torstai 28. elokuuta 2014

Tapa rakkaimpasi

Äitini sanoi että näytän kalpealta ja levottomalta ja kysyi kauhuissaan olenko sotkeutunut huumeisiin. "En", sanoin.

Ajattelin laittaa tähän humoristisesti Rise like a phoenixin, mutta itse asiassa:



Jos hyvin käy, tämä on viimeinen merkintä tähän blogiin vähään aikaan.

Jaarittelen siis vuolaasti ja spontaanisti ja juuri niin epäselvästi kuin huvittaa, kuuntele jos kiinnostaa.

Olen ollut liian leipääntynyt kirjoittaja ja olen ollut liian leipääntynyt ihminen. Tarvitsen jonkun haastamaan sen mitä teen. Siis KAIKEN MITÄ TEEN. Olen monen enimmäkseen sietämättömän vuoden jäljiltä defenssimekanismeihin hautautunut pelokas kakara, jonka juttu ei lähde lentoon jos minua ei ensin istuteta alas ja selitetä kuinka asiat ja ihmiset toimivat.

Minun täytyy kadottaa itseni ennen kuin voin löytää itseni. Vakuuttua joko siitä että olin väärällä tai vaihtoehtoisesti siitä että olin oikealla tiellä. Kumpikaan näistä ei ole mahdollista jos joku ei ensin haasta minua.

On hauskaa ja vähän epätavallista, miten hyvin ihmiset ovat tajunneet tämän kohdallani. Sanon että lyökää minua ja ihmiset eivät epäröi sekuntiakaan totella pyyntöäni. Ei mitään "En halua nyt olla ilkeä mutta..." vaan suoraan isku päin naamaa. Se johtuu joko siitä että naamani on poikkeuksellisen ärsyttävä tai siitä että kunnioitatte minua jollakin tavalla. Pidätte minua totuutenne arvoisena. Se on suurta.

Jos jokin osa sinua ei uskoisi tähän juttuun, olisit häipynyt jo kauan sitten. Myönnä pois. Myönnä nyt. On jokin elementti, jonka vuoksi jäät.

Sen jälkeen kun astuin ovesta ulos elämäni perussävy on ollut sitä että maailma hakkaa minua avokämmenillä naamalle: vitun idiootti! vitun idiootti! vitun idiootti! vitun idiootti! vitun idiootti! Minut on hajotettu siististi ja järjestelmällisesti, ja otan kaiken tyynesti ja helpottuneena vastaan. "Et voi tehdä noin, puhut oikealle olemassa olevalle ihmiselle ja me emme toimi tuolla tavalla." Kuuntelen hämmentyneenä, ajattelen asiaa ja opin. Opin nopeasti.

Kritiikkiä on syytä prosessoida, koska se nousee yleensä jostakin, sille on yleensä syy. Toivoisin että vastapalvelukseksi tajuaisitte että kaiken tämän paskan alla on potentiaalisesti jotain ihan kaunista. Lue blogini alusta loppuun ja sen on pakko välittyä. Vietin kevään 2012 pelastellen kastematoja jalkakäytäviltä sateen jälkeen. Jos mikään pyrkimys parempaan ei välity, niin todella, lakkaa tuhlaamasta aikaasi minuun, mulla on tästä eteenpäin muuta tekemistä kun todistella tätä koko ajan.

"Haistakaa kaikki vittu" ja niin edelleen. Tiedän että toimintani vaikuttaa siltä kuin kerjäisin verta nenästäni. Niin kerjään. Sama juttu uudessa sosiaalisessa elämässäni. Otan riskejä, provosoin ihmisiä ja kokeilen jäätä eri kohdista. Pudottuani nousen takaisin jäälle ja jatkan. Jatkan niin kauan että märät vaatteet painavat päällä niin paljon että hengissä selviytyäkseen on lähdettävä pois ja vaihdettava ne toisiin.

Tämä on oudosti sanottu 20-vuotiaalta kädelliseltä, mutta olen leipääntynyt. Tiedän saavuttaneeni tähänastisen huippuni silloin kun olin 16. Silloin olin vielä maailmassa, enkä varsinaisesti suunnitellut mitään, aloin vain kirjoittaa ja sitten kirjoitin ja vasta myöhemmin tajusin mitä olin tehnyt.

Tiedän että tulen saavuttamaan vielä korkeampia huippuja ja osaan jopa ennustaa niistä jotakin, mutta juuri nyt kirjoittamiseni on ollut aivan liian pitkään muistelua siitä, kuinka silloin kun olin 16 osasin oksentaa tarinoita ja ihmisiä ja historioita. Sen jälkeen kaikesta on tullut tietoisempaa ja raskaampaa, ja hullun ja hihittelevän ja vapaan luomistilan saavuttaminen vaatii työtä ja mahdollisesti kaukoliikennebussin ja silti jotain puuttuu.

Tapa jolla kirjoitin kun olin 16 oli varmaa, kirkasta ja hengästynyttä luomista. Se oli The Smiths, Johnny Marr vain soittamassa spontaaneja melodioita nuoruutensa voimalla ja Morrissey laulamassa niiden päälle sen mikä oli totta ja kaunista. Sen jälkeen painuin eräänlaiseen visiottomaan suvantoon.

En ole koskaan pelannut elämänkokemuksella, terveellä järjellä ja käytännön viisaudella vaan kaikella mikä tulee sitä ennen. Kovin moni muu pelaa juuri noilla. Ja missä he ovat?

Seuraavaksi sanon jotain, joka kuulostaa taas provokaatiolta. Tällä kertaa en provosoi, tämä vain on tässä olennaista ja se on sanottava jos haluan olla rehellinen. Mielestäni olen teille rehellisyyden velkaa. No niin: tiedän olevani helvetin älykäs ihminen. Voi jumalauta että tuo kuulostaa väärältä, mutta ääh, älykkyys on joukko synnynnäisiä ominaisuuksia samalla tavalla kuin kulmakarvojen väri tai nenän muoto tai taipumus ylipainoon tai musikaaliseen lahjakkuuteen. Se ei ole valinta tai saavutus. Se vain on. Minulla on aivot, jotka prosessoivat, yhdistelevät, luovat ja ratkaisevat asioita tehokkaammin kuin aivot yleensä. (Tämä pätee moniin teistäkin. Ihmiset eivät yleensä sano tätä ääneen.) Se oli selvää joka ikinen päivä lapsuudessani, ja se on ollut selvää melkein kaikessa mitä olen tehnyt sen jälkeen, paitsi aivan viime aikoina tietysti (heh). Osaan hämätä ihmisiä sillä, sillä älykkyydellä voi myös teeskennellä emotionaalista kypsyyttä tai paneutunutta suhdetta eri aiheisiin tai muita asioita joilla ei ole asian kanssa juuri mitään tekemistä.

Joka tapauksessa tiedän että minulla on aivot, joilla voi saada aikaan suuria asioita. Tämä on oikeastaan kaikki mitä minulla on. Ja tiedän täsmälleen mitä haluan ja aion tehdä elämässä. En tiedä mitä kutsumus on tai mistä helvetistä se tulee, mutta sanoin asian about 4-vuotiaana vanhemmilleni: "Minusta tulee kuuluinen kirjailija." (Kyllä, puhuin 7-vuotiaaksi asti outoa kirjakieltä. En kyllä osannut sanoa r-kirjainta.)

Kirjoittajana kaikki riippuu siitä mihin käytän aivojani. Voin käyttää niitä luomiseen, ja ehkä olette joskus nähneet minun tekevän niin ja tiedätte mitä tarkoitan. Mutta voin käyttää niitä myös siihen että tiedostan joka hetki, kokonaisvaltaisesti, yksityiskohtaisesti ja ylitse hyökyvästi mitä olen tekemässä ja mitä yritän milläkin asialla sanoa ja minne haluan tällä kaikella päästä. Voin analysoida, suunnitella ja purkaa asiat hyvin pitkälle.

Todellisuudessa sellainen pitää lopettaa. Se estää sinua luomasta oikeasti. Nuo kaksi tapaa käyttää aivoja ovat lähes vastakohtia eivätkä ne voi tapahtua samaan aikaan. Valitset jomman kumman. Toisen on pakko väistyä, ja tiedät kyllä kumpi se on. Taiteilijoille se on helpompaa kuin matikkanörteille, ja valitettavasti olen lähempänä matikkanörttiä.

Leipääntyminen on sitä kun kirjoittamisesi on osa masennustasi eikä se valo, joka pilkahtaa aina salakavalasti kaikkein toivottomimman hetken ytimessä ja kertoo että kannattaa jatkaa elämistä.

Tämä aavekirja oli pitkään leipääntyneintä mitä olen koskaan kirjoittanut. En saanut siitä mitään. Visioni oli siinä mitä olin menneisyydessä kirjoittanut, ja siinä mitä tulisin tulevaisuudessa kirjoittamaan, ja tämä kirja tuntui ontolta hötöltä jonka hoitaisin vain alta pois päästäkseni kirjoittamaan oikeasti. Se oli lannistavaa ja vaivuin takaisin masennukseen, ja katso!, juuri se oli se asia jonka olin tarvinnut. Tajusin että tälläkin kirjalla voisin työstää jotakin, sanoa asioita, voimauttaa itseni valon puolelle.

Tässä fakta: en ole mahdollisesti koskaan ollut yhtä innoissani tämän kirjan kirjoittamisesta kuin nyt. Tämä kuulostaa varmasti hulluudelta tai persoonallisuushäiriöltä, mutta tästä puuttui tietty vanha tuli, jonkinlainen raivo, ja se oli pakko löytää. Ihmiset ovat olleet yes maneja aivan liikaa, mikä on ollut omituista, koska olen aina identifioitunut ihmiseksi jota ihmisten kuuluisi inhota ja arvostella säännöllisesti. Jos ihmiset uskovat minuun sinisilmäisesti, en saa mitään kiinnostavaa aikaan, olen huomannut sen lähes kaikessa mitä teen.

Olette nyt pommittaneet minua tavalla, jonka vuoksi olen joutunut kyseenalaistamaan kaiken. Olen käynyt päässäni läpi kaiken, ja omien spontaanien reaktioideni (tietty lämmin luottamus vs. facepalm) perusteella olen tajunnut minkä tiedän toimivan ja mitkä elementit ovat säilyneet kirjassa vain siksi etten ole uskaltanut poistaa niitä. Nyt ne lähtevät helvettiin. En puolustele niitä enää. Laitan tilalle sen minkä olen elänyt maailmassa.

Tietty varmuus. Voi vittu, visio visiottomimmassa kirjassani, lopultakin. Voisin melkein itkeä.

Totuus on terveellisintä mitä minun kaltaiselleni kirjoittajalle tai ihmiselle voi tapahtua. Minua saa aina haukkua, jos on jokin pointti, illuusioni saa ja pitää aina murskata, koska aion tehdä suuria asioita enkä voi tehdä niitä jos en operoi tosimaailmassa vaan harhakuvissa.

Yksi ongelma: En yleensä uskalla poistaa kirjoittamaani tekstiä silloin kun se ei toimi, koska tarraudun siihen mahdollisuuteen että ehkä se sittenkin toimii. Nyt olen päässyt siitä painosta. Suunnitelmani on ollut poistaa tästä kirjasta lopuksi vähintään kolmasosa tekstiä, ja ilman tätä kokeilua en yksinkertaisesti olisi kyennyt siihen. Tästä lähtee ihan valtavasti paskaa pois.

Toinen ongelma: On hidasta kirjoittaa ilman kirkasta visiota. Nyt uskon tietäväni mitä aion tehdä. Suhteeni tämän kirjan kirjoittamiseen saattaa muuttua olennaisesti. Saatan viimein päästä eteenpäin, ja haluan päästä eteenpäin, koska en halua olla enää tässä.

En ajattele tämän olevan huono kirja. Koska se ei ole. Mutta näen tiettyjä ongelmia. Olisi suuri virhe hylätä jotain tällaista. Tämän kirjan luuranko on sitä mitä sen kuuluukin olla. Sen ympärillä vain on liikaa aivan vääränlaista lihaa. En aio tappaa rakkaimpiani, mutta aion tappaa paljon sellaista mitä en ole koskaan hetkeäkään rakastanut. Kiitos ettette Te pelänneet pysäyttää ja tappaa minua

Jokin epävarma paino on poistunut harteiltani. Aion kirjoittaa tämän tarinan nyt, saatana. Se voi olla kuin lentämistä. Se tulee viemään paljon aikaani. Eri tavalla kuin ennen. Jossain kaukana kaupungin ulkopuolella on eräänlainen vanha pieni mökki, joka kuului kai isäni entiselle vaimolle tai jotain. Aion viettää siellä mahdollisimman paljon aikaa. Siellä ei ole internet-yhteyttä, ja puhelimeni on mitä on, joten saatan alkaa kadota säännöllisin väliajoin. Katoamisten välillä istun mielelläni ja juon kanssanne vaikka kaljaa tai teetä tai viskiä tai pillimehua ja kuuntelen mitä haluatte sanoa. Aivan mistä tahansa. Olen tässä viime aikoina huomannut miten paljon kuunteleminen antaa. Hetken aikaa halusin vain puhua, koska se tuntui niin jännittävältä.

Yksi juttu kiinnostaa, rakkaat kommentoijat: joillakuilla teistä on visionne.

Veivätkö ne teidät sinne minne halusitte? (Vai oletteko vielä matkalla?) En voi arvailla mitään, koska en tiedä minne halusitte.

Minulla on visio. Emme vielä tiedä miten se toimii kun se osuu maailmaa vasten, mutta aion hioa sen niin kirkkaaksi kuin mahdollista. Jos ymmärrät blogistani jotakin, tulet lopulta ymmärtämään myös sen mitä teen seuraavaksi. Minä olen sydän joka sykkii tiettyjä asioita.

Visio. Visio. Voi vittu helvetti saatana, musta tuntuu että mulla on visio ja viimeinkin tiedän mistä pitää vetää että tämä lähtee liikkeelle.

Huonosti rakennettu kone, jota pitää potkia kunnolla silläkin uhalla että se hajoaa jalkojen juureen.

Aion kirjoittaa nämä tarinat, mutta eri tavalla kuin olin ajatellut.

Myös sen viimeisen.

Ennen muuta sen viimeisen.

Ette tiedä kuinka paljon olette auttaneet minua. Kuulemiin.

11 kommenttia:

  1. Tämän ja edellisen merkinnän välillä on tasan yksi vuorokausi plus kuusi minuuttia.

    VastaaPoista
  2. Niin, tämän merkinnän jälkeen vetäydyn siis sivummalle, mutta jatkan mielelläni kommenttikeskustelua mistä aiheesta tahansa. Se ei juuri vie aikaa, mutta antaa paljon.

    Olen myös sopinut tapaavani ihmisiä ja meneväni kaljalle ja kaikkea sellaista. En tiedä miten suunnitelmat voivat, kertokaa jos ne ovat elossa.

    Huomenna alkaa elämäni, jossa en kirjoita kirjoittamisesta vaan kirjoitan, kirjoitan, kirjoitan. Joskus elin niin, ja saatan pystyä siihen taas.

    Suuri suru, suuri ilo, suuri raivo, suuri rakkaus, tarvitset jonkin jolla kirjoittaa. Niin kirkasta.

    VastaaPoista
  3. Suhtautumiseni tähän kirjaan ennen kaikkea tätä: let's get this over with

    Suhtautumisen tähän kirjaan nyt: aaaaaa!!!!!!!!!! hehehehehehehehhehehe

    Olen jotenkin onnellinen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Rima on noussut. Jos se on alhaalla, vilkuilet vain tylsistyneenä ympärillesi ja odotat että kello soi ja että pääset ulos. Vittu vittu vittu!!! Kiitos kaikille NIIN PALJON.

    Niin anteeksi, tämä paikka on julkinen luonnosvihkoni ja oksennusvatini jos ette olleet asiasta vielä tietoisia.

    Eikö olekin jotenkin jännittävää miten ihmiset puhuvat internet-sivuista "paikkoina"?

    VastaaPoista
  4. okei, minun mielestäni tämä on hyvin jännittävää.

    minun mielestäni otteesi ovat hyvin jännittäviä. minun mielestäni kaikki mitä kerrot kirjan kokonaisuudesta on hyvin jännittävää. tiedostat jutun keskeneräisyyden ja on hyvin jännittävää nähdä mitä tästä lopulta tulee. haluan lukea tämän kirjan.

    mietin että kuinka paljon tietyillä kommentoijilla on tietoisesti tai TIEDOSTAMATTA motiivina sellainen "näytetään ärsyttävälle pennulle oma paikkansa" -meininki. en sano että se olisi kaikki, mutta se voi vaikuttaa yllättävän paljon. you just haven't earned it yet baby.

    tappakaa minut nyt

    mutta onnea matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa. En osaa sanoa onko tuollaista meininkiä ja kuinka paljon se voisi vaikuttaa. Kritiikki on kuitenkin ollut oikeassa tarpeeksi monta kertaa, joten motiivilla ei välttämättä ole merkitystä. Tarvitsin sitä vapautuakseni tietyistä asioista.

      Aion muuttaa paljon. Uskon tietäväni itse minkä kuuluu lähteä. Kiitos näistä sanoista, Pasi.

      Poista
    2. Provokaationa tuo älykkyysjuttu olisikin vain huono. Eikä se tuollaisenakaan oikein ole mitään muuta. Oman älykkyytensä puiminen on aivan sama asia kuin pitää monologia omista rinnoistaan tai kulmakarvoistaan tai lantiostaan muotiblogissa. Muotiblogeissa se monologi vain on kuvallista eikä kirjallista. Kommentoin tähän, kun nyt pääsin kommentoimisen makuun.

      Olet oikeassa siinä, että joidenkin ihmisten aivot selvästi ovat kykenevämpiä mitä tulee asioiden nopeaan, analysoivaan luokittelemiseen, yhteyskohtien löytämiseen, hahmottamiseen. Se on kai sitä, mitä usein kutsutaan matemaattiseksi älykkyydeksi tai lahjakkuudeksi. Itse koen myös, että kielellinen älykkyys on lähellä matemaattista älykkyyttä. Se on hahmottamisen tehokkuutta.

      Älykkyys on sitä, että kykenee näkemään enemmän lyhyemmässä ajassa kuin toiset. Ei siinä sen kummempaa ja silläkin on omat heikot kohtansa, todella suuriin harhoihin vaivuttavat kohdat myös. Mutta se toiset on aina abstraktio. Ei niitä toisia todella ole olemassa, ei ole olemassa ihmisiä ja aivoja "yleensä". Se on oma fantasia. Se on mittakaavavirhe. Elämä ei ole luokkahuone, jossa on toisessa kulmassa neropatit ja toisessa kulmassa vedestä nousseet liskot. Vertaa itseäsi jokaiseen koskaan maailmassa eläneeseen ja jokaiseen, joka vielä tulee elämään täällä. Miksi vertaat itseäsi niihin, joiden ajattelet olevan alapuolellasi? Vertaa itseäsi mielummin niihin, joiden tiedät olevan vielä kyvykkäämpiä. Vertaa itseäsi maailman huippuihin millä tahansa inhimillisen toiminnan alueella ja näe se suhteellisuus.

      Poista
    3. Äh, meni väärään kohtaan. No, sellaista se on.

      Poista
    4. Olen huomannut että kommenteilla on saatanallinen taipumus mennä vääriin kohtiin.

      "Älykkyys on sitä, että kykenee näkemään enemmän lyhyemmässä ajassa kuin toiset." TÄSMÄLLEEN. Tämä oli tyhjentävästi sanottu.

      "Ei niitä toisia todella ole olemassa, ei ole olemassa ihmisiä ja aivoja 'yleensä'." Tämä on kiinnostavaa. Miksei? En ole varma saanko tästä kiinni, mutta haluaisin saada.

      En tiedä. Mielestäni älykkyys on olennaista. Se on niiden muutaman ominaisuuden joukossa, jotka ovat vaikuttaneet elämääni mittaamattoman paljon. Kaikkeen. Ainakin siitä keskusteleminen on hyvin kiinnostavaa. Se on kiihottava aihe, ainakin minulle.

      En tiedä ajattelenko itseäni tyhmempien ihmisten olevan varsinaisesti alapuolellani. Usein verratessani itseäni heihin tunnen itseni huonommaksi. Heidän elämänsä on keskimäärin helpompaa ja mutkattomampaa ja he pärjäävät usein sosiaalisesti paremmin ja tulevat toisten kanssa paremmin toimeen. En tosin tiedä, nämä saattavat olla ennakkoluuloisia harhoja, koska en ole koskaan ollut itseäni tyhmempi.

      Kun on kyse alueesta jolla en itse ole hyvä - esimerkiksi musiikin tekemisestä - voin vain ihailla huippulahjakkuuksia. Hyväksyn kyvyttömyyteni täydellisesti. Se on upeaa ja helpottavaa. Mutta kun kyse on omista alueistani, siis ajattelusta ja kirjoittamisesta... Tämä on nyt juuri sitä paskaa mitä harrastin pitkään osittain provosointimielessä ja josta huomasin ihmisten oikeasti ärsyyntyvän, mutta 16-vuotiaana tein omin voimin niin suuria filosofisia läpimurtoja että aloin samastua Einstein-tason neroihin. En enää tee niin, ihan siksi että se tuntuu huimaavan typerältä. Tunnetasolla en ole päässyt siitä samastumisen tunteesta vieläkään eroon, mutta yritän olla tässä Järkevä.

      Poista
    5. Ja tuo matemaattisen älykkyyden suhde kielelliseen älykkyyteen! Tämä on omituista, olen miettinyt tätä paljon! Minun mielestäni ne ovat lähes sama asia, kumpikin on ajattelua ja ainakin omassa päässäni hyvin samantyyppistä. En ymmärrä kuinka voi olla mahdollista että moni nerokas kirjoittaja voi olla täysin kyvytön matematiikassa, tai kuinka matemaattisesti lahjakkaat ihmiset voivat joskus olla miltei kirjoitustaidottomia. Kenties jälkimmäiset ovat autisteja ja ensimmäiset runoilijoita. Runoilu, silloin kuin se on tunnetta eikä kokeilua ja logiikkaa, ei vaadi matematiikkaa.

      Poista
    6. Lähinnä tarkoitin sitä sanoessani että ei ole olemassa ihmisiä ja aivoja yleensä, että äly, sikäli kuin puhutaan pelkästään siitä, on joka tapauksessa vain yksi ilmentymä ihmisyydestä. Asiat voidaan tehdä monin tavoin. Esimerkiksi huippulahjakkaat shakinpelaajat ovat kaikki äärimmäisen älykkäitä. Osa heistä on samaan aikaan huippulahjakas fyysikko tai matemaatikko, jopa valtaosa, mutta eivät kaikki. Fischer oli huippulahjakas shakinpelaaja, jotkut pitävät häntä kaikkien aikojen parhaimpana, ja hänen hahmotuksensa oli ainutlaatuisen terävää ja nopeaa. Mutta se ei ole kaikki. Yhtenä hetkenä se voi tietysti olla oikeastaan kaikki, yhden pelin tai turnauksen aikana. Nyt alan karata liikaa aiheesta. Voisin tiivistää ajatukseni näin: vaikka ihmisen äly on pohjimmiltaan puhdasta hahmottamisen tehokkuutta ja nopeutta, on siinä silti sävyeroja loputtomasti. Aivojen ja ruumiin oikullisuus ja varsinkin se, että ihmisten aivot vaikuttavat jatkuvasti myös toisiinsa, aivan suoraan, kaiken kulttuurin välityksellä, suorien keskustelujen kautta, ja myös tavoilla joita emme vielä tunne, johtaa siihen että älyn vertailu ihmisten välillä on aika mieletöntä. Se äly pelkästään yksien aivojen kohdalla on niin sävykäs ilmiö, saati sitten kun otetaan pallo, jonka pinnalla asuu kuusi miljardia aivoilla varustettua kädellistä. Ja tähän on otettava mukaan vielä kaikki se, mitä on tapahtunut aiemmin: on eri asia hahmottaa jotakin, jonka joku toinen on hahmottanut ennen sinua, kuin hahmottaa jotakin, joka on todella uutta.

      Matemaattinen ja kielellinen älykkyys ovat saman asian kaksi puolta. Kieli on systeemi samalla tavoin kuin matematiikka ja kielen hahmottaminen on samalla tavoin systeemin hahmottamista ja näkemistä päässään kuin matemaattinen hahmottaminenkin. Toki ne systeemit ovat kovin erilaisia, mutta itse näkeminen ja hahmottaminen toimivat kuitenkin hyvin samoin.

      Poista
    7. Bobby Fischerin älykkyys on mielestäni hyvin mielenkiintoinen aihe. Hän oli monessa mielessä huippuälykäs ihminen. Shakinpelaajana hän oli ehdottomasti nero. Siitä huolimatta hänen yhteiskunnallinen ajattelunsa oli aivan lapsellista ja naurettavaa jo ennen kuin hän tuli varsinaisesti hulluksi. Hän oli valmis uskomaan salaliittoteorioihin jotka olivat yksinkertaisesti ihan vitun typeriä. _Abstraktissa_ ajattelussa hän oli hyvin, hyvin älykäs. Mutta heti kun hänen piti ajatella jotain _tosimaailmasta_, hänestä tuli nettikeskustelujen järjetön trolli. Totta, älykkyys ei ole yksinkertainen asia.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen