perjantai 18. huhtikuuta 2014

Running up that hill

Kävelin peltotietä pitkin ja lauloin Erinin Älä tule hyvää tyttöä. Ohitin pyöräilevän lapsen, joka huusi minulle silmät hehkuen: "Setä!"

En aina tiedä mitä tapahtuu.

Istuin yksin nimeltä mainitsemattomassa kasvisravintolassa. Paikka oli täynnä, joten samaan pöytään kanssani alkoi pakkautua muitakin ihmisiä. Pöydässä jonkin aikaa istuttuaan muut ventovieraat aloittivat hyväntuulisen smalltalkin keskenään.

Olin ainut joka ei osallistunut. Tuijotin silmät tyhjinä kaukaisuuteen, jotta kukaan ei kokisi tarvetta esim. sääliä minua ja vetää minua mukaan keskusteluun. Se oli kiehtova tilanne, koska pitkästä aikaa muistin miltä yläaste konkreettisesti tuntui.

Olen viettänyt jo monta päivää yksinkertaisesti ajelemalla joukkoliikennevälineillä ympäri Helsinkiä. Niin voi viettää kokonaisen päivän. Jostain syystä en halua mennä kotiin.

________

Okei, en vihaa ihmisiä joille paskaradiokanavat on suunnattu. Monet heistä ovat surullisia ja yksinäisiä. Jos hölinä radiossa antaa heille jotain lohtua, niin hyvä. Ehkä heitä huijataan, mutta ehkä huijattuna oleminen tekee heidät onnellisiksi.

8 kommenttia:

  1. Saat näyttää sen kasvisravintolan mulle kun seuraavaks tuun Helsinkiin. Mä vaadin. Kannattaa jo pelätä.
    Ja kiva juttu ettet vihaa, hyvin ajateltu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut hei. Mä melkein vihaan että sua ei pysty pyytämään käsittääkseni kaveriksi facebookissa..? Se chatti olis vaan pirun kätevä kun mulla olis sulle hirveesti asiaa!

      Poista
    2. Voin näyttää! Lupaan pelätä.

      Eikö? Facebook-nimeni on nykyään "Olli Brander". (Se on vaihteeksi aika lähellä oikeaa nimeäni.) Hmm. Luulisin että mua pystyy pyytämään kaveriksi? Yritä vielä!

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Hieno homma!

    Mut joo, en pysty ees tykkäämään sun mistään kuvasta tms. Mut jos sä haluut laittaa pyyntöä niin oon Veera Aalto, kuvassa etuhiukset letitettynä ja harmaakirjava kaulahuivi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kokeilen onnistuuko niin. Mutta varoitan että mun Facebook-olemassaolo on todella tylsää. En edes tiedä olenko siellä kunnolla. Joskus vuosia sitten olin siellä kunnolla ja statuspäivitykseni olivat luokkaa "Miks ees oon Facebookissa" aina kolmen kuukauden välein.

      Poista
  3. Kuule, en oo koskaan ees nähnyt sua mutta näin muutama yö sitten susta unta. Istuttiin ilmeisesti sun huoneen lattialla ja katsottiin jotain hirvittäviä eläinten kidutusvideoita ja kun sanoin että mun täytyisi varmaan lähteä himaan niin sanoit että tarviit mua tähän "Tärkeään Tehtävään" enkä lähtenytkään sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen vuoden ajan ainut, joka näki unia minusta, olin tietääkseni minä. On siis hämmentävää että olen hiljattain alkanut hengailla muiden ihmisten unissa.

      Hirvittävien kidutusvideoiden katsominen on järjetöntä käytöstä. Mutta ehkä se on yksi osa Tärkeää Tehtävää. En tiedä. Olen pahoillani etten antanut sun lähteä mun huoneesta. Olin ajattelematon ja neuroottinen.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen