perjantai 25. heinäkuuta 2014

En tajua

En tiedä kenen elämää elän. Olen ilmeisesti varastanut jonkun Lollin elämän. Joka tapauksessa kontrasti kaikkeen entiseen on valtava.

Kiitos hyppyrimäen ihmiset. Ja öisen keskustan ihmiset. Huojuin hyppyrimäen rakenteiden huipulla ja hölisin taas jotain. Istuin pimenevässä illassa rakenteiden alla ja olisi pitänyt hölistä vähemmän ja kuunnella enemmän. Seurassani oli ihmisiä, joita en oikeastaan koskaan ajatellut oikeasti tapaavani, ja olin onnellinen että olin ollut väärässä. Melkein nukahdin bussipysäkillä enkä jaksanut sanoa puoleen tuntiin mitään. Kaura(?)jäätelö oli kiteistä mutta ihan hyvää. Keskustelimme suhteestamme mm. universumiin. Akseli näytti post mortem -kuvalta. Sanoin että voisimme mennä makaamaan ruoholla lojuvan juopuneen parivaljakon viereen. Lotta kysyi miksi ehdotan tällaisia mutten koskaan toteuta niitä. Menimme makaamaan ruoholla lojuvan juopuneen parivaljakon viereen.

Musikaalia kuunteleva nainen heitti käsivartensa harteilleni. Hankin itselleni hetkeksi oman veneen. Kuuntelin norjalaista bisnesjäbää, joka kertoi elämän tarkoituksesta. Kerroin hänelle oman käsitykseni elämän tarkoituksesta ja hän läimäytti minua selkään outo intensiivinen tuijotus humalaisissa silmissään. Käytin vilttiä huivina. Aivan viimeiseksi halasin risteyksessä kaksi kertaa, ensimmäinen halaus oli hyvä, toinen epäonnistui.

Kaikki tämä ainakin 2 kokoa liian pienissä kengissä. Onnuin varhaisen aamun bussipysäkille Hakaniemessä ja romahdin maahan. Ajoin bussilla lentokentälle ja ostin sieltä ruisleivän ja sitten vain istuin pitkään ja katselin ohi kulkevia ihmisiä kaikkialta maailmasta. Ajattelin että tässä sitä taas ollaan, takaisin vanhassa elämäntyylissäni. Sitten ajelin kotiin. Sanoin vanhemmilleni, että muutan pois. He sanoivat, etten voi lähteä jonkin typerän riidan takia. Sanoin, etten lähdekään sen takia. Otin kenkäni pois viimeistä kertaa, riisuin verestä märät sukat ja katselin varpaitani, joiden kynnet olivat painuneet viereisten varpaiden lihaan ja katkoneet verisuonia.

12 kommenttia:

  1. Murrokset, taitteet, katkokset.
    Jatko kuulostaa olleen seikkailullinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli seikkailullinen! Sun olis pitänyt pysyä kelkassa!

      Poista
    2. En ole sen tyyppistä vaeltajaa... Ja säästyn enemmältä omahäpeältä. (Voi ei, ei tämä nyt huonoa mainosta saisi olla, muille varmasti kivempi kokea seikkailuja.)

      Poista
    3. Oletpas! Häpesin itseäni yöllä lähes tauotta, mutta sitten ajattelin että kömpelyys on hyvä ja outous on hyvä ja rumuus on hyvä. Et voi menettää mitään. Kiipesit sille katollekin. Olet seikkailu. Oletko koskaan ajatellut samastua Lisbeth Salanderiin?

      Poista
    4. Lisbeth on aina tuntunut jotenkin... Voimakkaammalta hahmolta. Maailman runtelema rassukka, mutta taustan pimeys tuo esiin sellaisen Lisbethin jota pelätä. Olkootkin vain vihasta koottu suojakuori. Katselen häntä alemmalta tasolta. Ehkä jotenkin samaistuisin, ellen pelkäisi.

      Poista
  2. Viimeinen lause kuulosti upeelta. Mäkin haluan liian pienet kengät.

    VastaaPoista
  3. Kuulostipa mielenkiintoiselta. Kaikki. (Tähän postaukseen on juuri lisääntynyt muutama lause ja kommentteja.) Mikä oli tämä käsityksesi elämän tarkoituksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, päivittelen näitä joskus vielä niiden julkaisemisen jälkeen.

      Käsitykseni elämän tarkoituksesta oli suunnilleen: "To increase happiness and decrease suffering. I want to be happy and make others happy." Siinä oli enemmän järkeä kuin norjalaisen bisnesjäbän vastauksessa, joka oli pitkä ja epäselvä. Vaikka itse sanonkin.

      Poista
  4. kiitokset kun tulit metroasemalle hakemaan mutkin paikalle. olipas se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Sain tilaisuuden ostaa vettä ja sipsejäkin.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen