tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Miten tämä loppuu?

[Kirjoitin tämän varhain aamulla. Sitten päätin etten lähetä sitä. Sitten nukuin muutaman tunnin ja sitten makasin sohvalla ja lauloin Johnny Cashia. Nyt lähetän tämän, koska... luoja tietää. Se pitää lähettää. Joka tapauksessa:]

Tämä taas, tämä on tärkeää:


No niin, olen tehnyt töitä ja kirja on nyt käytännössä siinä pisteessä johon lupasin sen saada tasan kuukausi sitten. Voisinkin siis tässä lupaukseni mukaisesti paljastaa miltä sivut 17, 45, 122, 171 ja 209 kirjassa näyttävät, mutta äh, en jaksa tehdä sitä tänä aamuna, en tänä aamuna, teen sen sitten kohta kun olen rohkeampi.

Aion olla rohkeampi. Tuskin koskaan lakkaan pelkäämästä, mutta ilman pelkoa rohkeutta ei ole.

On alkanut oudosti tuntua, ettei kirjan nimi ole Post mortem. Vaan Elossa. Alive. En todellakaan tiedä. Voisin laittaa viereen äänestyksen, mutta ne harvoin suostuvat toimimaan.

Joitain kuukausia myöhemmin James Dean oli oikeasti kuollut.

Joka tapauksessa:

Olen tottunut pimeyteen enkä tiedä voinko luottaa valoon, joka on yhtäkkiä tunkeutunut elämääni. Luotan pimeyteen, pimeyden tunnen, olemme kavereita. Yhtäkkiä olen totta ihmisille, jotka ovat minulle liian hyviä. Mulla on neuroottinen tunne ettei tämä voi kestää. Kaiken on pakko romahtaa. Minun on pakko työntää nämä ihmiset luotani ennen kuin se tapahtuu. Sattuu jo valmiiksi; olen täynnä haamusärkyä kaikesta surusta jonka vielä jonain päivänä kohtaan.

Elämässäni on yhtäkkiä niin paljon ihmisiä, että huomaan puutteet aivoissani.

13-vuotiaasta eteenpäin sosiaalinen olemassaoloni on ollut jonkinlainen ääriesimerkki eristäytyneisyydestä. En tiedä onko siis kyse harjoituksen puutteesta vai jonkin tärkeän sosiaalisen kehitysvaiheen missaamisesta, mutta en nyt ihan handlaa tätä. Tällaista ei yleensä tapahdu. Yleensä ihmiset, jotka jäävät yksin, todella jäävät yksin ja kuolevat yksin.

Suunnitelmani etenevät suunnitellulla tavalla. Tiesin aina että käytännössä tämä tulisi olemaan vaikeaa, mutta tässä on liikaa informaatiota. Jos vaikutan kaaokselta, niin yritä ymmärtää. Kaaoksessa voi olla hyväkin olla.

Olin autiotalossa tänään, tai siis eilen. Olin kuumeessa ja outo. Kenkäni pysyivät kasassa teipin ja epätoivoisen kangastoppauksen avulla, en tiedä miksen heitä niitä pois. En tiedä miksen heitä asioita ja ajatuksia pois kun en enää tarvitse niitä tai kun ne tuhoavat minut.

Tunnen itseni jonkinlaiseksi auton runtelemaksi peikoksi, joka on ryöminyt tienpenkalta päivänvaloon ja kurottaa vapisevalla kädellään ihmisiä kohti. Näytänkin juuri siltä. Toissa päivänä tajusin viimein mitä aion tatuoida itseeni. Aion tatuoida toiseen kyynärvarteeni UGLY ja toiseen RIDICULOUS. En tiedä miksi, mutta tiedän että niin pitää tehdä.

Joka tapauksessa.

Effy, ollaanko me menossa Eiran rantaan?

Ja sinä joka lupasit löytää katon jolla tavataan! Oletko jo löytänyt katon ja missä se on ja milloin tapaamme siellä?

Milloin on Jannen puutarhabileet?

Veera, ollaanko me kohtaamassa joskus?

Marie, haluatko varastaa lisää laukkuja sodan ajoilta?

Maria Veitola, nyt on heinäkuu. Minä yönä olemme menossa hautausmaalle?

Akseli, milloin juomme kaljaa?

Ongelma on siinä, etten pysty pyörittämään tätä kaikkea luontevasti päässäni. Haluan kohdata teidät, mutta jos tekin haluatte kohdata minut, olkaa aloitteellisia, koska muuten jään vain makaamaan huoneeni lattialle. 


Puhuessani oikeille ihmisille huomaan kuulostavani omahyväiseltä pikku paskalta, jonka mielestä kaikki muu kuin hän itse on roskaa. En tiedä miksi kuulostan siltä. En ole sitä, oikeasti. On valtavasti ihmisiä, joita ihailen ja rakastan ja arvostan huomattavasti enemmän kuin itseäni.

En tiedä, ehkä mulla on jokin puoliksi tiedostettu tarve huonontaa itseäni, tehdä itseni sietämättömäksi, jotta muut tajuaisivat työntää minut ajoissa pois eikä minun tarvitsisi tuntea itseäni Hyväksi Ihmiseksi, koska Hyvyys on usein uskomattoman raskasta, yksinäistä ja surullista hommaa.

Siskoni löysi jalkakäytävältä auton töytäisemän linnun. Se vääntelehti ja haukkoi henkeään ja yritti nousta täriseville jaloilleen romahtaakseen aina takaisin maahan vääntelehtiväksi mytyksi. Käyttäytyi ja tunsi siis aika täsmälleen samalla tavalla kuin sinä tai minä samassa tilanteessa.

Siskoni soitti minulle, ja etsin hänelle puhelinnumeroita joista voisi löytyä apua. Lopulta ainut numero johon sai yhteyttä oli hätäkeskus.

Hätäkeskus lupasi poliisin tulevan lopettamaan linnun. Siskoni jäi odottamaan. Kun aikaa oli kulunut jo todella kauan (ja linnun tilannetta oli pysähtynyt kyselemään jo muutama ohikulkija; hyvä ohikulkijat!) ja linnun tila alkoi näyttää yhä selvemmin pelkältä kiemurtelevalta kipupainajaiselta, siskoni soitti takaisin hätäkeskukseen.

"Ymmärräthän", myhäili nuori nainen hätäkeskuksesta, "että poliisilla on vähän kiirellisempiäkin hommia hoidettavana, hehe."

Hulluutta. Yhteisesti sovittua, kulttuurisesti hyväksyttyä hulluutta, niin kuin vaarallisin hulluus aina.

Kiireellisempiä hommia? On hyvin epätodennäköistä, että kaikki poliisipartiot ovat joka hetki kiitämässä estämään henkirikosta tai terrori-iskua, joten mitä nämä kiirellisemmät hommat voivat olla? Pöllitty pyörä. Teinien hätistämistä ostarilta. Mörisevän spugen läksyttämistä kadunkulmassa.

Tässä on elävä, hengittävä olento, jonka kipu ja kauhu on kaikkien biologisten todennäköisyyksien mukaan jotakuinkin samaa kuin samassa tilanteessa olevan ihmisen. Jos sen arvottomuus perustellaan sillä että se on "tyhmä", viemme samalla argumentilla ihmisarvon suurelta joukolta ihmisiä.

Lopulta kyse on vain siitä, että lintu näyttää linnulta. Olemme päättäneet että linnun näköinen tarkoittaa arvotonta. Siksi sen elämän hirvittävin hetki ei edellytä kiireellisiä toimenpiteitä, vaikka halutessamme voisimme auttaa, helposti ja nopeasti. Yhteiskunnassa on paljon parannettavaa. Meidän pitää kasvaa. (Pitäisi koota jonkinlainen erillinen, järjestäytynyt ammattilaisten ryhmä, joka keskittyisi nimenomaan tällaisiin hätätilanteisiin. Sellaisiahan onneksi on jo monessa paikassa maailmassa. RSPCA.)

Elävät ja kipeät ensin, pyörät ja ostarit sitten, äläkä virnuile kenenkään painajaiselle. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Jonain päivänä se vielä on.

Pitkän taistelun jälkeen lintu kuoli itse. Siskoni nosti sen lämpimän ruumiin käsiinsä ja tunsi kuinka sen lihakset olivat äkkiä rentoutuneet. Sitä on kuolema. Sitten siskoni palasi kotiin ja hänen silmäkulmissaan oli kyyneliä, vaikkei hänen silmäkulmissaan koskaan ole kyyneliä, ja halasin häntä, vaikken ikinä halaa häntä. Sitten lähdin autiotaloon:

Anteeksi

Leikin serkkuni kanssa leikkipuistossa. Tapaamme kerran vuodessa. Hän on nyt 13 ja odotan surulla hetkeä, jolloin joku sanoo hänelle että hänen on lakattava olemasta aito ja välitön ja elävä ja kaunis sielu. Ehkä sitä hetkeä ei tule, mutta jos se tulee, toivon että hänellä on voimaa ja hulluutta kieltäytyä tottelemasta. 13 on väkivaltainen ikä, liian usein se saapuu ja iskee kuoliaaksi sen mikä on kaunista ja totta.

Pidän serkkuni perheestä, olemme olleet samassa paikassa vaikeilla hetkillä, mutta tuntuu rankalta kuunnella heidän juttujaan huvikalastuksesta ja broilerisuikaleista; se on heille niin itsestään selvää ja minulle maailma, josta olen jo lähtenyt. Ehkä minun maailmani on normaali maailma 120 vuoden kuluttua, mutta tänään se ei ole. Tänään minä ja minun maailmani ovat jotain hyvin epänormaalia. Joskus on vaikea tietää mitä ajatella.

Kyllä, toivon että opin vielä elämään tässä hetkessä. Sekin vaatii harjoitusta.

Mietin millainen itse olin 13-vuotiaana. Enimmäkseen masentunut ja masentava. Ajattelin kuolemaa koko ajan. Jotkut ovat 13-vuotiaita sillä tavalla.

River Phoenixin ei olisi pitänyt kuolla. Voi vittu. Se on vain väärin, siinä ei ole mitään järkeä.

Nämä ovat ilmeisesti kaikki vastauksia kysymyksiin joita multa kysyttiin autiotalossa tai sen jälkeen, mutta kyllä, syystä tai toisesta uskon todella tarinoihin joita kirjoitan Microsoft Wordiin. Uskon että niiden avulla voi tehdä taikuutta tässä maailmassa. Jos vain löydän oikeat ihmiset taakseni.

Tietysti välillä epäilen itseäni. Tietysti välillä harkitsen sitä mahdollisuutta, että kyse on vain omista harhoistani. Sehän on yksi mahdollisuus. Post mortem -homman kirjoittamisen suurimpia vaikeuksia on ollut jatkuva tunne siitä, ettei tästä yksinkertaisesti voi tulla yhtä hyvää kirjaa kuin Liha-hommasta. Silti kirjoitan tämän valmiiksi ensin. En oikein tiedä mitä tästäkään pitäisi ajatella.

Kävi miten kävi, kirjani eivät ole sitä mitä esikoiskirjat tai suomalaiset kirjat tai kirjat yleensä ovat. Ne ovat jotain muuta. Haluan niiden olevan hehkuvia keriä valkoista energiaa.

Siis toivoa.

Äh. Jos et ole vielä kuunnellut Stay alivea (ylhäällä), kuuntele se nyt niin ehkä ymmärrät mistä puhun:

Well the way I feel is the way I write.

It isn't like the thoughts of the man who lies.

There is a truth and it's on our side.

Dawn is coming 

Open your eyes

Look into the sun as the new days rise
.

96 kommenttia:

  1. Kaikkialla kaikuu. Kaikkialla kaikuu, koska aina jossain joku sanoo jotain. Ilmaisee mielipiteitä, käskyttää, huokaisee pettymyksestä... Ne muuttavat maailmaa. Joten pelot eivät ihmetytä lainkaan. Äänen nostaminen kuuluville kaikujen joukkoon hirvittää. Äänet kimpoilevat takaisin ja vyöryvät muualta. Sieltä tulee kipuja, sieltä tulee muovaajia ja korvissa soi.
    Annamme tukemme äänillämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muuten nopeasta kommentoinnista, helpotti akuuttia tunnetta että olen yksin maailmankaikkeudessa.

      Poista
    2. Tuosta tulee jo jonkinlainen supersankari olo... Yön soturi. Aina valveilla ja paikalla.
      Yöt ovat yksinäistä aikaa ja yksinäisten aikaa...

      Poista
    3. Olet käytännössä Batman.

      Poista
  2. Nauroin kun psykiatrit sanoivat minun kärsivän kroonisesta surusta. He olivat varmaan oikeassa. En tiedä. En tiedä mitään.

    VastaaPoista
  3. Huomaan että olen rakastunut Harriet Wheeleriin ja hyvä kirjoittamaan kirjoja.

    VastaaPoista
  4. Mä tulen sinne torstaina! Olen maanantaihin asti, jos se musta on kiinni niin ehditään tavata. :)
    Toi lintujuttu melkein itketti muakin... mikä voi olla kiireellisempää ja tärkeämpää kuin kärsivän sielun auttaminen..?
    Oot niin hieno ihminen.
    Sun blogia lukiessa tuntuu etten olekkaan niin yksin. Perhe ei millään ymmärrä miksi mua ahdistaa ja masentaa mm. niiden kanssa grillaaminen. Kuvottaa ajatella että mun tofupalat ja kasvikset käy niin lähellä niiden pihvejä. Yök. Ei tää tunnu kodilta.
    Huh, sori nyt että purkaudun sun kommenttiboksiin, mutta tiedän että tiedät mistä puhun. Tsemppiä sen kirjan kanssa jälleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ja todella kaunis biisi!! Voi juku!

      Poista
    2. Voi hitto, sulkeudun huomisesta alkaen mökille ja olen siellä reilun viikon. Ihmisten tapaaminen on aika monimutkaista, argh.

      En ole varma olenko hieno ihminen, mutta yritän silloin tällöin olla. Ehkä se on jo jotain.

      Kyllä tää tästä kirkastuu.

      Poista
  5. Bonzörnö Roomasta! Puutarhabileet on salee joskus elokuun alussa, ei oo mitään tarkkaa päivämäärää viel, Erkka sano, et tulee mukaan järjestää, vois käydä poimii tarjoiltavia Kumpulan kasvitieteellisestä puutarhasta ja böläläöhöähäöhä!!!!

    VastaaPoista
  6. ihan jäätävä darra hyi saatana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri nyt mulla on todella ahdistava päänsärky. Koko maailma on siis nyt poikkeuksellisen ahdistava.

      Poista
  7. Minä joka lupasin löytää katon jolla tavataan olen toistaiseksi epäonnistunut tehtävässäni. Olen silti edelleen kohtuullisen innokas asian suhteen, vaikkakin näin kesän tullen ja hiipivän konkreettisuuden läsnäollessa olen alkanut epäröidä olemukseni sopivuutta katolle kanssasi. Tämä ei silti ole ei.

    Olen pahoillani. Onko tietoisuuteesi sattumalta sattunut tulemaan mainiota katto-yksilöä sitten edellisen kanssakäymisemme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Miksei olemuksesi sopisi katolle kanssani? Miksei? Varmasti sopii!

      En tunne kattoja. Vietän huomattavasti enemmän aikaa lattialla. Mutta haluan muutosta.

      Kiihdytä etsintöjäsi välittömästi!

      Poista
    2. En tiedä, ei sitä koskaan tiedä, ehkä olet oikeassa. Ehkä lopetan tämän nössöilyn.

      Lattiatkin ovat jokseenkin mukavia.

      Lupaan ainakin yrittää kaivaa jostain katon alkuviikosta.

      Lupaan.

      Poista
    3. Nössöilyn aikakausi on nyt ohi!

      Erinomaista! Kaiva katto. Kohtaamme siellä. Hell yeah.

      Poista
    4. Mikäli onnistun katon kaivamisessa niin onko sulla jotain tähdellistä tehtävää keskiviikon ja torstain väliselle yölle? Oikeastaan mikä tahansa yö käy. Tai melkein. Mutta pitää olla yö koska silloin on (muka) hämärämpää (en päässyt vielä nössöilystäni totaalisesti eroon ja oikeastaan pidän kyllä hämärästä muutenkin) ja kaikki on ääretöntä.

      Poista
    5. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä luultavasti istuisin huoneessani ja kirjoittaisin kirjaa olemassa olemattomista ihmisistä. Voin yhtä hyvin viettää yön katolla olemassa olevan ihmisen kanssa.

      Yö kuulostaa e r i n o m a i s e l t a. (En tiedä miksi kirjoitin tuon noin.) Hämärä sopii mullekin, olen enimmäkseen ruma.

      Mutta kaiva katto! Tietysti helpompaa on jos sitä ei tarvitse kaivaa. Jos se pitää kaivaa, se kuuluu todennäköisesti jonkinlaisiin hautautuneisiin raunioihin, ja se olisi vaikeaa.

      Poista
    6. Mainiota!

      Joo. Kartan hautautuneet rauniot ja yritän löytää maanpäällisen version. Kuulostaa helpommalta, mutta liika valinnanvara ja kokemattomuus tekevät siitäkin hieman haasteellista. Täytyy tunnustaa, etten eläessäni ole ollu kaupungissa sijainneella katolla. Joku, jolla herättäisimme mahdollisimman vähän huomiota olisi toki optimaalinen.

      Mennään olemaan olemassa.

      Poista
    7. Erinomaista. En malta odottaa.

      Poista
  8. En ole nähnyt sinua, näitä. Blogger on pimittänyt multa asioita. Luulin että olit hiljaa ja kirjoitit. Anteeksi. Kerroinkin jo, että poistun muualle huomenna. Ehkä mennään hautausmaalle 29.7. On kyllä pelottavaa ajatella päivämääriä, mutta heinäkuu loppuu ja mulla on aina välillä töitä ja asioita. Hautausmaa pelottaa mua eikä sen takia, että mahdollisesti tapat minut, vaan koska on pelottavaa tavata uusia ihmisiä joilla on merkitystä. Tapaan ihmisiä joka päivä, mutta harvoilla uusilla on mitään merkitystä. Olen huono olemaan kiinnostavassa seurassa ja tunnen itseni typeräksi. Ei pitäisi tuntea itseään typeräksi.

    Terverisin Maria Veitola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää oikeasti mennä johonkin oikeinkirjoitustunneille.

      Poista
    2. Minä tunnen itseni 95 % ajastani typeräksi ja syvästi epäonnistuneeksi. Silti toisaalta tiedän olevani ihan jees.

      Usko tai älä, mutta juuri se mitä oikeasti olet on kiinnostavaa. Se riittää.

      Älä pelkää. Minä olen epäpelottava.

      Kuuntelin tänään kappaletta jossa lauletaan "Maria och jag, världens vacraste par". Se oli hauskaa.

      Poista
    3. Sulla on kyllä myös taito sanoa asioita oikein, vaikka ehkä puhuessasi oikeille ihmisille tunnetkin käyttäytyväsi omahyväisesti. Kiitos siitä. (Ehkä en olekaan oikea ihminen, se olisi huikeaa.)

      Kerään muutaman viikon luottamusta pohjoisesta luonnosta ja kodista. Se voi onnistua hyvin tai huonosti. En halua olla pettymys. Eniten maailmassa pelkään olevani pettymys, enkä vähiten itselleni. Vaikeaa. Pitäisi luottaa ja olla rohkea. Kuulemasi laulu kuulostaa hauskalta. On paljon lauluja Maria-nimisistä naisista. En tiedä ruotsin kieliopista, mutta pitäisi varmaan opetella.

      Poista
    4. Ainakaan minulle et voi olla pettymys. Tai pettyisin kyllä, jos olisit täydellinen ja siloteltu ja ensiluokkaisen kolhiintumaton ihminen. Se olisi niin v i t u n tylsää.

      Poista
    5. Olisi melko järisyttävää jos olisin kaikki nämä vuodet onnistunut tietämättäni olemaan ensiluokkaisen kolhiintumaton ja täydellinen ja siloteltu. Varmaan joku olisi kertonut?
      "Maria, et ole rikki, olet täydellinen!"
      Hmm.

      Katsotaan. Olen joskus onnistunut esittämään myös raivostuttavan itseriittoista ja itsevarmaa ihmistä, vaikka se nyt tuntuu järjettömältä jos yhtään näkee pääni sisään. Jos olen v i t u n tylsä ja ehjä, se on valetta.

      Poista
    6. Valekin voi olla hyvin jännittävää. Arvoitus.

      Ihmisyys ylipäätään on jännittävää. Erityisesti ei-aivan-keskimääräinen ihmisyys.

      Olin tänään tuntikausia surullinen ja halusin kuolla koska olen niin ruma. Nyt olen niin vitun onnellinen ja näen peilissä jotain todella seksikästä. Olisipa itsensä paneminen mahdollista, silloin tekisin sen. Voiko maanis-depressiivisyys tapahtua näin nopeassa tahdissa?

      Poista
    7. Ei-aivan-keskimääräinen ihmisyys kuulostaa jännittävältä.

      Minäkuvasi on jotenkin notkolla. (Mulla on välillä valtavia ongelmia tämän asian kanssa. Siitä on vaikeampi puhua kuin masturboinnista. Vihaan sitä että ihmisten pitää näyttää joltain. Aaaaa.)
      En tiedä juuri mitään maanis-depressiivisyydestä, mutta luulen tuon ehkä olevan jotain muuta. Itsediagnosointi on parasta ja luotettavaa! Älä toivo kuolemaasi vaan yritä sen sijaan keksiä tapa jolla itsensä panemisesta tulee mahdollista.

      Nukuin ja heräsin ja ei pitäisi koskaan tarttua puhelimeen koska käy näin ja olen niin väsynyt että tuskin näen eteeni. Nukun veljeni sängyssä, se on omituista, koska en ole ikinä nukkunut tässä huoneessa niin että muistaisin sitä. Ehkä lapsena. Siitä lienee aikaa.

      Poista
    8. Mulla on jokin syndrooma, jonka takia näytän täysin eri ihmisiltä eri valokuvissa. Naamani näyttää eri kulmista niin erilaiselta, että se ei voi olla yhden ihmisen naama. Joskus olen hyvin ruma, joskus upea.

      Olenko siis kaksinaamainen ihminen?

      En tiedä miten itsensä paneminen voisi käytännössä onnistua. Pystyn kuvittelemaan, että joku on joskus antanut itselleen 'suuseksiä', mutta he ovat akrobaatteja ja muutenkin erilaisia kuin minä.

      Onko veljesi sänky hyvä?

      Rukoilitko ennen kuin asetuit siihen?

      Poista
    9. Ehket ole vain kaksi- vaan esimerkiksi tuhatnaamainen ihminen! Se on jo taito, sinuna en surisi sitä. Olet varmasti hyvä juuri noin, kaikilla tavoilla.

      Ehkä jonain päivänä teknologian avulla on mahdollista monistaa itsensä väliaikaisesti ja näin toteuttaa tämä skenaario. Et varmasti ole ainut joka olisi kiinnostunut ajatuksesta.

      Oma huoneeni on jotenkin kirottu, ehkä sen alla on muinainen intiaanien hautausmaa. Siellä on talvisin liian kylmä ja kesäisin liian kuuma. Se tekee nukkumisesta mahdotonta. Siihen verrattuna veljeni huone on oikein hyvä. Lisäksi hänellä on parempi sänky. En tosin halua ajatella sitä liikaa. Mutta nukuin hyvin ja ehkä nukun vielä vähän lisää.

      En rukoillut. Luuletko että olisi kannattanut tai että siitä olisi ollut jotain apua?

      Poista
    10. Arvioisin että mulla on ehkä arviolta 8 eri lookia. Naamani näyttää hyvin erilaiselta riippuen valaistuksesta ja kuvauskulmasta. Se on tavallaan ahdistavaa, kun en koskaan voi tietää miltä milloinkin näytän.

      Sellainen teknologia olisi hyvästä. En usko että ylipäätään uskaltaisin harrastaa seksiä kenenkään muun kuin itseni kanssa.

      Rukoilu on aina hyväksi. Pitäisi muistaa useammin polvistua iltarukoukseen. En tosin ole varma Ketä rukoilisin.

      Poista
    11. Hämmentävää on mielestäni että tiedostat jotenkin näyttäväsi erilaiselta eri kulmista. Ehkä se osoittautuu joskus ahdistavan sijaan jännittäväksi ominaisuudeksi.

      Onko seksin harrastaminen pelottavaa? Miksi?

      Niin kauan kun en tiedä Ketä rukoilen, en taida rukoilla lainkaan. En kuitenkaan pidä täysin mahdottomana että löydän joskus jotain rukoilemisen arvoista.

      Poista
    12. Saattaa olla. Hyvin mahdollista.

      Seksin harrastamiseen kuuluu tietääkseni mm. alasti oleminen ja sukuelimiä. Nämä ovat asioita joihin suhtaudun varauksella.

      Minusta tuntuu että olen jo löytänyt ainakin asioita, joiden puolesta rukoilla. Tarvitsen vielä tahon, jolle suunnata rukoukseni.

      Poista
    13. Muuten!

      Lähden aika pian pohjoiseen. Pakko käväistä nopeasti Barentsinmeren rannalla. Voimme tavata jollakin pohjoisella hautausmaalla.

      Ellei Hietaniemen hautausmaan pyhyys sitten ole jotakin, josta haluamme pitää tässä kiinni.

      Poista
    14. Muuten!

      Ihan mielenkiinnosta: kuinka tarkka kuva sulla on siitä, miltä minä näytän?

      Poista
    15. Ahaa. Jossain vaiheessa olin varma että olisit harrastanut seksiä ensimmäisen tarjoutuvan kanssa. Muistaakseni joku kommenteissa joskus tarjoutuikin. Toki on ihan hyvä suhtautua tiettyihin asioihin varauksella. Asiat muuttuvat.

      Pohjoisen hautausmailla on törkeästi hyttysiä. Ajatus on houkutteleva siihen asti että mietin millaista huitomista siellä käyminen yleensäkin on. Kestän naurettavan huonosti sitä kun minua syödään. Ehdimmekö Hietaniemeen ennen kuin kääntyy elokuuksi? Pohjoisessa kohtaaminenkin voisi olla hauskaa.

      En tiedä? Luulisin että suhteellisen tarkka, mutta näytät kyllä monissa kuvissa erilaiselta. Onko tärkeää että mulla on tarkka kuva ulkonäöstäsi?

      Poista
    16. Outoa että lähetit tämän alle 10 minuuttia sitten.

      Seksin harrastaminen olisi varmaan kivaa, mutta tarkemmin ajateltuna en pysty näkemään itseäni luontevasti sellaisessa tilanteessa. En ylipäätään tiedä, kuinka ihmiset päätyvät harrastamaan seksiä. Sanovatko he vain: "Harrastetaanko nyt seksiä?" ja sitten tekevät sen? En ymmärrä. Ehkä tämä muuttuu.

      En todellakaan tiedä mitä ehdin tehdä tässä kuussa. Toivoisin ettei tarvitsisi lähteä sinne vitun Barentsinmerelle, en jaksa, mutta on pakko. Yritän hoitaa sen pikavauhtia, niin sitten olen taas vapaa ja pääsen kokemaan asioita joita en ole jo kertaalleen tehnyt.

      En tiedä onko se tärkeää. En tiedä, kuinka tarkan kuvan ulkonäöstäni olen kaiken kaikkiaan antanut tämän blogin yhteydessä. En tiedä onko se tarkempi vai epätarkempi kuin haluaisin sen olevan.

      Mikä on hiusvärini?

      Millaiset kasvonpiirteet minulla on?

      Poista
    17. En ole varma miten luontevilta seksuaaliset kohtaamiset ylipäätään muiden ihmisten mielestä vaikuttavat. Oman kokemukseni mukaan vasta ihmissuhde tekee asiat jotenkin helpoiksi ja selkeiksi. Muuten "Harrastetaanko nyt seksiä?" ei ole oikeastaa kovin kaukaa haettu aloitus. Repliikin toimivuus riippunee siitä kehen sitä käyttää.

      Elokuu on hankala. Jos heinäkuu ehtii karata menee varmaan vaikeaksi. Ikävää että Barentsinmerelle lähteminen tuntuu sinusta noin vastenmieliseltä ajatukselta juuri nyt. Minusta se kuulostaa edellen kiintoisalta, toki en ole koskaan käynyt Barentsinmerellä.

      Sanoit joskus värjänneesi hiuksesi typerän värisiksi, mutta olen suoraan sanottuna aina ajatellut, etteivät hiuksesi ole oikein minkään väriset. Tai, en ole kovin aktiivisesti ajatellut asiaa, koska ulkonäkö on viimeisiä asioita joita tätä blogia (tai muitakaan) lukiessani mietin. Yritän muutenkin olla ajattelematta ulkonäköasioita liikaa, koska se on mielestäni suhteellisen raivostuttava aihe.
      Käsitykseni kasvospiirteistäsi perustuu kuviin joita olet täällä näyttänyt. Muistan kyllä että kun aloin lukea tätä blogia sinulla oli profiilikuva jonka perusteella kasvosi näyttivät aiva eri mallisilta kuin esimeriksi tämän nykyisen kuvasi perusteella. En osaa kuvailla kasvonpiirteitä(si). Kaiketi ne ovat ainakin jossain määrin kulmikkaat. Ei tästä kyllä ole mitään apua.

      Poista
    18. Nyt kun olen aloittanut seikkailuni syvällä elämäntapanolouden syövereissä, voisin lähitulevaisuudessa kokeilla mennä jonkun tuntemattoman luo ja kysyä: "Harrastetaanko nyt seksiä?"

      Miksi elokuu on hankala?

      Hiukseni ovat vaaleat. Tai ainakin ne olivat vaaleat kuin olin lapsi. Olen kuullut, etteivät hiukseni ole enää vaaleat. Itse en tiedosta hiusteni väriä ilmeisesti ollenkaan.

      Kiehtovaa! Mikä profiilikuva mulla oli kun aloit lukea näitä juttuja?

      Poista
    19. Kannattaa kokeilla! Se voi toimia tai olla toimimatta.

      Elokuu on hankala koska olen alkukuusta kaiken aikaa töissä. On mulla ehkä yksi vapaapäivä viikossa. Hautausmaalle meno on hankalaa jos pitää nukkuakin. 17pvä lennähdän Barcelonaan ja kun palaan aloitan opiskelun. Sitten elokuu onkin jo mennyt.

      Hmm ajattelinkin ehkä että sellaiset suomalaisen värittömät. Vaaleat tai ei. Suomalaisten hiukset ovat harvoin kiintoisan värisiä.

      Se oli sellainen tumma, kasvoistasi ei saanut selvää mutta ne näyttivät melko neliskanttisilta. Kai. Saatan muistaa väärinkin, mutta sellainen mielikuva mulla on siitä kuvasta. Muistaakseni se ehti olla profiilissasi hyvän tovin ennenkuin aloit vaihdella kuvaasi ja paljastit kasvosi.

      Poista
    20. Mikset lintsaa töistä? Tämä on vakava kysymys. Itse koulussa lintsasin viikoittain erilaisten tekosyiden avulla, ja katso nyt millainen menestystarina minusta tuli.

      Outoa olla suomalainen. Mistä tiesit etten ole lähi-itäläistä alkuperää?

      Poista
    21. Kun lintsaa töistä saa potkut eikä ole rahaa maksaa vuokraa ja elämä menee hankalaksi. Nyt ei ole se vaihe kun haluan elämän menevän hankalaksi. Koulusta lintsaaminen oli hyvin erilaista. Ketään ei oikeastaan kiinnostanut jos lintsasi koulusta. Paitsi ehkä vanhempia. Pomoja yleensä kiinnostaa hyvin paljon jos työntekijät eivät vain ilmesty paikalle. Lisäksi poissaolojen selvityksiksi vaaditaan muutakin kuin tekosyitä.
      Siksi en lintsaa töistä, se vaatii aivan liikaa vaivannäköä.

      Jotenkin vain aavistin! Olen vähän meedio tällaisissa(kin) asioissa!

      Poista
    22. Olen vastuullinen aikuinen katsos, ilmeisesti.

      Poista
    23. Entä jos ilmoittaudut yhtenä aamuna sairaaksi (siksi että olet viettänyt edellisen yön hautausmaalla)? Ei kai kukaan voi todistaa, ettet ole sairas?

      Arrgghhghghgh:

      NÄETKÖ TÄMÄN BLOGIN UUDET MERKINNÄT FEEDISSÄSI?

      Poista
    24. Poissaolo vaatii lääkärintodistuksen, poikkeuksetta. Vaikka olisi oikeasti todella sairas ja esimerkiksi oksentaisi sisuskalujaan ulos on raahauduttava viipymättä (mieluusti nimetylle) työterveyslääkärille. Jos sattuu matkalla oksentamaan muiden ihmisten päälle metrossa se on valitettavaa.
      Vasta lääkärin lausunnon jälkeen saa virallisesti luvan olla poissa töistä, ja jos lääkäri ei myönnäkään sairaslomaa on mentävä. En ole varma saako tällöin jonkinlaisen puhuttelun siitä, että on yrittänyt valheellisesti hankkia sairaslomaa. Hmmmmm rakastan aikuisten elämää. Lukiossa saattoi vain klikkailla poissaolonsa kuitatuiksi Wilmassa ja keksiä hyviä syitä. Yläasteella en voinutkaan lintsata, koska minne olisin muka mennyt kun koko kunta tiesi kuka olen. Vietin sen sijaan lukemattomia tunteja lepohuoneessa kattoa tuijotellen ja zeromanceria kuunnellen.

      NÄEN! En nähnyt aluksi, mutta sitten klikkasin itseni uudelleen lukijaksi eräänä kauniina päivänä kun tajusin etten ole nähnyt mitään ja sen jälkeen kaikki ilmaantui kuin taikaiskusta. Blogger on toisinaan mystinen. Tuntuuko että ihmiset missaavat juttusi?

      Poista
    25. Miksi suostut johonkin noin väkivaltaiseen?

      Kyllä! Tuntuu että olen hukkunut näkymättömyyteen. Pitää tehdä asialle jotain.

      Poista
    26. Koska niin vain ilmeisesti tehdään? Olen henkisesti keski-ikäinen, mitä oikein oletit?

      Melkein hukuit näkymättömyyteen juuri äsken kun aloit temppuilla!

      Poista
    27. Vaikuttaa siltä että normaali työelämä ei ole minulle. Miksi sen pitäisikään olla minulle? Voin kyllä yrittää kokeilla sitä esim. kuukauden ajan ihan muodon vuoksi.

      Elämä Oscar Wildenä on raskasta. Haluan olla kuollut.

      Poista
    28. Sen ei tarvitse olla sinulle. Kuukausi varmasti vain vahvistaisi päätöstäsi, mutta ehkä on kokemuksen kannalta hauskaa vähän katsella elämän sitäkin puolta. On uskomatonta että suurin osa ihmisistä jaksaa elää näin.

      Aaaaaa vanhempani tulivat kotiin ja isäni on humalassa. Vihaan sitä kun isäni on humalassa. Äitini on vihainen ja turhautunut. Mä olen surullinen ja turhautunut. En tiedä miksi juon itseni niin usein humalaan kun vihaan isääni tuollaisena. Teeskentelen etten ole hereillä enkä kuule. En halua olla hereillä.

      Elämä on raskasta vaikka ei olisi Oscar Wilde. En tosin tietääkseni juuri nyt halua kuolla. En vain halua olla olemassa.

      Poista
    29. Päätän nyt, että syksyllä menen kuukaudeksi jonnekin töihin ja sitten eroan tai hankin itselleni potkut. Millaisiin töihin otetaan ihmisiä, joilla ei ole työkokemusta eikä juuri mitään koulutusta?

      Lavatanssit vaativat veronsa. Siskoni on aina vihannut sitä kun vanhempani humaltuvat. Itse olen aina tavallaan pitänyt siitä. Tykkään siitä kun jotain tapahtuu ja vanhempani puhuvat totta.

      Tuleekohan kommunikointimme hautausmaalla olemaan yhtä sujuvaa kuin tämä? On hyvin harvoja ihmisiä, joiden kanssa kommunikointini on yhtä sujuvaa kuin tämä.

      Poista
    30. Kauppojen kassoiksi. Siivoamaan. Jakamaan lehtiä(?)

      Äitini ei oikeastaan koskaan humallu. Tilanne olisi hyvin erilainen jos äitinikin humaltuisi, koska silloin hänellä ei olisi niin paha mieli siitä että isä on humalassa. Isäni haastaa usein riitaa äitini kanssa humalassa. Minusta tulee hänelle taas pikkutyttö ja se on omituista ja vähän ahdistavaa. Kun olin nuorempi näin tätä paljon enemmän ja olin kaiketi turtunut. Nykyään se on vaikeampaa.
      Toisaalta isä on myös rehellinen humalassa. Eilen hän puhui minusta kovin ylpeään sävyyn kaikille. Hän ei koskaan puhu minusta ylpeään sävyyn ainakaan niin että olisin kuulemassa.

      En tiedä, mutta toivon niin. En itse tosin ole oikeassa elämässä puoliksikaan yhtä sujuva kuin nyt. Kanssasi keskustelminen on kyllä paljon helpompaa kuin esimerkiksi järkevien blogikirjoitusten kirjoittaminen, vaikka kaiketi voisin halutessani kirjoittaa näistä samoista asioista myös niitä. On ilahduttavaa kun kommunikointi on sujuvaa!

      Poista
    31. Haluan mennä haravoimaan hautausmaata. Se olisi unelmien täyttymys. Oikeastaan voisin myös siivota jotain toimistoa tai muuta vastaavaa. Kaupan kassaksi en menisi ikinä.

      Arvelisin että omat vanhempani ovat ylpeitä minusta. Toisaalta he eivät ole täysin selvillä suunnitelmieni tarkkuudesta ja luultavasti ajattelevat minun olevan jonkinlaisessa umpikujassa. Missä en suinkaan ole.

      Huoh. Argh. Epätoivon ja toivon vaihtelu kaikessa alkaa uuvuttaa. Outoa hukata itsensä koko ajan. En ole ollenkaan varma mitä nerous on. Näiden keskustelujen perusteella pidän sinusta paljon.

      Poista
    32. Kaupassa työskentely on kieltämättä hirvittävää. Tietyssä vaiheessa toivoin joka aamu jääväni auton alle ettei tarvisi mennä töihin. En koskaan jäänyt ja menin aina.
      Toimistojen siivoaminen yöllä voisi olla mullekin sopivaa. Se ei tosin taida sopia hyvin yhteen opiskelujen kanssa, joten ehkä jätän sen ja haravoimisen sulle. Vihaan haravoimista syvästi.

      Vanhempasi kuulostavat ihmisiltä jotka ovat ylpeitä lapsistaan. Se on onnekasta.
      Selvästi omanikin ovat, vaikka äitini ei ymmärrä miksi teen mitä teen ja isäni käyttää liikaa aikaa osoittaakseen mistä puolistani ei ole ylpeä. Nykyään osaan silti myös arvostaa häntä. Paitsi esimerkiksi juuri nyt.

      Tiedän (tietääkseni) mitä tarkoitat. Onnistutko kuitenkin toisinaan löytämään itsesi? Musta tuntuu, että mä en.
      Minäkin pidän sinusta. Toivon että olen ihminen joka uskot minun olevan.

      Poista
    33. Tärkeintä on että työn saa tehdä yksin. En pystyisi enää viettämään aikaa huomattavasti minua tylsempien apinoiden keskellä. En vain jaksaisi yrittää kommunikoida heidän kanssaan.

      Työ hautausmaalla, mikä tahansa, olisi tosiaan lähes taivaallisen mahtavaa. Myös sisällä kirkossa voisi olla ok.

      Mistä puolistasi isäsi ei ole ylpeä?

      Silloin kun tunnen olevani nero, ajattelen löytäneeni itseni. Kun epäilen itseäni, ajattelen hukanneeni itseni. Tokihan koko juttu voi oikeasti olla toisinpäin.

      En usko että voisit olla ratkaisevasti muuta.

      Poista
    34. Yksi vaikeimmista asioista on kun työkaverini ajattelevat että olen kuten he. Että heidän elämänsä kiinnostavat minua. Että voisin elää tuota elämää. En ole kyllä enää pitkään aikaan jaksanut esittää siellä mitään. Pomoni sanoi kerran että minun pitäisi hankkia joku harrastus, koska se tekisi elämästäni parempaa ja alkaisin pitää työstäni.

      Usein tuntuu, että kaikista. Kun asuin kotona jokainen keskustelumme oli kaiketi jonkinlaista kritiikkiä siitä mitä tai miten olen ja elän ja teen asioita. Se oli aika raskasta. Olin aina jotenkin vääränlainen eikä mikään ollut riittävää. En pidä itsestäni kovinkaan paljon juuri sen takia.

      Kuvittelisin, että neron elämän on oltava täynnä jatkuvaa itsekritiikkiä ja epäilyksiä. Se ei saa olla musertavaa, mutta ehkä juuri se tekee neroudesta niin kiinnostavaa.

      Kiitos.

      Poista
    35. En aio enää koskaan päätyä 'ihmissuhteisiin', joissa minun on esitettävä olevani psyykkisesti erilainen tai normaalimpi kuin olen. Yritin sitä jo lukiossa, eikä se toiminut vittuakaan. Aion elää elämäni minuna. Siitä joko tykätään tai ei tykätä, mutten aio olla kukaan muu.

      En ymmärrä läpikotaisin normaaleja ihmisiä. He ovat niin selvästi tarinan pahiksia tai epäkiinnostavaa mössöä. En pysty kuvittelemaan, millaista on oikeasti olla yksi pahiksista tai palanen mössöä. Ehkä he eivät ylipäätään näe elämää tarinana.

      Luin joskus tutkimuksesta, jonka mukaan jatkuvan kritiikin ja valituksen kuunteleminen tappaa aivosoluja, tekee turraksi ja onnettomaksi ja johtaa lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Jatkuva kritisointi on väkivaltaa.

      Rehellisesti: mikä on sinun kokemuksesi? Olenko minä nero?

      Poista
    36. Ei kannatakaan esittää, se on ihan saatanan typerää.

      Pitäisi varmaan lakata vihaamasta itseään jotta voisi päätyä oikeanlaisiin ihmissuhteisiin. En tiedä ajattelenko useammin etten ansaitse ihmisiä vai että ihmiset eivät ansaitse minua.

      Nykyään tiedän että isäni teki sen kaiken rakkaudesta. Hän haluaisi minun pärjäävän. Kun olin 15-vuotias ja täysin hajalla enkä uskaltanut puhua asioista kotona koska pelkäsin olevani vielä suurempi pettymys ei tuntunut siltä. Ei se vieläkään kyllä auta, koska vaikka tiedän en silti pidä tästä tai itsestäni tai usko. Miksi ajattelen tätä ei pitäisi ajatella tätä.

      Toivon ja vähän myös pelkään että olet, mutten ole koskaan tuntenut ihmistä joka identifioituisi neroksi, joten en tietenkään varmasti tiedä. Mistä nerouden tunnistaa?

      Poista
    37. Koetko olevasi oikeanlaisissa ihmissuhteissa?

      Ihmisillä on outo taipumus tuhota se mitä rakastavat.

      Muutaman kuukauden välein päädyn silmäilemään kirjaa, jonka kirjoitin 16-17-vuotiaana. En voi ymmärtää sitä. On vain omituista, että olen kirjoittanut sen. Aikuisetkaan ihmiset eivät oikeastaan koskaan kirjoita mitään vastaavaa. Luulisin että nerous on tätä. Kuulostaa oudolta ja omahyväiseltä, mutta asian ydin on nimenomaan siinä, etten tunne tehneeni itse mitään. Asiat vain tapahtuvat ja päätyvät näyttämään hyviltä ja tuntumaan oikeilta. En tiedä. En välttämättä tule koskaan olemaan yhtä todellinen ja hyvä kuin 16-17-vuotiaana. Mutta jotain tämänsuuntaista se on.

      Poista
    38. Usein en. Tämä on tietenkin ikävää, koska mulla on paljon ihania ihmisiä ympärilläni ja rakastan heitä kovasti. Vika onkin varmasti enimmäkseen minussa. Jos ajattelee ihmisten olevan kanssaan vääristä syistä ei voi olla kovin onnellinen siitä mitä saa vaikka se olisi hienoa ja hyvää. Lisäksi monesti tuntuu että tahdon elämältä jotain muutakin.

      Niinpä. Toivon että olen vielä pelastettavissa. Toivon että moni muukin on.

      Kaiketi olet nero. 16-vuotiaiden aivoissa täytyy olla jotain kummallista, koska muistan itsekin olleeni silloin jotenkin lahjakas vaikka enää en ole. En tosin ollut koskaan nero. Sä saatat olla ja se on kieltämättä jännittävää. Olisi kammottavaa jos et todellisuudessa olisikaan niin hyvä. Sun vaan pitää olla.

      Poista
    39. Mitä ovat väärät syyt?

      15 vuoden kuluttua huomaat toipuneesi.

      Niin. Katsotaan. Aika näyttää. Toivottavasti pian.

      Poista
    40. Huomaan usein ajattelevani, että ystäväni varmaan luulevat minun olevan jotain muuta kuin oikeasti olen ja siksi he pitävät minusta. Tämä ei luultavasti ole totta, koska olen hyvin avoimesti hankala ja inhottava ja vaikeasti tavoitettava ja silti he itsepintaisesti tahtovat olla kanssani tekemisissä. Nekin joiden muita ystäviä olen arvostellut kovaan ääneen. Olisi varmaan kilttiä pitää rehellisen mukavista ihmisistä, mutta monet heistä haiskahtavat vähän idiotismilta ja se on riipivää.

      Mun pää on paikka jonne hyvät asiat ja ajatukset menee kuolemaan. Pitäisi kasvattaa itsetuntoa ja käsitellä asioita. Pitäisi ehkä mennä taas terapiaan. Pitäisi tehdä paljon asioita. Olen ilmeisesti tehnyt internetistä terapeuttini. Ja susta. En tiedä onko se hyvä idea.

      Poista
    41. "Olisi varmaan kilttiä pitää rehellisen mukavista ihmisistä, mutta monet heistä haiskahtavat vähän idiotismilta ja se on riipivää."

      Tämä oli suorastaan nerokkaan täsmällisesti sanottu.

      Sehän on parasta sinussa. Rehellisyys. Sehän on melkein parasta mitä voi olla. Jos joku ei siedä sitä, hän ei ansaitse tai tarvitse sinua.

      Olen hyvä terapeutti. Yleensä ihmiset eivät tosin halua apuani.

      Olet hyvä näin. Jos muutut vielä jotenkin paremmaksi, se on vain ekstraa.

      Poista
    42. Ehkä mussakin on ripaus nerokkuutta jos oikein yritän!

      Lisäksi olet oikeassa, en halua ihmisiä jotka eivät kestä minua tällaisena. Selitin uudellen ystävälleni keväällä, etten kysele ihmisiltä asioita kohteliaisuuttani koska en tahdo heidän luulevan että pidän heistä tai haluan olla heidän ystävänsä jos näin ei ole. Hänestä se oli vähän julmaa, mutta hauskaa. Minusta se on vain käytännöllistä.

      En ymmärrä miksi ihmiset eivät halua apuasi. Puhut niin mieltäylentävästi ja olet sopivasti sekaisin ja suora ja rohkaiseva. Lisäksi tämä terapia on käsittääkseni aivan ilmaista, jos nyt mikään maailmassa on.

      Ajattelin yrittää kehittää itseäni älyllisesti seuraavina (ainakin) viitenä vuotenani yliopistolla. En tosin tiedä tekeekö se ihmisestä parempaa mutta luullakseni se voisi tehdä minusta vähän onnellisemman ja onnellisuus kuulemma yleensä pukee ihmisiä.

      Poista
    43. Systeemisi on erinomainen. Se on nimenomaan merkki tietynlaisesta nerokkuudesta. Saatat olla omalla tavallasi nero. Jos et olisi, keskustelumme tuskin sujuisi näin hyvin.

      Lasku tulee myöhemmin postissa.

      En usko että älykkyys voi lisätä onnea. Viisaus kyllä.

      Poista
    44. Eikö! Olen samaa mieltä. Se säästää minut ja muut ihmiset monelta vaivalta ja epämiellyttävältä tilanteelta. Toki ongelmani on, että kun sattumalta pidänkin jostain ihmisestä en ole kovin hyvä ilmaisemaan sitä. Paitsi humalssa. Humalassa kerron kaikille että he ovat upeita jos he sitä ovat.

      Keskustelumme ovat kyllä olleet herkullisia. Nautin niistä kovasti. Se on kummallista ja mukavaa.

      Tuo on totta, mutta en varmaan voi sanoa että aion kehittää itseäni viisaudellisesti. Pitäisi sanoa että aion viisastua, mutta ei sellaista voi luvata.

      Poista
    45. Humalassa huomaan usein yhtäkkiä ymmärtäväni muuta ihmiskuntaa. Pääsen jotenkin lähemmäs heitä. Mutta sitten humala häviää enkä ymmärrä enää juuri ketään.

      Onni löytyy siitä kun elää ja oppii suhtautumaan uudella tavalla kipeisiin asioihin maailmassa. Kai sitä kutsutaan "kasvamiseksi". Ilman sitä tiedosta ja älystä ei ole paljon hyötyä.

      Poista
    46. Humala syö aivosolujasi ja tulet lähemmäs ihmiskuntaa. Käsitän tämän hyvin.
      Ihmisten ymmärtäminen yleensä onkin taas käsittämätöntä. Olen hirveän hyvä neuvomaan muille miten heidän pitäisi elämänsä elää ja ongelmansa ratkaista, vaikken itse osaa ja ihmiset harvoin noudattavat neuvojani. Heidän kannattaisi, koska vaikken ehkä ymmärrä heitä olen hyvä yksinkertaistamaan typeriä ongelmia ja ratkomaan niitä ilman draamaa. Paitsi tietenkin omiani, mutta onneksi elämäni ei ole kovin dramaattista muutenkaan!

      Aiotko kenties "kasvaa" pian ja tulla onnelliseksi? Jos teet näin, kerro miten se tapahtuu niin yritän. (Olen melko varma, että tulen irtisanoutumaan työstäni syksyllä. Uskon että se tekee minut köyhäksi mutta ainakin hieman onnellisemmaksi. Yritän vielä pitää tästä kiinni.)

      Poista
    47. Omalle elämälleen on yleensä sokea. Muiden elämät ovat aivan toinen asia.

      Uskon, että "kasvamiseni" on prosessi, joka tulee mahdollisesti vaatimaan ainakin pari vuosikymmentä. Muutos on jo käynnistynyt. Olen pannut sen merkille. Tunnen sen tuulessa.

      Opettelen olemaan onnellinen _kaikesta huolimatta_. Se on onnellisuuden ydin. Se, että se tapahtuu kaikesta huolimatta.

      Vielä jonain päivänä herään ja huomaan etten ole surullinen. Siitä on kyse.

      Quottailin kahdessa edellisessä kappaleessa kirjaani vähän. Se on nähtävästi paulocoelhomaisen viisas kirja.

      Tutkimusten mukaan ihmiset, joilla on vähän valinnanvaraa esimerkiksi rahan puutteen takia, ovat onnellisempia kuin ihmiset, joilla on paljon valinnanvaraa. Käytännön elämän hankaluus tekee onnelliseksi. Silloin elämä on todellista.

      Henkisen elämän hankaluus taas on jotain, mikä tulee esille kun käytännön elämäsi on liian helppoa, ja se tekee onnettomaksi.

      Poista
    48. Hetken ajattelin, että tämä tarkoittaa että on oltava onneton vielä vuosikymmeniä. Onneksi asia ei ole niin. On vain oltava sopivan onneton voidakseen olla myös onnellinen.
      Haluan olla onnellinen. Kaiketi kysymys on tasapainosta kuten sanoit, käytännön elämän ja henkisen elämän välillä. Olet oivaltava. En ole lukenut Paulo Coelholta mitään, mutta varmasti kirjasi on paulocoelhomaisen viisas. Luen nykyään aivan liian vähän. Ajattelin mennä kirjastoon ja lainata Vonnegutin Teurastamo 5:n.
      Käytännön elämäni on ollut henkisesti hyvin raskasta kestää kaikessa typeryydessään, joten voisi tehdä hyvää upota vähän kirjallisuuteen, eikä päivittää pakkomielteisesti puhelimeni sähköpostisovellusta noin viiden minuutin välein. Se on vähän sairasta.

      Ps. luulen että blogisi on tulossa hulluksi, koska saan ilmoitukset uusista kommenteista sähköpostiini, mutta ne eivät meinaa millään aluksi näkyä täällä. Joudun aina tuhannen mutkan kautta päivittelemään ja palaamaan sivulle ennen kuin saan ne näkyviin. Varo ettei kaikki romahda.

      Poista
    49. Yritin kerran lukea Paulo Coelhoa. Se oli paskaa. Ehkä en vain ole kohderyhmää.

      Saatko sähköpostiisi ilmoitukset vastauksistani tässä? Outoa. Mä saan ilmoitukset vain kommenteista, jotka ilmestyvät omaan blogiini. Jännittävää.

      Poista
    50. En tiedä mikä on Coelhon kohderyhmää. Mikä on?

      Olen pinnistellyt aivoni äärirajoilleen ja painanut tämän kommenttiboksin alalaidassa olevaa "Ilmoita"-nappulaa. Tämän toiminnan johdosta saan ilmoitukset haluamistani ketjuista sähköpostiini. Koska olisi raivostuttavaa päivittää nettisivua jatkuvasti, varsinkin kun se tuntuu sekoavan vähemmästäkin. Lisäksi päivitän tätä sivua jo aivan tarpeeksi muutenkin, en halua että kaipaat satojen ihmisten kommentteja kun oikeasti se olen minä joka liikuttelee kävijälaskuriasi kaiken aikaa. Hups. Vaikka käyhän täällä paljon muitakin. Olen pistänyt merkille.

      Poista
    51. Joku muu kuin minä.

      Niin. Vain Luoja tietää ketkä täällä käyvät. Kysyisin häneltä, mutta emme ole puheväleissä.

      Poista
    52. Kaikki selviää aikanaan. Ole rauhassa.

      Poista
  9. en tiedä olenko olemassa mutta tapasin juuri metsässä miehen jonka kanssa keskustelin inspiraatiosta. nyt tunnen kaiken kokonaisuutena ja oloni on euforinen.

    halusin vain kertoa tämän ja paljon muuta mutta en enää osaa sanoa mitä ja miksi.

    hyvää iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää iltaa!

      Minä lähdin tänään eräälle hautausmaalle erään tuntemattoman kanssa pitämään spontaania hauskaa. Se oli spontaania ja hauskaa.

      Mikä oli paljon muuta? Kerro minulle paljon muuta.

      Poista
    2. paljon muuta on liikaa sanoiksi muodostettavaksi tässä hetkessä enkä tiedä mistä aloittaa.

      lupaan kertoa sulle kaiken vielä joskus. jonain päivänä.

      olen onnellinen siitä että menit pitämään spontaania hauskaa hautausmaalle. oletko sinä?

      mitä sinulle kuuluu?

      Poista
    3. Kunhan todella vielä jonain päivänä saan kuulla paljon muuta.

      Kyllä. Olen onnellinen. Melko väsynyt tosin. En ole nukkunut paljon viime aikoina. On valittava joko nukkuminen tai kirjoittaminen, luulisin.

      Mitä minulle kuuluu? Todella vaikea kysymys. Tai helppo kysymys, johon on hyvin vaikea vastata tällä hetkellä. Mitä sinulle kuuluu? Euforian lisäksi.

      Poista
    4. mukava kuulla.

      luulen, että elämässä elämisen lisäksi vaihtoehtoina ovat eskapismi tai kohtaaminen. ehkäpä jompi kumpi näistä on valittava elääkseen, tai ennenmminkin molemmat. inhottava kultainen keskitie.

      kysymykseen "mitä sinulle kuuluu" on mielestäni hyvin vaikea vastata mikäli ei halua kertoa vain yhden tekevää. en tiedä mitä minulle kuuluu, mutta istun juuri nyt vieraalla parvekkeella ja kuuntelen musiikin lisäksi yötä ja kaupungin heräämistä, liikenteen kohinaa ja lintujen satunnaisia ääniä. en ole varma odotanko aamua vai en. odotatko sinä, vai onko aika sinulle ennemminkin yhdentekevää?

      anteeksi jos olen hämmentävä tai muuten vain logiikaton. olen väsynyt.

      Poista
    5. Aika on minulle tärkeimpiä asioita maailmassa. Ajattelen aikaa enemmän kuin mahdollisesti mitään muuta. Myös eskapismi liittyy tähän. Ajattelen enemmän tulevaa ja mennyttä kuin hetkeä, jossa olen.

      Tämän yön tosin taidan heittää hukkaan. En vain jaksa kirjoittaa kirjaa. Pitäisi mennä suihkuun, se olisi sentään jossain määrin hyödyllistä.

      Itse olen hukassa, joten logiikattomuus sopii hyvin.

      Hei! Kuka muuten olet?

      Poista
    6. Päivittelen sähköpostiani ja odotan vastaustasi. Tänä yönä en tosiaan tee mitään. Taidan testata nukkumista.

      Poista
    7. olen pahoillani viivästyksestä. tämä on neljäs kerta kun kirjoitan tätä viestiä. en pidä "älypuhelimista".

      myös tässä hetkessä eläminen voi olla hyvinkin eskapistista.

      aamu taitaa alkaa jo sarastaa, ulkovalot sammuvat yksitellen. uni voisi tehdä hyvää, mutta pidän tällaisista hetkistä liikaa mennäkseni nukkumaan.

      olen myös jokseenkin hukassa. en niin hukassa kuin ennen (saattaa olla että vain luulen niin). koen usein olevani eri persoona vuorokauden ajasta ja muista tekijöistä riippuen.

      olen hän jonka tapaat mahdollisesti katolla. olen pahoillani, etten kirjoittanut alusta lähtien itsenäni. siihen ei ole syytä.

      Poista
    8. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat 1., 2., 3., ja 4. kappaleessa.

      Oho! En osannut odottaa tätä. Oletko löytänyt katon?

      Poista
    9. arvelinkin niin. en ole vielä löytänyt kattoa, mutta saatan löytää huomenna. toivon niin.

      ei ole täysin varmaa pääsenkö katolle sittenkään keskiviikon ja torstain välisenä yönä, sillä en ole varma saanko yösijaa ensi yöksi. perjaatteessa voisimme tavata jo ensi yönä, jos et ole vielä sopinut muuta.

      anteeksi, asiat ovat mutkistuneet enkä ole ihan varma mistään.

      Poista
    10. Okei. Ensi yö sopii hyvin. Milloin ja missä? Löydä katto! Löydä jotain.

      Poista
    11. jos tehdään vaikka niin, että mä yritän löytää katon ja sä yrität keksiä jotain muuta sen varalle etten löydä? vai ovatko plan beet tylsiä tai pettymyksiä?

      ja niin, se aika, onko klo 23 jo hämärää? milloin hämärä tulee? milloin on yö?

      Poista
    12. Hyvä idea! Keksin varmasti jonkin ihan kelvollisen plan been. Katossa on tietysti aivan oma romantiikkansa.

      Hämärä tulee, hmm. Sanoisin että joskus yhdentoista jälkeen. Tavataanko 23.30? Villiä.

      Poista
    13. en tunne kovinkaan tunne Helsinkiä. tiedän vain muutamia viihtyisiä paikkoja.

      Poista
  10. 23:30 sopii mainiosti! villiä nimenomaan. hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa. Häikäisevää. Hmm. Hmm. Hmm. 23.30. Jos et löydä kattoa, niin ilmoita ennen yötä niin kenties minä löydän jotain muuta.

      Jännittävää kun ei tiedä kenen kanssa tulee viettämään yön. Jännittävää kun en tiedä kuka olet.

      Poista
    2. joo, ilmoitan heti kun löydän ja ennen yötä jos en. olen muistaakseni nähnyt sähköpostiosoitteesi jossain täällä, mutta olen laiska etsimään. se olisi kuitenkin mukava saada, tämän sivun jatkuva alas rullaaminen alkoi uuvuttamaan.

      olen samaa mieltä, hyvin jännittävää. ehkäpä eläminen on sellaista.

      voin paljastaa itsestäni mitä tahansa jos se tekee olosi mukavammaksi mikäli koet tämän liian jännittäväksi.

      Poista
    3. kvister@hotmail.com!

      Tämä ei ole liian jännittävää vaan jännittävää. Mutta olisi kiinnostavaa jos paljastaisit itsestäsi jotain.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen