maanantai 20. tammikuuta 2014

Olet mestari

En ole kirjoittanut mitään, koska on ollut helvetin paljon ajateltavaa. Nyt yritän oksentaa kaiken ulos. Jos saat minusta allergisen reaktion, niin suosittelen että vaihdat hyvissä ajoin paikkaa.



(Kuuntele. ^) Makasin vaatteet päällä tyhjässä kylpyammeessa ja ajattelin Fleet Foxesia. Radio alkoi soittaa Fleet Foxesia. Se olisi voinut olla uskonnollinen hetki, mutta se ei ollut.

Tänään (tai siis eilen) katsoin vihoviimeistä jaksoa Hercule Poirotista ja nauroin hysteerisesti. Hercule Poirot oli vanha, kuolemaisillaan, istui pyörätuolissa ja oli kaiken kaikkiaan epäluonteenomaisen vittumainen. Hahahahahaha! Arvasin heti että hän on aikeissa tappaa jonkun. Mä näen tällaiset jutut.

Voi vittu.

Yritän pysyä järjissäni (kuten näkyy, siellä on vaikea pysyä) ja poissa tukehduttavasta pimeydestä, mutta se on raskasta hommaa.

Suomalaiset ovat vähentäneet sianlihan syöntiä. Valtion johdonmukainen reaktio: heitetään 1,7 miljoonaa veroeuroa propagandakampanjoihin joilla lihan kulutus saataisiin mahdollisimman ylös. (MIKSI?) Ja nyt joka toiselle bussipysäkille on liimattu Tomi Björck käskemään kansalaisia syömään "rypsiporsasta", kansalaisten omilla rahoilla. Mitä järkeä tässä on? Kysyn tätä kysymystä joka päivä, koko ajan, joka paikassa: mitä helvetin järkeä tässä on? Lukemattomat asiat tässä maassa ja koko maailmassa tarvitsisivat välitöntä korjausta, ja jostain tieteelle täysin tuntemattomasta syystä Suomen valtio päättää vetää 1,7 miljoonaa euroa vessasta alas ja sijoittaa ne eettisesti, ekologisesti ja kansanterveydellisesti katastrofaalisen kärsimyspainajaisen maksimointiin. En käsitä. En käsitä en käsitä en vittu käsitä.


Toinenkin shokki. Jo parin kuukauden ajan olen aina synkkyyden uhatessa voinut vetäistä vanhan kännykänromuni esiin ja alkaa pelata autopeliä nimeltä Rally 3D. No, tänään pelasin sen loppuun. Olin jo alkanut kuvitella että se olisi mahdotonta, mutta yhtäkkiä sain kultaa viimeiselläkin radalla ja eteeni ilmestyi teksti: Olet mestari. Nyt en tiedä mitä teen. Oloni on tyhjä. Olen mestari. Olin jo alkanut ottaa jutun tosissani. En tiedä mitä vittua nyt teen.

Ehkä tältä tuntuu sitten kun unelmat ovat toteutuneet? Ehkä tuskallisinta on nimenomaan saada se josta olet aina haaveillut?


____________________________________
 

Selitän nyt miksi olen ollut niin saatanan ahdistunut viimeisen viikon ajan. Oletan että olet aiheesta maanisen kiinnostunut. (Jos et ole, niin mene pois! Aion pureutua aiheeseen syvälle. Jos et halua tulla mukaan, niin käytä tämä aika johonkin yleishyödylliseen toimintaan!)

Okei:

Siksi että olen vihainen itselleni. Tajusin tehneeni raivostuttavan virheen.


____________________________________
 

Syksyllä 2010 aloitin lyhyeksi jääneen yritykseni olla lukiolainen. Hetken aikaa se toimi. Hetken aikaa olin onnellisempi kuin koskaan. Aloin kuunnella Morrisseytä, rakastuin outoon tyttöön joka istui aina hämmentyneen näköisenä nurkkapulpetissa eikä sanonut koskaan mitään, ja olin kaiken kaikkiaan ihan helvetin taianomaisessa, huumatussa, nerokkaassa mielentilassa 24/7

Silloin aloin kirjoittaa kirjaa nimeltä Liha.

Elin sille kirjalle suunnilleen vuoden ajan. Sitten yhtäkkiä kaikki asiat elämässäni tuhoutuivat samanaikaisesti ja masennuin niin pahasti ja tuskallisesti, etten enää yksinkertaisesti pystynyt kirjoittamaan mitään. Aloin ajatella että koko kirja oli outoa, käsittämätöntä, raskasta paskaa eikä kukaan tulisi koskaan olemaan kiinnostunut siitä.

Siirsin homman siis sivuun.

Sitten, kuukausien masennuksen ja lamaannuksen ja vitutuksen jälkeen pakottauduin kohottautumaan ylös syksyllä 2012 ja aloin kirjoittaa uutta, vähän helpompaa kirjaa nimeltä Post mortem.

Se palautti toivoni. Jos kirjoitan kirjan nyt loppuun, sen pitäisi olla valmis eteenpäin lähetettäväksi ennen lähestyvää kesää. (Jos kinostaa tietää että mistä kirja kertoo, niin tästä: 19-vuotiaan päähenkilön nimi on Tommi Glad ja hän on käytännössä minä. Ärsyttävää, I know. Hän on syvästi ahdistunut ja vihainen ja hajalle tallottu ja pettynyt maailmaan ja ihmisiin ja kuluttaa aikaansa murehtimalla ja valittamalla ja haaveilemalla ja kykenee tuntemaan yhteenkuuluvuutta lähinnä kuolleiden kuuluisuuksien kanssa. James Dean merkitsee hänelle enemmän kuin kukaan ihminen jonka hän on koskaan todellisuudessa tavannut. Eräänä yönä hän yrittää tehdä itsemurhan hyppäämällä sillalta mereen. Yritys epäonnistuu. Tommi palaa asuntoonsa ja nukkuu monta tuntia.
Illalla hän havahtuu tekstiviestiin. Se on hänen kuolleelta isoisältään. Tämä kutsuu hänet välittömästi Barentsinmeren rannalle.
Päähenkilöllä ei ole mitään menetettävää, joten hän lähtee matkalle Suomen halki suoraan kohti äärimmäistä pohjoista. Ensimmäiseksi hän tapaa Marilyn Monroen, joka kutsuu hänet taksinsa kyytiin. Alkaa pelon, kummitusten, vaaratilanteiden ja todella säälittävän "seksin" täyteinen road-tarina, jolla Tommi tapaa James Deanin, Harry Houdinin, John Lennonin, Grigori Rasputinin, Hitlerin, Hemingwayn, Einsteinin, Elviksen, Jeesuksen ja ylipäätään ihan vitunmoisen joukon kuolleita kuuluisia ihmisiä - ja yhden elävän tytön. Uh.)


Missä sitten tein virheen?

No, noin viikko sitten yöllä uskaltauduin pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa avaamaan tiedoston, jossa sijaitsee kirja jota kirjoitin 2010-2011. Ajattelin vain vähän vilkaista että millaisia juttuja tulin kirjoitelleeksi tasan 3 vuotta sitten, mutta yllättäen tiedosto yksinkertaisesti imaisi minut sisäänsä enkä pystynyt lopettamaan ja vain luin kirjaa eteenpäin ja ajattelin että WOU, ooh, tämä on uskomatonta, tämä on neroutta, miten kukaan voi kirjoittaa tällaista, miten helvetissä MINÄ olen voinut kirjoittaa tämän!

Nyt tuntuu, että olen turhaan käyttänyt 2 vuotta muihin asioihin, kun koko ajan olisin voinut kirjoittaa tätä. Olisin voinut kirjoittaa tämän kirjan loppuun ja nyt se voisi olla jo ulkona ja minä voisin olla siellä minne olen koko ajan halunnutkin päästä.

Saattaa tietysti olla, että 1) olin viikko sitten yöllä tilapäisesti sekaisin tai että 2) suhteeni kirjaan on niin emotionaalisesti latautunut, etten kykene näkemään sitä kirkkaasti. Mutta en voi olla ajattelematta, että tämä ihan oikeasti voisi toimia muillekin, itse asiassa hyvinkin monelle muulle ihmiselle. En käsitä kuinka 16-vuotias minä keksi jotain tällaista, olin silloin nimittäin idiootti. Kirjan kirjoittaja on selvästi kypsempi ja syvempi ja viisaampi kuin minä olen koskaan ollut. Henkilöhahmoissa on useita kiihottavia tasoja, tarina on yllättävä ja yksinkertaisen monimutkainen ja raivostuttava ja nerokas. Koko ajan taustalla on outo aavemaisen painostava tunnelma, joka painaa tarinaa eteenpäin.

Jos kinostaa tietää, että mistä tämä kirja kertoo, niin tästä:

Päähenkilö on 24-vuotias, syrjäytynyt, emotionaalisesti vieraantunut kummajainen nimeltä Oskar Blom. (Hän, kuten kukaan muukaan henkilöhahmoista, ei ole minun alter egoni, mikä on ehdottomasti hyvä asia.) Oskar Blomilla ei ole juurikaan tunne-elämää, hän ei edes muista traumoja jotka hänet ovat lamaannuttaneet, hän on täysin vieraantunut omasta lihastaan ja hän viettää suurimman osan ajastaan lähinnä harhailemalla ympäri Helsinkiä ja odottelemalla päivää jona viimein saa kuolla ja maatua.

Eräänä kesäyönä hän makaa Hietaniemen autiolla hiekkarannalla tummansinisen taivaan alla ja kohtaa ihmeellisen, pahoinpidellyn aaveen näköisen tytön. Tämä on ensimmäinen henkilöistä jotka alkavat vetää Oskar Blomia maailmaa kohti.

Sitten on mies nimeltä Jeremy Witt. (Tämä oli alun perin työnimi. En tiedä kehtaanko muuttaa sitä enää. En tiedä onko sitä ylipäätään tarkoitus lausua niin kuin se olisi englantia vai suomea.) Jeremy Wittistä tiedetään lähinnä se että hänen isänsä oli merkittävä, tunnettu liikemies ja että hänestä oli tarkoitus tulla samanlainen. Hän kuitenkin katosi käytännöllisesti katsoen maan alle 15 vuodeksi isänsä kuoleman jälkeen ja on nyt yhtäkkiä ilmestynyt taas näkyviin ja muodostunut nopeasti yhdeksi Suomen tunnetuimmista ihmisistä. Miten? Pitämällä puheita pimeissä saleissa.

Voisin saatana kirjoittaa esseen siitä miksi Jeremy Witt on kiinnostava hahmo, mutta en usko että olet jutusta niin kiinnostunut, joten selitän vain peruskuvion: Jeremy Witt on sädehtivä yhdistelmä Dumbledore-viisautta ja Voldemort-kiihkoa, Sherlock Holmesia ja James Bondia, seksikkyyttä ja ärsyttävyyttä, oh. On täysin epäselvää mikä häntä ajaa tekemään sitä mitä hän tekee. On epäselvää välittääkö hän oikeasti mistään. On epäselvää onko hän äärimmäisen hyvä vai äärimmäisen paha. Tietääkö hän itse? Tämäkin on epäselvää.

Oskar Blom lupaa äidilleen hankkia työpaikan 1. kertaa elämässään ja täysin naurettavan ja irrationaalisen tapahtumaketjun seurauksena päätyy etsimään sitä pimeän salin siivoamisesta. Hän astuu salin aulatilaan juuri ennen kuin Jeremy Wittin on tarkoitus aloittaa Viimeinen Puhesarjansa. Aulassa hän kohtaa SEVERUS KALKAROKSEN, jolle minun kirjassani on annettu nimeksi Matias Sulka. (Olin syksyllä 2010 viimein tullut lukeneeksi Kuoleman varjelukset ja olin syvästi vaikuttunut.) Matias Sulka on Jeremy Wittiin kohdistuvan pakkomielteisen, hikoilevan, intohimoisen katkeruuden riivaama, ja on epäselvää miksi.

Jeremy Witt pitää lyhyen, viimeisen sarjan aloittavan puheensa. (Viimeinen, muutamasta erillisestä puheesta koostuva sarja käsittelee aihetta liha merkityksessä lihateollisuus. Tämä kuulostaa käsittämättömältä ja oudolta ja puisevalta, mutta todellisuudessa juttu toimii.) Tilaisuuden jälkeen Oskar Blom tunkeutuu salin takana olevien rakenteiden kautta Wittin puheille kysyäkseen häneltä töitä. Hänestä tulee Jeremy Wittin "assistentti". Tästä käynnistyy tarina, jossa kiihottavinta ovat nimenomaan henkilöiden hämärät taustat ja motiivit ja jännitteet jotka nämä luovat heidän välilleen. Kuka Jeremy Witt on? Kuka Oskar Blom on? Kuka Matias Sulka on? Kuka pahoinpidellyn aaveen näköinen tyttö on? ARGH

____________________________________
 
Niin että nyt en siis tiedä että mitä vittua mun pitäis tehdä. Haluan ensimmäisen julkaistun kirjani olevan jotain niin hyvää kuin mahdollista. Olen täysin kyvytön arvioimaan Post mortem -jutun toimivuutta, koska olen sitä liian lähellä. En tiedä. En tiedä en tiedä en vittu tiedä.

Pitäisikö minun

a) yksinkertaisesti kirjoittaa Marilyn-juttu loppuun nyt kun se kerran on jo lähes valmis ja kirjoittaa lihakirja vasta sitten?

b) siirtää Marilyn-juttu sivuun ja jatkaa siitä mihin jäin Lihan kanssa joskus alkuvuodesta 2012, jolloin se oli jo lähes valmis?

c) antaa olla ja ruveta täysipäiväiseksi hulluksi ja mennä asumaan mielisairaalaan?

En tiedä mitä teen. Olen kirjoittanut tätä nyt monta aamun tuntia ja heilunut samalla iTunesin tahdissa ja tästä on tullut melkein kirjan mittainen. En odota kenenkään vaivautuvan lukemaan tätä merkintää. Jos kuitenkin luit, niin voit varmaan saman tien kertoa mulle että mitä mun pitäisi tehdä! Jotain anonyymia mielipidettä tai mitä tahansa, tarvitsen jotain, mitä tahansa, argh!

Kiitos ja hyvää yötä mes amis,
.

21 kommenttia:

  1. en osa kertoo mitä sun pitäisi tehdä kun en itsekään osaa tehdä mitään mutta sen mä tiedän että tahdon lukea noi molemmat kirjat ja tää nyt oli vitun hyödytön kommentti en vaan taho että kuolet koska oot niin mainio paitsi että jotain terävämpää koska mainio kuulostaa vähän laiskalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paitsi kyllä mä ehkä sitteniin tiedän kun tää tietäminen tapahtuu aina vähän kummallsina minuutinkestävinä impulsseina mutta kirjota lihakirja loppuun. koska pidän nimestä oskar

      Poista
    2. Ensinnäkin: OMG miten moni on kommentoinut tätä. Odotin tosissani nollaa kommenttia. LUKEEKO JOKU JUTTUJANI OIKEASTI? Kiitos!

      Kiitos mielipiteestä!

      MY HEART IS BEATING LIKE A JUNGLE DRUM

      Poista
  2. liha! jeremy witt kuulostaa hämmentävän kiinnostavalta, haluaisin vain tietää lisää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Jeremy Witt on niin kiinnostava, että toisinaan huomaan ajattelevani häntä orgasmin hetkellä. (Tämä ei ole vitsi)

      Poista
  3. Mikset pistäis niitä näytteitä joskus? Arvoin joskus ne sivunumerotkin, enkä koskaan saanut niille mitään vastinetta :( Tuntui kuin Aulis Gerlanderilta, joka joutuu todistamaan lässähtäen hajoavaa lottokonetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh. Tää on yks esimerkki vittumaisista jutuista joita teen. Olen usammankin kerran lyönyt itseäni naamaan tästä hyvästä.

      En tiedä mikä mua estää pistämästä niitä näytteitä. HALUAN TEHDÄ SEN. Varmaan kyse on jostain epämääräisestä kauhusta.

      Poista
  4. Haluan vielä joskus sanoa kysyttäessä lempikirjaani mainita jonkun sinun kirjoittamistasi. Tee nyt saatana jotain loppuun, haluan lukea. Välillä ajattelen sinun olevan pelkkä matoja noukkiva kusipää, mutta sitten taas huomaankin, että olet myös nero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös matoja noukkiva kusipää. Neron lisäksi.

      Kirjoitan saatana jotain loppuun. Kirjoitan saatana jotain loppuun. Working on it. Arghghgh

      Poista
  5. Kiinnostaisi lukea molemmat. Sun täytyy ehkä kokeilla nyt jatkaa sitä ensimmäistä tekstiä, kirjoittaa se loppuun, ja palata myöhemmin uudempaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin ajattelin muutama päivä sitten. Nyt en enää osaa ajatella mitään!

      Poista
  6. Olen jo monesti meinannut kommentoida, ettet kuolisi. Noh, nyt kun et ilmeisesti ole kuitenkaan kuollut (mikä on siis oikein hyvä asia), niin parhaalta idealta kuulostaisi se, että ryhtyisit puolipäiväiseksi hulluksi ja sen toisen puolen päivästä kirjoittaisit sitä kirjaa, jota tuntuu olevan helpompi jatkaa. Toivon, että se olisi tuo Post mortem, sillä se vaikutti huomattavasti järkevämmältä ja mielenkiintoisemmalta. Olen monesti sanonut, etten ole täällä sanoakseni ihmisille mitä heidän pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Mutta nytpähän sanoin, kun kerran pyydettiikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ainakin viime päivät olen toiminut nimenomaan näin: olen ollut puolet vuorokaudesta hullu ja puolet vuorokaudesta kirjoittanut kuolemakirjaa. Tää saattaa toimia, kiitos.

      Poista
  7. hmmm hmmmm kirjoita liha. se kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja hienolta. henkilöhahmot saivat minuun tietynlaisen palavan jännityksen tunteen jo nyt. palaa takaisin post mortemin pariin sitten, jos se nyt tuntuu liian haastavalta. ehkä sun pitää antaa sillekin nyt rauhaa hetki. haluan kuitenkin myös joskus lukea sen! aargh sekin kuulostaa niin hyvältä. ei kannata kysyä tälläiseltä joka ei itsekään tiedä ryhtyäkö täysipäiväiseksi hulluksi...

    ainiin, hercule poirot on mukava asia. tosin viimeisessä tapauksessaan hän on kyllä selkeästi vittuuntunut. hmm. olen joskus pienenä 13 vuotiaana tainnut lukea kaikki poirotit, tai vähintään katsonut. samoin neiti marplet.
    ja joo. älä ole vihainen itsellesi. olet mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palava jännitys on juuri sitä mihin pyrin.

      Jos asiat menevät hyvin, saat lukea kummankin lähivuosien kuluessa. Toivottavasti asiat menevät hyvin, voi luoja

      Poirotin viimeinen tapaus oli hiukan järkyttävä. Ennen muuta siksi että hän oli niin kiukkuinen

      Poista
  8. Mulla on tapana ottaa etäisyyttä asiaan, joka ei suju. Kirjoittaisin nyt sitä, jolle sieluni palaa eniten, ja toisen kirjan kärsimyshuudon raikuessa "kirjoita minut!!" harkitsisin palaamista sen kirjoittamiseen. Vain siinä tapauksessa, ettei senhetkinen kirjoitusprosessi ole vanginnut.

    Toki niitä voi kirjoittaa yhtä aikaa, jos uskaltaa. Jos ei pelkää, että tulee hulluksi tai että kirjoista tulee yksi ja sama.

    Hulluus ja nerous näyttäisivät viihtyvän yhdessä, mikseipä siis puolipäiväinen hullu ja puolipäiväinen nero kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että mun tapauksessa nerous vaatii hulluuden rajalle menemistä. Ja mahdollisesti sen yli horjahtamista.

      Haluaisin pystyä ottamaan etäisyyttä, mutta olen huono sellaisessa ja mulla on helvetillinen kiireen tuntu. Saatana, en halua olla 30 kun nämä kirjat heitetään maailmaa päin. Pakko pakottaa itsensä eteenpäin.

      Poista
  9. Ahdistaa. Olisinpa itsekin yhtä yksityiskohtaisesti perillä siitä mitä helvettiä oikein kirjoitan. Pitäisi ehkä minunkin vaan ruveta hulluksi. Hah, lisäksi olen totaalisesti kieltäytynyt ajattelemasta julkaisemisen realiteetteja, kirjoitan vain. EDES JONKUN on pakko haluta lukea, saatana. En tiedä, halusin vain jostain syystä kertoa nämä asiat tässä näin. Ja ainiin, kirjoita Post Mortem ensin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan lukea! Kirjoita, kirjoita, kirjoita, heitä se maailmaa päin, ja kerro minulle sitten.

      Kiitos suosituksesta! Musta tuntuu että juuri niin aion tehdäkin. Kirjoitan Post mortemin ensin. Nyt kun olen kunnolla kirjoittanut, kirjoittanut, kirjoittanut sitä niin näen että se toimii.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen