyksen eteen, mistä koko etiikasta on kysymys ja sen takia et sitä myöskään ymmärrä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisin sanoen en vieläkään ymmärtänyt vaikka luulin niin? Okei, luovutan. Olen liian tyhmä putkiaivo. Se on ihan vilpitöntä hämmennystä.

      En mä nyt tiedä onko tilanne noin paha kuin arvioit. Olen pohjimmiltani aika kiva. Hyvin keskeneräinen ja suuntaa hakeva ja katkera ja pahoinvoinnin takia itseeni käpertynyt, mutta en nyt ihan toivoton kuitenkaan. Et säkään mikään helppo tyyppi ole.

      Olen vastaanottanut paljon kritiikkiä viime kuukausina ja muuttunut jo oman kokemukseni ja tietääkseni joidenkuiden muidenkin kokemuksen mukaan parempaan suuntaan. Toisaalta tiettyä ärsyttävyyttä on mahdoton poistaa itsestään jos se on sisäsyntyisesti mukana. En tiedä tarvitseeko sitä oikeastaan poistaa. Ei voi lakata olemasta oma itsensä, mutta voi opetella olemaan parasta mitä oma itse voi olla.

      "Sä olet yhdystvaltojenjuutalaisen viihdeteollisuuden ja populaarikulttuurin aivopesemä ja ohjelmoima idolirobotti, joka ei käytä edes omia aivojaan, vaan jonka puolesta ajatellaan valmiiksi siellä, missä tehdään rahaa Hollywood-elokuvilla ja menestysdekkareilla."

      Hmm. Hmm. Miksi? En saa tästä kiinni. Miten tää ilmenee käytännössä? Siinä että fanitan asioita? Sehän on leikkiä.

      "Puhut inhottavasti läheisistä ihmisistäsi niin kuin he olisivat sinun yksityisomaisuuttasi, olemassa vain sinun osinasi ja samastat heidän rakastamisensa heidän yksityisomistamiseensa"

      Onko tämä jotain mitä olen tehnyt eilen? Olin kännissä ja sanoin varmasti todella idioottimaisia juttuja. Olen pahoillani. Kuvauksesi kuulostaa todella ikävältä enkä tosiaan halua olla tuollainen. En tiedä miten jonkun toisen voisi omistaa.

      "Sä et ymmärrä mitään hyvyydestä tai pahuudesta, etkä ole koskaan joutunut ylipäänsä edes sen kysymyksen eteen, mistä koko etiikasta on kysymys ja sen takia et sitä myöskään ymmärrä. "

      Mikä se kysymys on? Valaise minua. Puhu kuin lapselle. Olen kyllästynyt keskusteluihin, joiden sävy on "Tajuat mistä puhun sitten kun olet kiivennyt vuorelle ja saavuttanut sen hengellisen valaistumisen kuin minä". Jos siinä valaistumisessa on todella sisältö joka löytää, sen voi selittää kirkkaasti ja selväsanaisesti ihmiselle, joka ei ole vielä päässyt sinne asti, ja tämä voi saada jonkinlaisen käsityksen siitä mistä puhutaan.

      Poista
    2. Tässä tapauksessa en oikein ymmärrä mistä minua kritisoidaan, ja se on tuottanut suuresti stressiä varsinkin viime aikoina. Mietin ja mietin mutta ei vain sytytä. Jos tietäisin mitä multa konkreettisesti odotetaan, voisin itse arvioida tilanteen ja yrittää kenties muuttua kivemmaksi!

      Poista
    3. No sanoit tyyliin, että "Mähän olen luonut Marja-Liisan" *nimi muutettu*, ihan kuin hän olisi oikea ihminen vain, koska hän on osa sun kirjoittamia tekstejä ja et muutenkaan näe edes eteesi, kun sun kanssa puhuu, vaan katselet seinille ja puhut itseksi, etkä edes kuuntele, kun sulle puhuu ja kaikki sun ympärillä liittyy vain suhun, eikä mikään muu oo todellista kuin räkänokan mussutus jostain siitä, miten siistiä on dokailla tukka sekaisin

      Poista
    4. Sanoinko oikeasti noin? Trollolloo, en tarkoittanut sitä noin! Hyi!

      Lol, tosi hyvä kuvaus. Olen varmaan aika lailla tuollainen. En siis aina mutta liian paljon. Se liittyy jossain määrin siihen, että ei-kännissä olen todella hermostunut, ja sitten kännissä vapaudun ja inhottavia asioita tapahtuu. Se on teineilyäni, voin vannoa että kehityn.

      Poista
  4. Tarvitseeko maailma enemmän pahojakin ihmisiä kuin niitä, jotka pelkäävät omaa todellisuuttaan ja haluavat olla hyviä vain siksi, että toivovat saavansa
    siitä jonkun porkkanan palkinnoksi isiltä?

    Minkä arvoista sellainen hyvyys on, joka on vain väline jonkin muun, usein aineellisen hyvän, saavuttamiseen, eikä ole asia sinänsä ja itse itsensä syy ja todistus?

    Elämä alkaa ristiriidassa, näennäisesti ristiriitaisten sointujen syvässä olemuksellisessa harmoniassa, jossa mitään hyvää ja pahaa ei ole ilman toinen toistaan Joko/Tai, vaan Sekä Että Eikä Kumpikaan

    Mä oon niin kyllästynyt kaikkeen siihen pelokkaaseen lätinään jostain "hyvästä ihmisestä", kuinka jokainen haluaa olla jotenkin "hyvä ihminen" ja pyrkii siihen, mitä vittua se oikein edes tarkoittaa? jotain ulkoa tulevaa univormuohjelmaa siitä, millainen jokaisen täytyisi olla? Miksei rehellinen ihminen, miksei aito ihminen, miksei todellinen ihminen, miksei ristiriitainen ihminen, miksei elävä ihminen? Miksei ihminen, joka kuuntelee hyvyytensä ja pahuutensa ristiriitaista harmoniaa ja on elävä kokonaisuus, johon kuuluu vähän enemmän vittu kuin pelkkä musta ja valkoinen, joko ja tai

    Se on vain heikkoa moraalia, joka perustuu pelkoon ja miellyttämisen haluun, eikä riippumattomaan tahtoon ja oikeuteen

    Entä jos hyvyyttä olisi se, että koko tää vitun maapallo räjähtäisi ja koko tää vitun idolishow loppuisi, joka perustuu vain sielujen ostamiseen ja myymiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mä mielestäni kirjoitin nimenomaan tästä. Mielestäni hyvyys on itseisarvoisesti tärkeää ja se lähtee omasta sydämestä. Porkkanan jahtaamisella ei ole tekemistä hyvyyden kanssa. Hyvyydellä ei ole tarkoitus saavuttaa jotakin. Hyvyys on hyvyyttä, sitä että tunnet pyyteetöntä myötätuntoa toisia kohtaan.

      Luulisin että tän ristiriidan ydin on se, että käsitetään ilmaus hyvä ihminen aivan eri tavoin. Sulle kyse on kai tavallaan "hyvyydestä", mulle hyvyydestä. Siitä "hyvyydestä" en minäkään välitä paskaakaan.

      Hyvä ihminen pyrkii olemaan satuttamatta toisia turhaan, ja auttamaan niitä jotka apua tarvitsevat. Välittää siitä, millainen olo muilla on. Mulle se ei ole tän monimutkaisempaa. Ei se ole edes mitenkään ylivoimaisen vaikeaa. Vaatimuksia ei ole paljon, ja saa mokata.

      Ei hyvyyteen pyrkiminen jotenkin syö ihmistä kokonaan niin, että tämä lakkaa olemasta kaikkia muita asioita joita on. Voi olla se hengittävä, ristiriitainen ja epätäydellinen ihminen joka on; tärkeintä on edes yrittää olla itselleen ja toisille reilu. Läheskään aina siinä ei onnistu, mutta se on kaunis tavoite. Ei ole vaatimusta täydellisyydestä. Mun mielestä tää on ihan perusihmisyyttä.

      Poista
  5. "Hyvyyden" kielellishistorialliset sivumerkitykset liittää sen olennaisesti vain siihen uskonnolliseen ja poliittiseen perinteeseen, jossa ihmisiä on eroteltu vuosituhansia "hyviksiin" ja "pahiksiin" rodun, uskonnon, kansallisuuden, sukupuolen, seksuaalisuuden, sosiaalisen aseman, varakkuuden ja aineellisen hyvinvoinnin perusteella, eikä sillä ole siinä yhteydessä mitään tekemistä yksilön itseisarvoisen etiikan ja hyvän tahdon, vaan ulkoa ohjelmoidun imperialistimoraalin kanssa, jossa "hyvä ihminen" on se ihminen, joka myötäilee valtaa pitävien keppiä ja ottaa vastaan hyvästä käytöksestä porkkanaa, ostaa ja myy sielunsa, käy opportunistista kauppaa hengellään, luovuttaa tahtonsa valtakoneistolle, joka sanoo, mikä on oikein, eikä tahdo itsenäisesti tehdä niin siitä riippumatta, mitä kukaan muu sanoo.

    Sen takia, kun puhutaan "hyvästä ihmisestä", niin siinä kuuluu yhä niin vahvasti ton imperialistiporvarillisen judeokristityn autoritäärisen kepin pelon ja utooppisen porkkanan odotuksen kaiku, joka on koko kaksinaisen epäetiikan ja "moraalin" lähtökohta, missä ollaan ensimmäisen kerran alettu mennä väärään suuntaan, kun Luominen on erotettu siitä perusihmisen etiikan sydämen äänestä ja myötätunnosta, mistä säkin tossa siis puhut. Eli siis puhutaan käytännössä ihan samasta asiasta, mutta eri tasolla ja eri sivumerkityksin.

    Tämä on se epäpyhä sota Jumalaa ja "hyvyyttä" kohtaan, koska mä uskon, että Jumala on rakkaus tässä ja nyt aina ja ikuisesti ja sinun pienen rakkaan sydän, eikä läskin homon taloudellisen, poliittisen ja uskonnollisen auktoriteetin pelokas häpeilevä syyllinen myötäily ja utooppisen NATO-taivaskiimaporkkanan odotus

    Ei pelottelu, uhkailu, kiristys ja lahjonta, vaan välittäminen, sydämellinen läsnäoleva kasvatus ja rakastava vanhemmuus

    Rakkaus on rakkaus itse, joka on rakkaus itse, joka on rakkaus ja joka rakastaa rakastaa ja minä uskon Häneen, joka on tullut tekemään tyhjäksi vanhan juutalaisen lain ja asettamaan Uuden tilalle



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saan ihan hyvin kiinni. En ole oikeastaan mitenkään eri mieltä. Ollaan vain tarkoitettu samoilla sanoilla eri asioita ja siksi epäselvyys ja ristiriita.

      Poista
  6. Pitkästä aikaa hyvä teksti! Hyvä!

    Hyvä. HYVÄ. H-Y-V-Ä-vävävävä vä vä hy hy hyhyh VÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvyys. Hyvyys. Hyvyys on kaikkialla. Hyvyys!

      Poista
    2. Joskus n. 2,4 miljoonaa vuotta sitten meidän piti mennä kaljalle.

      Poista
    3. No kysy sitten joku päivä kaljalle kun haluat!

      Poista
    4. Huh, kuulostaa haastavalta. Pitäisi osata toimia käytännöllisesti ja johdonmukaisesti. Aivan.

      Poista
  7. Vielä hyvyydestä:

    On selvää, että niillä mittareilla jotka olen asettanut hyvyydelle, moni tuntemani ihminen onnistuu tällä hetkellä _paljon_ paremmin kuin minä. Minähän olen ihan sotku. Filosofia ja käytäntö ovat eri asioita. Mutta uskon, että niin kauan kuin minulla on aito halu olla hyvä, olen ihan oikealla tiellä. Hyvyys on yrittämistä, ei onnistumista. Hyvyys on myös anteeksi antamista.

    En ajattele, että kukaan teistä olisi huono ihminen, rakkaat ystävät. Päinvastoin; yritän oppia teiltä koko ajan. Olen vain vähän kyllästynyt monimutkaisuuteen ja moniselitteisyyteen ja teoriaan, koska lopulta aika moni asia on yksinkertainen, helposti selitettävissä ja käytännöllinen. Olen laiska enkä jaksa suurta ideologioiden taistelua ja identiteettipeliä ja sanojen pyörittelyä, kun voisi vain yrittää olla ihmisiksi.

    Haluaisin olla enemmän runoilija, mutta en ole. Olen asiakeskeinen ja tylsä. Se on sosiaalisesti valitettavaa. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keskustelen asia edellä. Olen vasta nyt tajunnut, että monille keskustelu itsessään on usein tärkeämpää kuin asia josta keskustellaan. Ihmiset eivät aina sanokaan asioita siksi että tarkoittavat niitä, vaan ihan muuten vain??? Totuus on joskus toissijaista??????? Tms. Yritän vieläkin ymmärtää tätä, mutta ehkä en vain pysty. En voi pakottaa aivojani kenenkään toisen aivoiksi.

    Kirkkaus on minulle korkeimpia arvoja. Niin se vain on.

    Tällaiset erot ajatteluprosesseissa johtavat helposti väärinkäsityksiin. Mutta niin kauan kuin luottaa siihen että toisen tahto on hyvä, on mahdollista ymmärtää että toinen ei tarkoita pahaa. Se vain ei tajuu.

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen